Turussa kaksi vaalipaneelia: Arkkipiispa voi olla arvojohtaja, jos rahkeet riittävät

Turussa järjestettiin eilen keskiviikkona kaksi arkkipiispanvaalin paneelia. Toinen oli yliopistolla ja toinen kauppakeskuksessa. Tulevalta arvojohtajalta vaaditaan luontevaa liikkumista kummassakin ympäristössä.

Viiden ehdokkaan ensimmäinen kohtaaminen tapahtui iltapäivällä Turun yliopistolla. Paikalla olivat lähetysjohtaja Ville Auvinen, organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja Heli Inkinen, kansanedustaja Ilkka Kantola, Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström.

Vaalipaneelin teemana oli arvojohtajuus muuttuvassa yhteiskunnassa, ja sen järjestivät Turun yliopiston Centre for the Study of Christian Cultures ja Eduskuntatutkimuksen keskus. Tilaisuuden juonsivat Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat Jenni Karimäki ja Annu Perälä.

Heli Inkisen mielestä arkkipiispan yksi tärkeä tehtävä on olla arvojohtaja ja käyttää kirkon ääntä kovenevassa asenneilmastossa. Tapio Luoman mukaan arkkipiispasta tulee arvojohtaja, kun hän asettuu niiden suomalaisten tulkiksi, jotka kokevat yhteiskunnan nopean muutoksen vaikeana. Arkkipiispan on osattava kuunnella ja tulla toimeen erilaisia arvoja edustavien ihmisten kanssa.

Ville Auvinen korosti, että kirkon sanoma ei muutu, ja arkkipiispan tehtävä on tuoda tätä esiin. Kirkon tehtävä on hänen mukaansa julistaa evankeliumia.

Björn Vikström sanoi, että ollakseen arvojohtaja arkkipiispan selustan pitää olla turvattu eli hänen sanoillaan on oltava uskottavuutta. Jos arkkipiispa puhuu seksuaalisesta häirinnästä yhteiskunnassa, asian pitää olla järjestyksessä myös kirkossa.

Ilkka Kantola sanoi, että kukaan ei voi päättää olevansa arvojohtaja. Hänen mukaansa arkkipiispan tehtävä mahdollistaa arvojohtajana olemisen, mutta on henkilöstä kiinni, tuleeko hänestä sellainen.

Arkkipiispa, jota arvostan

Ensimmäinen paneeli paljasti, että ehdokkaissa on eroja. Ville Auvisen esiintymisessä korostuivat konservatiivisuus ja hengellisyys. Hän oli muihin ehdokkaisiin verrattuna ikään kuin eri planeetalta. Ilkka Kantolan yhteiskunnallinen kokemus tuli selvästi esiin. Heli Inkinen puolestaan oli joukon liberaalein ainakin suhtautumisessa sateenkaaripareja vihkiviin pappeihin. Luoma näyttäytyi joukon piispallisimpana, vakaana keskitien miehenä. Vikströmin piispallisuus oli mutkattomampaa ja hän jopa nauratti yleisöä vastauksellaan kysymykseen, kuka arkkipiispa on tehnyt teihin vaikutuksen.

– Jos vastaan että John Vikström, sitä ei pidetä hyvänä vastauksena, ja jos vastaan jotain muuta kuin John Vikström, sitäkään ei pidetä hyvänä.

Björn Vikström kuitenkin kehui Kari Mäkistä erinomaisena kokousten puheenjohtajana, jolla on kyky löytää vapauttavat ilmaisut, kun päätöksiä muotoillaan.

Tapio Luoma ja Ville Auvinen nostivat edellisistä arkkipiispoista itselleen tärkeäksi Martti Simojoen. Ilkka Kantola nimesi John Vikströmin. Heli Inkinen luetteli kaikki neljä arkkipiispaa, joiden kanssa hän on ollut tekemisissä eli Mikko Juvan, John Vikströmin, Jukka Paarman ja Kari Mäkisen.

