Toinen vanhoillislestadiolainen nainen papiksi

Hintsala-MA_UusiMeri-Anna Hintsala vihitään papiksi joulukuussa.

– Jos Jumala suo ja Espoon tuomiokapitulin istunto niin päättää, minut vihitään papiksi 16.12 Espoon tuomiokirkossa. Vihkimyksen toimittaa Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma, Hintsala vahvistaa Kotimaa24:lle.

Hän on toiminut kirkkohallituksessa Hengellinen elämä verkossa -hankkeessa verkkokeskustelijana.

– Työskentelen vihkimyksen jälkeenkin nykyisessä työssäni kirkon tiedotuskeskuksessa sosiaalisessa mediassa ja viestinnän parissa. Verkossa tarvitaan pappeja kohtaamaan ihmisiä ja kuuntelemaan heidän elämäänsä. Erityisesti siellä voidaan kohdata niitä, joiden suhde kirkkoon ja uskoon on muuten väljä tai katkennut. Opettelen seurakuntapapin työtä Espoon Espoonlahden seurakunnan alueella.

Meri-Anna Hintsala kertoo, että hänen pappistiensä on ollut pitkä ja hän on keskustellut asiasta erityisesti läheistensä kanssa jo vuosia. Miten vanhoillislestadiolainen yhteisö on suhtautunut tietoon, että sinusta tulee pappi?

– Pappeus lähtee siitä, että kirkko kutsuu virkaan. Olen iloinen, että pappeus on kohdallani mahdollista. Olen saanut liikkeen piiristä tukea ja kannustusta. Olen kohdannut myös huolta ja kipua. Minulle ilmoitettiin, etten pappeuteni myötä voi enää toimia rauhanyhdistyksen (Espoon) hengellisissä tehtävissä. Haluaisin kuitenkin katsoa eteenpäin. Uskon keskusteluun ja toivon keskusteluyhteyden säilyvän.

Hintsala sanoo odottavansa pappisvihkimystään rauhallisin mielin. Hän myöntää tosin, että se vähän jännittääkin.

– Monet ovat kertoneet rukoilevansa puolestani. Se lämmittää ja kiitän siitä. Pappeus on tosi hieno tehtävä, jossa saa olla armon, Jumalan rakkauden ja vapauden asialla.

Ensimmäiseksi vanhoillislestadiolaiseksi naispapiksi tituleerattu Mari Leppänen vihittiin papiksi viime maaliskuussa. Meri-Anna Hintsala vihitään nyt toisena vanhoillislestadiolaisena naisen papiksi saman vuoden 2012 sisällä. Jo vuonna 1988 papiksi vihittiin uskonnonopettaja Valma Luukka, joka on ollut lapsuudestaan saakka vanhoillislestadiolainen.

Lue myös: Piispa: Hintsala vihitään Jumalan valtakunnan palvelukseen

Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja: Hintsala vapautettu hengellisistä tehtävistä

Kirkkoon ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi

Vihittiinkö ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi sittenkin jo 1988?

Ensimmäiselle naispapille isot seuraukset vihkimyksestä

Edellinen artikkeliRanskaan pakoon maailmanloppua
Seuraava artikkeliRauhanyhdistyksen puheenjohtaja: Hintsala vapautettu hengellisistä tehtävistä

Ei näytettäviä viestejä