Toiseksi eniten ääniä Porvoon vaalissa saanut Sixten Ekstrand: Koen olevani kirkon mies

Sixten Ekstrand

Kirkon ruotsinkielisen työn keskuksen johtaja Sixten Ekstrand eteni Porvoon piispanvaalin toiselle kierrokselle. Hän sai ensimmäisellä kierroksella 188 ääntä. Jatkoon niin ikään päässeen Pietarsaaren ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherran Bo-Göran Åstrandin saalis oli 198 ääntä. Lue vaalituloksesta lisää täältä.

– Åstrand sai kymmenen ääntä enemmän, mutta koko pelikenttä on nyt auki, Ekstrand luonnehti tulosta.

Hänen mukaansa tulos oli odotettu siinä mielessä, että se oli "kolmen kauppa". Kolmas vahva ehdokas oli Ekstrandin näkökulmasta Lisa Enckell, jota tuki 151 äänestäjää. Harry S. Backström sai 107 ääntä.

Ekstrandin mukaan ehdokkaat edustivat kokonaisuutena hyvin Porvoon hiippakuntaa. Itseään hän luonnehtii keskitien kulkijaksi.

– Koen olevani kirkon mies.

Vaalituloksessa Ekstrandia yllätti eniten Harry S. Backströmin vahva kannatus.

– Se osoittaa, että kirkossa on konservatiivinen siipi. Sama ilmiö näkyi arkkipiispanvaalissa. On iso haaste pitää näin moniääninen ja monikasvoinen lauma yhdessä.

Toisen kierroksen ehdokkaiden merkittävimpänä erona Ekstrand pitää erilaista työkokemusta.

– Minulla on laajempi kokemus. Olen ollut teologisen tiedekunnan professorina ja hiippakuntadekaanina ja työskennellyt eri puolilla hiippakuntaa. Teologisesti olemme aika lähellä toisiamme.

Samaa sukupuolta olevien vihkimisessä kirkon pitäisi Ekstrandin mukaan löytää kompromissi. Hän ei halua ennakoida, kuuluisiko itse kirkolliskokouksen mahdollisen päätöksen jälkeen niihin pappeihin, jotka vihkivät homopareja vai niihin, jotka eivät vihi.

– Haluan ensin katsoa, mitä piispainkokous ja myöhemmin mahdollisesti kirkolliskokous päättävät.

"Olen parempi ja rauhallisempi ehdokas kuin kymmenen vuotta sitten"

Toisella vaalikierroksella Ekstrand haluaa keskustella kirkon tulevaisuuden haasteista. Kirkko menettää jäseniään, kasteluvut laskevat.

– Nyt annamme sellaisen kuvan, että meillä ei ole muita ongelmia kuin avioliitto, mutta meillä on vielä isompia haasteita.

Olennaisena kysymyksenä Ekstrand pitää myös sitä, miten kirkko voi toimia vahvana mutta avoimena hengellisenä yhteisönä.

Ekstrand oli ehdolla Porvoon piispanvaalissa myös edellisellä kerralla kymmenen vuotta sitten. Tuolloin hän hävisi toisella kierroksella Björn Vikströmille.

– Jokainen kasvaa, kun tulee ikää ja kokemusta. Minulla on nyt enemmän annettavaa. Olen parempi ja ehkä myös rauhallisempi ehdokas kuin kymmenen vuotta sitten. Mietin ennen kuin sanon. Tuntuu, että olen viisaampi kuin kymmenen vuotta sitten, Ekstrand sanoo.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Piispanvaalissa jatkava Bo-Göran Åstrand kilpakumppanistaan: Suhtautumisessa avioliittoon on eroa

Bo-Göran Åstrand ja Sixten Ekstrand jatkavat Porvoon piispanvaalin toiselle kierrokselle

Piispanvaalin jatkosta pudonnut Lisa Enckell: Hiippakunnan herrat joutuvat ottamaan naiset entistä enemmän huomioon

Harry S. Backström vahvasta alueellisesta kannatuksestaan: Pohjanmaalla pysytään Jumalan sanassa

Tuttavat kertovat: Tällaisia ovat Porvoon hiippakunnan piispaehdokkaat

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.