Kauppakeskuksessa kansan parissa

Toinen ehdokkaiden kohtaaminen oli illansuussa kauppakeskus Skanssissa. Se oli ensimmäinen hiippakunnan järjestämistä kolmesta paneelista, tällä kertaa yhteistyössä Turun Sanomien kanssa. Tilaisuuden juonsi päätoimittaja Riitta Monto. Paneelissa käsiteltiin osin samoja teemoja kuin yliopistollakin.

Ville Auvinen sanoi haluavansa olla herätyskristillinen piispa, sillä monet kirkon herätyskristityt kokevat, ettei heillä ole omaa piispaa.

Björn Vikström halusi olla kuunteleva ja helposti lähestyttävä arkkipiispa. Hän on mukana vaalissa, koska uskoo kokemuksestaan olevan hyötyä tehtävän hoidossa.

Tapio Luoma sanoi olevansa mukana kolmannessa piispanvaalissa. Hän korosti seurakuntatyötaustaansa ja väitöskirjaansa, joka käsitteli teologian ja luonnontieteiden suhdetta.

Heli Inkinen sanoi olevansa perinteitä arvostava ja uudistuksia ajava. Hän sanoi haluavansa palvella kirkkoa muun muassa nostamalla esiin naisten kokemuksia ja antavansa kirkon naisille äänen ja kasvot.

Ilkka Kantola sanoi, että kyse on rakkaussuhteesta, joka alkoi jo hänen lapsuudessaan, rakkaussuhteesta kirkkoon. Kantola kuvasi itseään arkkipiispana inhimilliseksi tekijäksi yhteiskunnassa.

Kysymys, jota ei voi välttää

Kysymys sateenkaariparien vihkimisestä ja suhtautumisesta heitä vihkineisiin tai siunanneisiin pappeihin herätti vilkasta keskustelua.

Ilkka Kantolan mielestä kirkon tulisi mahdollisimman pian päätyä keskusteluissa siihen, että se vihkisi ihmisiä uuden avioliittolain mukaan. Kantola ei kuitenkaan pitänyt hyvänä, että osa papeista vihkii pareja ennen kuin kirkko on tehnyt asiasta päätöksen.

Björn Vikström toivoi myös, että kirkko muuttaisi käsityksiään vihkimisasiassa, mutta tällöin argumenttien asian puolesta on noustava kristinuskon ytimestä, ei yksin yhteiskunnan muutoksesta.

Tapio Luoma sanoi, että haluaa antaa asialle aikaa ja toivoi, että sitä olisi keskusteluille riittävästi. Luoman mukaan asia vie kirkossa juuri niin pitkän ajan kuin se vie, eikä päätöstä voi kiirehtiä. Sateenkaaripareja vihkineiden pappien rankaisemista Luoma perusteli työnantajan määräyksillä ja yhteisillä pelisäännöillä, joita on noudatettava.

Heli Inkinen uskoi, että kirkossa voi hyvinkin elää rinnakkain kaksi erilaista käsitystä avioliitosta, hieman samaan tapaan kuin erilaiset herätysliikkeetkin ovat omine opillisine korostuksineen voineet olla osa kirkkoa.

Ville Auvinen sanoi, että jokaisella ihmisellä on sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta ehdoton ihmisarvo, mutta se, ovatko ihmisten teot oikein tai väärin, on eri asia. Hän myös sanoi, että Inkisen vertaus ei toimi, sillä avioliittokäsitykset ovat eri asia kuin herätysliikkeiden oppinäkemykset.

Berliinin muuri murtui

Illan erikoisimman kielikuvan maalaili Ilkka Kantola. Hän vertasi sateenkaaripareja vihkineitä ja siunanneita pappeja niihin itäsaksalaisiin, jotka ensimmäisinä ja hämmästellen astuivat Berliinin muurin toiselle puolelle, vaikka aiemmin sitä yrittäneitä oli ammuttu.

