Tuomasmessussa otetaan käyttöön Marimekko-stolat

Tuomasmessussa otetaan ensimmäisenä adventtina käyttöön uudet Marimekon kankaista valmistetut stolat.

Stola on läntisissä kirkoissa käytössä oleva hengellisen viran merkki, jota käyttävät papit ja diakonit. Leveydeltään 10–15-senttinen ja noin kaksi ja puolimetrinen nauha puetaan alban päälle. Stola merkitsee kutsua alistua Kristuksen ohjattavaksi ja viittaa Jeesuksen kehotukseen ottaa hänen ikeensä harteilleen.

Tuomasmessun uudet stolat on tehty Marimeko Ananas- ja Mänty-kankaista. Idea Marimekko-stolista syntyi tänä syksynä Tuomasyhteisön hallituksen ja aktiivien tutustumismatkalla Tukholman Katarina Kyrkaniin. Siellä eräällä suomalaistaustaisella papilla oli Marimekon Ananas-kankaasta ommeltu stola.

– Se oli meistä ihastuttava! kertoo Tuomasyhteisön pappi Pirjo Kantala.

Kankaat omiin stoliin saatiin lahjoituksena Marimekolta ja stolat suunnitteli ja ompeli Hanna Haavikko.

Stolat noudattelevat kirkkovuoden värejä. Adventtina sekä muina juhlapyhinä ja juhlakausina on käytössä valkoinen Ananas-kangas. Paastonajan violetti stola on tehty punavioletista Ananas-kankaasta. Eniten käytössä on vuoden mittaan vihreä stola. Ne on ommeltu vihreästä Mänty-kankaasta. Myöhemmin saadaan käyttöön vielä punaisesta Ananas-kankaasta ommeltu stola helluntain ja apostolien päiväksi. Kankaisiin on applikoitu tau-risti, joka on siunauksen symboli.

Tuomasyhteisöllä on ollut omat stolat käytössä jo 15 vuotta, mutta ne ovat olleet perinteisemmät.

– Nämä uudet tulevat lähemmäs jokaisen suomalaisen arkea, Pirjo Kantala sanoo.

Kuva: Tuomasyhteisö

Edellinen artikkeliTaistolaisuudesta kerätään muistoja
Seuraava artikkeliLastenohjaajien oireet johdattivat homeongelman luo Jyväskylässä

Ei näytettäviä viestejä