Toisenlainen Joulu kutsuu yhteisötapahtumaan kirkolle

Innovatiivisista tempauksistaan viime aikoina tunnetuksi tullut Kallion seurakunta järjestää tänä jouluna yhteisöllistä joulunviettoa. Ajatuksena on viettää koko joulu kirkossa.

Jouluaattoaamuna Alppilan kirkko muuttuu yhteisöjoulun tilaksi ja paikalle kutsutaan lapsia, vanhuksia, perheitä ja perheettömiä, keski-ikäisiä, nuoria ja opiskelijoita, suomen- ja muunkielisiä.

Ohjelmaan kuuluu ainakin joululauluja, jumalanpalvelus ja lautapelejä mutta pelkästään osallistujaksi ei tähän tapahtumaan voi mennä. Paikalla on nimittäin vain pappi ja seinät.

Osallistujien toivotaan osallistuvan joulun suunnitteluun ja toteutukseen. Tarkoituksena on koristella tila, laittaa ruokaa ja toteuttaa ohjelmaa yhdessä. Yö vietetään kirkon urheilusalissa ja joulupäivänä osallistutaan Alppilan kirkon jumalanpalvelukseen. Joulupäivänäkin yhteiseloa jatketaan iltaan saakka.

Yhteisöjoulun idean taustalla on pastori Marjaana Toiviainen.

– Suomessa on tapana viettää joulua oman perheen, korkeintaan suvun kesken, kuluttaa hurjasti rahaa ja olla omissa oloissaan. Olen usein miettinyt, voisiko joulua viettää toisin. Tänä vuonna minulle sattui työvuoro, ja vapaan ajan olisin viettänyt yksin, koska perheeni asuu Savossa. Silloin ajattelin, etten varmasti ole ainoa, joka kaipaisi jouluna yhteisöä ja seuraa. Siitä ajatus lähti, Toiviainen kertoo.