Tuomo Mannermaa on kuollut

teologian tohtori, professori emeritus Tuomo Mannermaa.

Yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia Luther-tutkijoita, ekumeniikan professori Tuomo Mannermaa on kuollut. Hän kuoli 77-vuotiaana Espoossa.

Mannermaa syntyi 1937 Oulussa ja toimi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa professorina vuodesta 1972 lähtien. Sosiaalietiikan apulaisprofessorina hän toimi vuosina 1972–1974, systemaattisen teologian apulaisprofessorina vuosina 1974–1980 ja ekumeniikan professorina vuodesta 1980 eläkkeelle siirtymiseensä asti.

Mannermaan seuraaja, ekumeniikaan professori Risto Saarinen sanoo, että Mannermaa oli poikkeuksellinen luodessaan syviä ja pitkiä opettaja-oppilassuhteita. Nämä suhteet vaikuttivat vielä pitkään kun oppilaat olivat siirtyneet pois yliopistolta. Saarisen mukaan piispoista ainakin Eero Huovinen, Samuel Salmi, Simo Peura ja Jari Jolkkonen ovat Mannermaan oppilaita.

– Henkilökohtaisissa kohtaamisissa Mannermaa oli vahvasti läsnä, hän oli "guru" sanan hyvässä merkityksessä.

Kansainvälisessä tiedeyhteisössä puhutaan usein Mannermaan koulukunnasta Luther-tutkimuksessa.

– Itse asiassa Mannermaa julkaisi verrattain vähän, mutta hänen vaikutuksensa näkyy muun muassa useissa Lutheria käsittelevissä väitöskirjoissa.

Saarinen näkee Mannermaan myös vaikuttajana ja keskustelijana kirkollisissa kysymyksissä. Mannermaan mielipidettä kuunneltiin.

– Aluksi hän esimerkiksi vastusti naispappeutta, mutta tuli toisiin ajatuksiin 1980-luvun alkupuolella. Samalla moni muukin alkoi ajatella asiaa uusin silmin, Saarinen arvioi.

Omissa tutkimuksissaan Mannermaan painotuksia olivat uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuus sekä ajatus, että Kristus on läsnä uskossa (in ipsa fide Christus adest).

Lue Risto Saarisen kirjoittama muistokirjoitus Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan verkkosivulla.

Mannermaan suurelle yleisölle suunnattu teos Pieni kirja Jumalasta valittiin vuoden 1995 kristilliseksi kirjaksi. Siitä on juuri ilmestynyt uusi painos.

Kuva: Jukka Granström