Tulvat koettelevat Etelä-Aasiaa – Lähetysseuralta 70 000 euroa Nepalin uhreille

Etelä-Aasian laajat tulvat koettelevat Suomen Lähetysseuran toiminta-alueita Etelä-Nepalissa. Viime viikkojen sateet ovat aiheuttaneet normaaliin sadekauteen verrattuna poikkeuksellista tuhoa etenkin maan eteläosan tasaisilla maa-alueilla. Sateet ovat pahimmat 15 vuoteen, ja tietyillä alueilla on satanut eniten 60 vuoteen.

Lähetysseura on myöntänyt 70 000 euroa Nepalin tulvien uhrien hätäapuun Nepalin ACT Forumin kautta ja on käynnistänyt keräyksen tulvien uhrien auttamiseksi. Järjestöllä on toimintaa useissa niistä 35 piirikunnasta, jotka ovat kärsineet tulvista pahiten. Yhteensä Nepalissa on 75 piirikuntaa.

– Sateet ovat helpottaneet, mutta useat alueet ovat edelleenkin tulvien peitossa ja ihmiset ovat edelleen majoittuneina esimerkiksi koulujen ja virastojen pihoille, Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Teressa Juhaninmäki kertoo sähköpostitse.

– Katastrofiavulle on edelleen akuutti tarve, sillä puhtaasta juomavedestä, ruoasta, vaatteista, peitoista ja väliaikaisesta majoituksesta on kova pula. Tartuntataudit uhkaavat, jos sanitaatiota ja vesitilannetta ei saada pian kuntoon.

Juhaninmäki on maan pääkaupungissa Kathmandussa, joka sijaitsee vuoristoseudulla eikä kuulu tulva-alueeseen.

Työalueilla jopa 80 prosenttia sadosta tuhoutunut

Nepalin sisäministeriön tilastojen mukaan keskiviikkoon mennessä 123 henkeä on kuollut tulvissa ja niiden aiheuttamissa maanvyöryissä. Luku tulee kasvamaan, sillä myös kymmeniä on ilmoitettu kadonneeksi. Punaisen Ristin arvion mukaan yli 18 000 perhettä on joutunut pakenemaan kodeistaan. Tuhoutuneita tai vaurioituneita taloja on yli 11 000. Tuhojen arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, sillä moniin tulvapaikkoihin ei vielä ole saatu kulkuyhteyttä.

Juhaninmäen mukaan Nepalin viranomaiset ovat mobilisoineet armeijan ja poliisin henkilöstöä auttamaan pelastusoperaatioissa.

– Myös yhteisöt ja tavalliset nepalilaiset ovat auttaneet yötä päivää paikan päällä ja ovat majoittaneet koteihinsa ja pihoihinsa tulvista paenneita ihmisiä.

Rankkasateet ja tulvat ovat vaikuttaneet etelän viljelyksiin ja tuleviin satoihin, minkä odotetaan nostavan ruoan hintaa. Nepalin sisäministeriö arvioi, että laajalla Terain alatasankoalueella 80 prosenttia maasta on ollut tulvaveden peitossa. Lähetysseuran mukaan sen työalueella Morangin piirikunnassa 80 prosenttia sadosta on tuhoutunut.

– Tulva-alueet ovat maan parasta viljelysseutua. On arvioitu, että tulvat tulevat vaikuttamaan kuuden miljoonan ihmisen elämään tuhoutuneen sadon, rakennusten, teiden, tautien, ruokaturvan ja menetetyn elinkeinon alueilla, Juhaninmäki kertoo.

Lähetysseuran kehityskohteita tulvien alla

Lähetysseuralla on Etelä-Nepalissa kehitysyhteistyön ja kirkollisen työn hankkeita sekä kummilapsityötä. Muun muassa yhteisökehitystä, pienviljelytoimintaa ja koulunkäyntiä tukevilla hankkeilla pyritään tukemaan alakastisia ja kastittomia daliteja sekä muita syrjittyjä jä köyhiä ihmisryhmiä. Tulvatuhot vaikuttavat suuresti jo valmiiksi haastavissa oloissa elävien ihmisten elämään.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan useita hankekohteita on täysin tulvien alla. Palautuminen tulvista tulee kestämään, sillä sadot ovat tuhoutuneet, kotitalouseläimiä kuollut sekä tulvien varassa olevat, jo entuudestaan heikkokuntoiset, majat ja talot ovat pahoin tuhoutuneet, Juhaninmäki kertoo.

Kuva: Suomen Lähetysseura

Lue myös:

Blogi: Nepalin tragedia: huutavin pula on vedestä…

Edellinen artikkeliKuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliArkkitehtuurin Finlandia -palkinnon ehdokkaana tänä vuonna Tarton Paavalin kirkko

Ei näytettäviä viestejä