Tutkija: Kirkon johto torjui lestadiolaiset naissaarnaajat

suviseuSaarnaajaDSC_1959

Lestadiolaisuudessa oli herätysten alkuvaiheessa naissaarnaajia ja heidän toimintansa sai myös liikkeen johdon tuen, sanoo historiantutkija, FT Mauri Kinnunen. Evankelisluterilaisen kirkon johtoa naissaarnaajien toiminta ei miellyttänyt. Naisten alkuaikojen aktiivista roolia on Kinnusen mukaan pyritty myöhemmässä lestadiolaisuudessa häivyttämään.

Kinnunen osoittaa Kotimaa24:n julkaisemassa artikkelissa useisiin aikalaislähteisiin vedoten, että myös naiset saarnasivat ja opettivat lestadiolaisen herätysliikkeen alkuvaiheen seuroissa aina 1900-luvun alkuun saakka. Hän myös nimeää artikkelissaan useita naissaarnaajia. Liikkeen silloinen johto, muun muassa Lars Levi Laestadiuksen työtoveri Juhani Raattamaa, suhtautui naisten saarnaamiseen suopeasti.

Kinnusen mukaan Raattamaa totesi naisten olevan usein miehiä lahjakkaampia, ja hänen mukaansa naisilla oli usein selittämisen, tulkitsemisen, profetoimisen ja kääntämisen armolahjoja.

Raattamaa kuitenkin irtisanoutuu Pehr Olof Grapelle vuonna 1878 lähettämässään kirjeessä naisten pappeudesta. Jälkikäteen irtisanoutumista on Kinnusen mukaan käytetty naispappeuden torjunnassa. Kinnunen pitää Raattamaan kirjeen torjuvaa näkemystä varmuuden vuoksi esitettynä.

”Naispappeus ja naisten piispuus oli 1870-luvun yhteiskunnallisissa ja kirkollisissa oloissa täysin absurdi ajatus”, Kinnunen kirjoittaa.

Raattamaan kirje on hänen mukaansa julkaistu useasti lestadiolaisissa kirjoitus- ja kirjekokoelmissa. SRK otti kirjeen sisältämästä kokoelmasta näköispainoksen vuonna 1969.

Kun saarnaaminen kehittyi lestadiolaisessa liikkeessä raamatunselityspuheeksi, naiset jäivät Kinnusen mukaan usein kuulijoiden penkkeihin. Muutos ei johtunut opillisesta määrittelystä, vaan kehityksen taustalla oli liikkeen ja saarnaviran organisoitumisen lisäksi sopeutuminen vallitsevaan yhteiskunnalliseen ja kirkolliseen tilanteeseen, Kinnunen toteaa.

Naissaarnaajien roolia herätysliikkeessä arvosteli muun muassa evankelisluterilaisen kirkon silloinen arkkipiispa Gustaf Johansson kirjassaan Laestadiolaisuus (1892).

”Naisiakin lahkokunta käyttää saarnatoimissa, sillä lahkon leveneminen ja koossa pysyminen täällä on pääasia. Nainen onkin varsin sopiva lahkoa levittämään, sillä naisen sulo on aisti-ihmiselle viehätyksenä, ja aisti-ihmistä lahko viljelee. Tässä puuhassa vaikuttaa huonompia voimia, joita kristinusko ei tahdo käyttää. Jumalan sääntöjen halveksiminen ja polkeminen esiintyy nykyaikana niissä liikkeissä, jotka pyytävät naista siirtää toimialoille, joille Jumala ei tahdo häntä päästää”, Johansson kirjoitti kirjassaan.

Kinnusen mukaan lestadiolainen liike omaksui 1900-luvulle tultaessa lähes yhtenäisen torjuvan kannan naisten saarnatoimintaan. 

”Samaan aikaan naisilta loppui rohkeus roolimallien rikkomiseen. Herätysliikkeen naissaarnaperinne pyrittiin unohtamaan ja häivyttämään”, Kinnunen kirjoittaa.

Lue Mauri Kinnusen Kotimaa24:lle kirjoittama laaja aihetta koskeva artikkeli täältä

Naisten asema vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä on aiheena Yle radio 1:n Horisontti-ohjelmassa 1. heinäkuuta. Suora Horisontti-lähetys radioidaan Lopen suviseuroilta sunnuntaina klo 11.00.