Tuomiokirkkoseurakunta valitsee uuden kanttorin Helsingissä – katso lista hakijoista

Helsingin tuomiokirkko

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan laajaa yliopistotutkintoa edellyttävään kanttorin virkaan on saapunut 15 hakemusta. Hakijat ovat Marianne Gustafsson Burgmann, Pirjo Hellevirta, Osmo Honkanen, Anne Hätönen, Hanna Laakkonen-Yang, Laura Nurkka, Heli Peitsalo, Toni Pussinen, Arto Ristolainen, Leena Talvio, Julia Tamminen, Elke Unt, Matti Vaakanainen sekä kaksi henkilöä, jotka eivät toivo nimeään julkisuuteen.

Helsingin ydinkeskustan seurakunnassa avautui kanttorin virka, kun Tuomiokirkon kanttorina 34 vuotta työskennellyt Seppo Murto jäi eläkkeelle. Nyt täytettävän viran työnkuva on kuitenkin toisenlainen kuin Murron, kertoo Tuomiokirkkoseurakunnan johtava kirkkomuusikko Anna Pulli-Huomo. Vastedes kaikki kanttorit työskentelevät koko seurakunnan alueella. Nyt valittavan kanttorin työ painottuu Helsingin Vanhaan kirkkoon.

Tuomiokirkkoseurakunnassa on kuusi kanttoria, joista kolme on A-virassa ja kolme B-virassa. Nyt täytettävä tehtävä on yksi A-viroista.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan erityispiirre on, että sen merkittäviä yhteistyökumppaneita ovat valtion yksiköt, kaupunki, yliopisto, järjestöt, kokonaiskirkon ja hiippakunnan elimet sekä monet kuorot ja yhteisöt. Kanttorin viran valintaedellytyksissä mainitaan muun muassa seurakunnan erityisvaatimukset, laaja-alainen kirkkomuusikkous ja ennakkoluuloton suhtautuminen eri musiikkityyleihin. Eduksi katsotaan myös monipuolinen kielitaito sekä halu kasvattaa kansainvälisiä verkostoja.

– Haemme monipuolista kanttoria ja hyvää urkuria, sillä Tuomiokirkon, Vanhan kirkon, Johanneksenkirkon ja Mikael Agricolan kirkon urut kuuluvat maan ykkösurkuihin, Anna Pulli-Huomo kertoo.

Hän painottaa myös hyvien vuorovaikutustaitojen merkitystä tehtävässä.

– Meillä vauvakirkkoa saattaa seurata edustustehtävä, jossa soitetaan Japanin kruununprinssiparille.

Haastattelut ja soittonäytteet pidetään Vanhassa kirkossa perjantaina 16.8. Seurakuntaneuvosto päättää virkaan valittavasta 9.9.

Kuva: Olli Seppälä. Helsingin tuomiokirkko.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.