Kantola ei jatkanut kielikuvan logiikkaa, sillä muurin toiselle puolelle meneviä vihkijöitä ja siunaajia ammutaan eli rangaistaan yhä, vaikka muuri on murtunut.

Skanssin keskustelu oli eloisampi kuin yliopiston. Panelistit olivat selvästi verrytelleet ja juttu luisti, tosin teologisemmin ja kirkollisemmin. Oltiin enemmän mukavuusalueella.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli arpoi keskiviikkona arkkipiispan vaalin ehdokkaille seuraavat ehdokasnumerot:

2 Björn Vikström

3 Ilkka Kantola

4 Tapio Luoma

5 Heli Inkinen

6 Ville Auvinen

Kuvat: Olli Seppälä

Kuva 1: Björn Vikström, Heli Inkinen, Ilkka Kantola, Tapio Luoma ja Ville Auvinen kauppakeskus Skanssissa. Kuva 2: Björn Vikström, Heli Inkinen, Tapio Luoma, Ville Auvinen ja Ilkka Kantola keskustelemassa Turun yliopistolla paneelin juontajan, tutkija Jenni Karimäen kanssa.

Lue myös:

Video: Pitäisikö arkkipiispanistuin siirtää Turusta pois? – Arkkipiispaksi pyrkivät vastaavat

Ville Auvinen pyrkii arkkipiispaksi ja vastustaa naispappeutta – nyt hän kertoo, miten se toimisi

Arkkipiispaehdokas Ville Auvisesta tehty kantelut Turun ja Helsingin tuomiokapituleihin

Kommentti: Nyt on arkkipiispakisassa ehdokkaita joka lähtöön

Kolumni: Valitkaamme arkkipiispa toisella tavalla

15 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    ” hieman samaan tapaan kuin erilaiset herätysliikkeetkin ovat omine opillisine korostuksineen voineet olla osa kirkkoa.”

    Vastentahtoisesti on ehkä suvaittu osaksi kirkkoa. Rahallisia boikotteja lähetysmäärärahojen vähentämisen muodossa on kyllä yritetty järjestää kirkosta ulos saattamiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Voipio sanoo:

    Jos Seppälä kuvaa Auvisen lausahdukset niin kuin ne on tilaisuudessa esitetty, Auvisen olisi hyvä huomata, että arkkipiispa on , kuten kaikki muutkin piispat Suomen ev.-lut. kirkossa, alueellisesti määritellyn hiippakunnan piispa (Turun hiippakunnan piispa) eikä minkään alueellisesti määrittämättömän kirkon jäsenjoukon piispa. Auvinen heijastaa, jos artikkeli hänet oikein kuvaa, hiippakuntakäsityksessään Suomen ev.-lut. kirkon ulkopuolella toimivan Lähetyshiippakunnan piispakäsitystä eikä Suomen ev.-lut. kirkon piispakäsitystä. Alueellisen hiippakuntapiispan tehtävien lisäksi arkkipiispalla on merkittäviä kokonaiskirkollisia tehtäviä, mutta se ei tee hänestä laajemman joukon piispaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Voipio sanoo:

      Viittaan siis tähän virkkeeseen Kotimaan uutisessa: “Ville Auvinen sanoi haluavansa olla herätyskristillinen piispa, sillä monet kirkon herätyskristityt kokevat, ettei heillä ole omaa piispaa.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Ottamatta kantaa Auvisen puolesta tai häntä vastaan, lienee kyse samanlaisesta pohdinnasta, kuin puhuttaessa piispan sukupuolesta. Siinähän on myös toivottu, että piispakuntaan pitäisi saada ainakin yksi nainen. Siinäkin on ylihiippakunnallista ajattelua. Mutta, kuten sanoin, asia ei minulle kuulu, kun en kuulu arkkihiippakuntaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Piispuudet voitaisiin jakaa alueellisen määrittelyn sijaan kirkkopoliittisesti. Jokaiselle jotakin: punavihreä piispa, pietistipiispa jne..

