Timo Alakotila: Virren säveltäminen oli 
kuin sudokun tekoa

Timo Alakotila kuvattuna Helsingin Musiikkitalolla 24.5.2016.

Säveltäjä, muusikko Timo Alakotilalle musiikki on koko elämä.

– Sanoisin, että musiikki on työni ja kutsumukseni, harrastukseni ja terapiani, kiteyttää taiteilijaprofessorin nimityksen vuonna 2011 saanut Alakotila.

Tavattoman tuotteliaan ja monitahoisen uran tehnyt Alakotila kuuluu Suomen arvostetuimpiin uuden kansanmusiikin uranuurtajiin.

– Tieni hahmottui jo nuoruusiällä, pelimanni-isän poikana. Kansanmusiikkia aloin harrastaa 13-vuotiaana, kertoo Hattulassa syntynyt taiteilija.

Virsikirjan lisävihon sävellystyöhön osallistuminen Teija Tuukkasen kutsumana oli Alakotilalle mielenkiintoinen ja jossain määrin myös tuore aluevaltaus.

– Suhteeni virsiin rajoittuu aika pitkälti kouluaikoihin, tosin yhden messumusiikin olen aiemmin tehnyt. Isäni piti kovasti kirkkomusiikista. Nuorena en sitä ihan ymmärtänyt, mutta vanhemmiten olen tajunnut millaisia aarteita sinne musiikillisesti kätkeytyy.

Alakotilan sävellettäväksi tuli Anna-Maija Raittilan kauniisti sanoittama Hiljaisessa siimeksessä -virsi. Alkuperäissanoitus on ruotsalaisen Erik Lindschöldin käsialaa vuodelta 1688.

– Tehtävä inspiroi minua kovasti ja sävellys syntyi nopeasti. Olin myös saanut Samuli Koivurannalta ohjeita työtä varten. Toiveena oli, että kansanmusiikki kuuluisi teoksessa.

Sanojen oivallinen rytmiikka teki työstä kiitollisen.

– Raittilan loistavasti rakennettu sanoitus sai säveltämisen välillä tuntumaan kuin sudokun teolta, toteaa kovasti oikeistakin numeroruudukoista pitävä säveltäjä.

Kappaleessa kuuluva kansanmusiikki ja rytmissä oleva tanssillisuus tuovat säveltäjän mieleen ilon ja riemullisuuden.

– Duurimelodiaisessa virressä on myös seesteisyyttä ja rauhaa, Alakotila kuvailee.

Sävellystyötä tehdessään Alakotila koki Hiljaisessa siimeksessä -virren sanat ennemmin absoluuttisesti kuin uskonnollisesti.

– Oma suhteeni uskontoon ei ole kovin voimakas. Silti sävellystä tehdessä suhde sanoihin on tärkeä. Niistä ottaa aina intuitiivisesti jotain, vaikka henkilökohtaisesti ei menisi sanoman syvätasolle.

– Ajattelen, että tämä oli hieno mahdollisuus tutustua virsiin ja moniin upeisiin melodioihin. On ihmeellistä huomata, miten uudet sävelet istuvat vanhoihin teksteihin.

Ajatus vuosisataiseen virsisäveltäjien jatkumoon kuulumisesta saa Alakotilan hymyilemään.

– Tämähän on ilman muuta suuri kunnia, toteaa virren 972 säveltäjä.

kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia

Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä

Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia

Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä

Olli Kortekangas: Ehtoollisvirsi ilman tunnevetoista mollia

Virrentekijä Jukka Salminen: Lepään vanhoissa virsissä

Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa

Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen

Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla

Säde Bartling: Virret ovat kirkon suurinta pääomaa

Sheldon Ylioja: Virttä ei saa tappaa huonolla säestyksellä

Vuokko Kortekangas ja aran ehtoollisvieraan virsi: "Ehtoollinen on herkkä ja vaikea asia"

Markku Kilpiö: ”Virsi ei ole mikään 
kepeä rallatus”