Tutkija vaatii kirkon rippisalaisuuden muuttamista

Johannes Alaranta väittelee Itä-Suomen yliopistossa papin vaitiolovelvollisuudesta. Hänen mukaansa Suomen luterilaisen kirkon kirkkolain mukainen pappien vaitiolovelvollisuus on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa tilanteissa, joissa lapsen etu vaarantuu. Alaranta ehdottaakin tältä osin muutoksia kirkkolakiin.

- Väitöksen tulos on, että kirkkolakia pitää muuttaa. Muutoksen on noustava kansainvälisestä ja EU-oikeudesta, joissa lapsen edun pitää olla aina ensisijainen suhteessa kaikkeen muuhun, Alaranta toteaa.

- Minun intentioni on, että kun pykälää vähän tarkistetaan, vanhasta hienosta perinteestä voidaan pitää jatkossakin kiinni. Vanha perinne on se, että Suomessa on oikeuden suojaamana yksi taho, jolle voi asioistaan uskoutua, eikä tarvitse pelätä seurauksia, hän valottaa.

Vaikka pappien on aina ryhdyttävä toimiin, kun he kohtaavat ripissä tai sielunhoidossa lasten kaltoinkohtelua tai hyväksikäyttöä, Alaranta näkee kirkon nykyohjeissa yhä aukkoja, jotka voivat mahdollistaa sen, ettei rikoksentekijää saada rippisalaisuuden vuoksi kiinni.

- Siksi ehdotan, että papilla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Tällainen muutos tehtiin lääkärien osalta 1990-luvun lopulla ja nyt käytäntö on todettu hyväksi, vaikka ajateltiin esimerkiksi, että hoitotyö voisi vaarantua.

- Nyt papin kädet ovat sidotut, koska ei voi tehdä ilmoitusta niin, että uskoutuja paljastuu, ja silloin se pitää jättää tekemättä. Jatkossa tehtäisiin ilmoitus lastensuojelulain mukaan. Sosiaaliviranomainen sitten selvittää, onko huoli lapsen hyvinvoinnista aiheellinen vai ei.

Alarannan mukaan esimerkiksi Ruotsissa on ehdotettu jo vuonna 2010, että papit tekevät lastensuojeluilmoituksen, jos he kuulevat hyväksikäytöstä ripissä. Ehdotus on t'äsmälleen samansisältöinen kuin Alarannan nyt Suomessa esittämä.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen on todennut Kotimaa24:lle, etteivät lapsen etu ja rippisalaisuus sulje toisiaan pois. Häkkisen kantoja rippisalaisuuteen on luettavissa täällä ja täällä. Myös selonteon vuonna 2011 antanut piispainkokous uskoo, että lastensuojelusta ja rippisalaisuudesta on mahdollista pitää kiinni yhtä aikaa.

Alaranta katsoo, että rippi tai rippisalaisuus yleensä ottaen on katolisen kirkon keksintö, jolle ei ole suoranaisia raamattuperusteita.

- Kyllähän traditiollakin voi olla oma merkityksensä ja siitä voi olla hyvä pitää kiinni, mutta traditio ei saisi ajaa järkevyyden ohi lastensuojeluasioissa.

Väitöksessään Alaranta kirjoittaa myös, että vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen johto opettaa rippisalaisuudesta laajemmin kuin muutoin kirkossa. Hän perustaa kantansa herätysliikkeen johdon lausuntoihin mediassa. Näistä päätellen rippisalaisuus koskee Alarannan mukaan myös maallikkoja.

- Tällainen laajennettu tulkinta on aivan yksiselitteisesti Suomen lain vastainen. Sillä voi olla pahimmillaan sellaisia seurauksia, että nuoreen lapseen tai aikuiseen kohdistuva kaltoinkohtelu voi jatkua. Sen lisäksi maallikko, joka jättää esimerkiksi hankkeilla olevan törkeän rikoksen ilmoittamatta opetukseen nojaten, voi joutua itse tuomituksi jopa vankeusrangaistukseen, Alaranta näkee.

- Mutta on paljon vanhoillislestadiolaisia, jotka eivät ajattele virallisen linjan mukaisesti, heille on yksiselitteistä se, ettei rippisalaisuus suojele rikollista, vaan on mentävä poliisin puheille, hän kuitenkin katsoo.

TM Johannes Alarannan väitöstilaisuus järjestetään lauantaina 12.10.Itä-Suomen yliopistossa. Käytännöllisen teologian alaan kuuluvan väitöskirjan nimi on Taakkojen kantaja vai ilmiantaja? Kirkko-oikeudellinen tutkimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin vaitiolovelvollisuudesta vuoden 1993 kirkkolain mukaan ja vaitiolovelvollisuudesta vuosina 2007–2012 julkisuudessa esitetyt tulkinnat.

Lue myös: Ripistä väittelevä Alaranta: Kirkon ripissä ilmenee laittomuuksia