Tuore tv-dokumentti antaa äänen uskonnon kaltoin kohtelemille

Kun usko loppuu. Hyväksikäyttöä, henkistä väkivaltaa,suvusta ja ystävistä erottamista. Arkipäivää monessa uskonnollisissa yhteisössä. Nyt he hakevat tukea toisistaan ja puhuvat koskettavat tarinansa auki. O:Peter Wallenius HD. Kuvassa: Tomppa vetää
vertaistukiryhmää Uskontojen uhrien tuki ry:ssä. Jarkko T. Laine/Yle

Ylellä torstaina 25.4. esitettävä Uhrit-dokumentti kertoo uskonyhteisönsä jättäneiden kokemuksista. Äänen saavat kolme entistä Jehovan todistajaa, kaksi entistä vanhoillislestadiolaista sekä entinen helluntailainen.

Peter Walleniuksen ohjaamassa Uhrit-dokumentissa kuullaan puhetta Tompan vetämän vertaisryhmän kokouksista. Osallistujilla on ollut lapsuuden uskonnollisessa taustassaan vahvoja erilaisuuden kokemuksia muun muassa transsukupuolisuudesta.

Sympaattisessa ja kiireettömässä dokumentissa keskustelijat pohtivat myös anteeksi antamista: voiko vanhemmilleen ja perheelleen antaa anteeksi, entä voivatko he antaa anteeksi?

Karttaminen eli yhteisön hylkäämäksi tuleminen eri muodoissaan tulee myös vahvasti esiin vertaisryhmän tapaamisissa. Kaksinkertaista vähemmistöidentiteettiäkin (vähemmistön vähemmistöön kuulumista) pohditaan.

Dokumenttiprojekti Uhrit Yle TV1:ssä 25.4. kello 19 sekä Yle Areenassa.

Kuva: Jarkko T. Laine / Yle. Entinen Jehovan todistaja Tomppa vetää vertaistukiryhmää Uskontojen uhrien tuki ry:ssä.

Lue myös:

Oululainen nainen ei saanut palvelua kauneushoitolassa, koska hän oli eronnut Jehovan todistajista

Tältä näytti opetusvideo – Kotimaa seurasi Jehovan todistajien karttamisopetusta valtakunnansalissa

Uutuuskirja vanhoillislestadiolaisuudesta irtautumisesta – "Olen pettynyt kirkkoon"

Uskontojen uhrit tarttui naistenpäivänä räväkästi vanhoillislestadiolaisten ehkäisykieltoon

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.