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kyllä kai pitäisi olla yksi rimpiläinen piispojen joukossa, ettei tulisi bolsevismin diktatuuria. Kun se enemmistökin on tarkasti jäänyt mittaamatta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Mäenpää sanoo:

    Mitä Vikström vastaa kun toivoi, että´ kirkko muuttaisi käsityksiään vihkimisasiassa, mutta tällöin argumenttien asian puolesta on noustava kristinuskon ytimestä, ei yksin yhteiskunnan muutoksesta´. Noin ilmaistuna on vastaus kisavastaus. Pärjääminen alkoi heti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    “Ville Auvinen sanoi haluavansa olla herätyskristillinen piispa, sillä monet kirkon herätyskristityt kokevat, ettei heillä ole omaa piispaa.”

    Toiset herätyskristityt taas kokevat, että heillä oma piispa. Joten kokemuksia on monenlaisia, eivätkä ne ole niin yksinapaisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Tässä näkyy kyllä jännite monien erilaisten ja keskenään jännitteisten piispuus- ja kirkkokäsitysten välillä. Samoin eri herätyskristillisten ryhmien välillä. Yksi näkökulma nousee Augsburgin tunnustuksen ja pietismin kirkko-opista. Onko kirkko lähtökohtaisesti kaikkien kastettujen ja kirkkoon kuuluvien joukko vaiko nimenomaan kastettujen, uskovien ja messuun kokoontuvien joukko, johon on sekoittuneena ja liittyneenä tekopyhiä ja jumalattomia (joita siis mm. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusten valossa näyttäisi olevan suorastaan valtaosa kirkon jäsenistä, vaikka Jumala yksin näkee ihmisten sydämiin). Ottamatta tässä kantaa mihinkään opilllisiin sisältökysymyksiin totean, että osalle kirkon jäseniä Olavi Rimpiläinen oli se viimeinen oikea piispa. Vastaavasti osa ei koskaan tunnustanut Irja Askolaa oikeaksi piispaksi. Osalla ei ole nyt piispaa ollenkaan. Osa tunnustaa Risto Soramiehen piispakseen mutta ei ole ottanut askelta ulos kansankirkosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Selkä on kokolailla menosuuntaan, jos tosiaan pitää vuosituhannen alussa eläköitynyttä Rimpiläistä viimeisenä “oikeana” piispana. Kirkkohistoriallinen tutkimus Rimpiläisen kaudesta olisi tarpeen, sitä tosin tuskin tervehdittäisiin suoranaisella apurahasateella.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Hassinen sanoo:

    Vaikka Ilkka Kantola on eronnut aikoinaan piispanvirastaan, on hänet kerran vihitty piispaksi ja piispana ymmärtääkseni myös pysyy.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Ilkka Kantolalla on kuvassa yllään piispanpaita. Osoittaa siis olevansa piispaksi vihitty.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Voipio sanoo:

      Kantola on edelleen samalla tavalla piispa kuin eläkkeellä olevat piispat. Virkasuhde on päättynyt näissä kaikissa tapauksissa omaan irtisanoutumiseen. Siksi hän voi pitää liilaa piispanpaitaa, jos haluaa. Jos Kantola valitaan arkkipiispaksi, häntä ei vihitä enää piispanvirkaan vaan asetetaan virkaan. Sama koskisi Luomaa ja Vikströmi yhtälailla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Taitaa olla yhä enemmän kyse siitä, että ns. kirkkokansassa moni haluaa itse päättää, kenet tunnustaa piispakseen, kenen saarnoja kuuntelee ja kenet ylipäänsä hyväksyy johtajakseen. Vaikka muodon vuoksi tyydyttäisiinkin vaikkapa kirkkoherran- ja piispanvaalien tuloksiin.

    Ilmoita asiaton kommentti