Työikäiset miehet jättävät kirkon Helsingissä – jäseniä vähimmillään alle kolmannes ikäluokasta

Uudet tilastot ja kyselytutkimukset sen paljastavat: Helsingin seurakunnissa eräissä ikäluokissa on erottu kirkosta niin reippaasti, että suuri enemmistö niihin kuuluvista ei enää ole evankelis-luterilaisten seurakuntien jäseniä.

Kirkon tutkimuskeskuksen viimevuotisen kyselytutkimuksen mukaan vähiten Helsingissä kuulutaan kirkkoon 35–44-vuotiaiden miesten joukossa: luterilaisten seurakuntien jäseniä heistä on vain 32 prosenttia.

45–54-vuotiaista miehistä 41 prosenttia on kirkon jäseniä. 55–65-vuotiaissa luku on 64 prosenttia.

Naisten kohdalla kirkkoon kuuluminen Helsingissä on kaikissa ikäluokissa miehiä yleisempää, mutta kirkkoon kuuluvien naistenkin osuus pienenee.

Alimmillaan naisten lukema on 35–44-vuotiaissa: heistä 52 prosenttia kuuluu Helsingissä kirkkoon. Se on myös kaikkien kirkkoon kuuluvien osuus pääkaupungin väestöstä.

Mikä tekisi kirkosta merkityksellisen nuorille?

Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtaja Juha Tuohimäki kuuluu niihin, jotka ovat jo kauan ymmärtäneet tilanteen.

– Tämä on faktaa ja myös hyvin dramaattista, Tuohimäki tiivistää.

Hän lisää, että nimenomaan Helsingissä myös maahanmuuton vaikutus näkyy nuorten miesten ikäluokissa. Useimmat ulkomailta Suomeen saapuvat eivät ole luterilaisia eivätkä liity kirkkoon. Nuorten ikäluokissa kirkkoon kuuluvien osuus on erityisesti laskenut.

– Se ei silti selitä kokonaisuutta. Kysymys on, saavatko nuoret kirkolta jotakin, mikä tekisi kirkosta merkityksellisen heille.

Kirkon pitäisi paneutua uudella tavalla siihen, miten varsinkin nuoria miehiä tavoitettaisiin.

– Aika tärkeä kysymys on, missä kirkko oikeastaan kohtaa juuri nuoria ja työikäisiä miehiä.

Tuohimäen mukaan pitää miettiä myös sitä, mitä kirkko instituutiona edustaa nuorille naisille.

– Kirkkohan tarjoaa esimerkiksi hyvin perinteistä miehen ja naisen avioliiton käsitystä. Mutta usein nuoret poikkeavat katsantokannaltaan tästä normista.

Helsingin seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä on vuosina 2008–2018 pienentynyt noin 40 000 ihmisellä.

– Lukuun sisältyvät monen vuoden takaiset homoilta-kohut, mutta ilmiö on ollut jatkuva. Siihen ei ole yhtä selitystä.

Tuohimäki toteaa, että eroamiseen vaikuttavat tunnetut syyt: kirkollisverotus, kirkon vääränlaisiksi koetut eettiset ja muut kannanotot sekä jäsenyyden kokeminen merkityksettömäksi.

Kirkko korostaa nykyisin auttamistyötään, mutta Tuohimäen mukaan on epävarmaa, tavoitetaanko sillä nuoria ikäluokkia. Vanhemmatkaan eivät aina tiedä, mitä diakoniatyössä tehdään.

”Trendi on ollut tiedossa, mutta onhan se karua luettavaa”

Helsingin suurimman seurakunnan Malmin kirkkoherra Heikki Arikka pitää pääkaupungin seurakuntien jäsentilastojen todellisuutta varsinkin nuorten osalta huolestuttavana.

– En ollut yllättynyt, trendi on ollut tiedossa. Mutta onhan se aika karua luettavaa. Tilastojen ja kyselytutkimuksien mukaan ikäluokkien välinen polarisaatio jäsenyydessä on melkoinen. Niistä on vaikea tehdä vain yhtä tulkintaa, Arikka pohdiskelee.

Virta ulos kirkosta on ollut nuorten työikäisten joukossa kova.

– Nyt on pohdittava, mistä ilmiö kertoo. Miksi tämänikäiset seurakuntalaiset ja erityisesti miehet lähtevät?

Seurakuntatyössä jäsenkadon uusimpaan vaiheeseen on Arikan mukaan jo herätty. Malmin seurakunnassa hän on muiden esimiesten kanssa käynyt huolella läpi uusinta tietoa.

– Olemme päättäneet, että käytämme tätä tausta-aineistoa strategisen työskentelyn välineenä.

Arikan mukaan seurakunnassa on mietittävä työn painopisteitä. Yhden niistä täytyy olla nuoret ja työikäiset helsinkiläismiehet ja heidän tavoittamisensa.

– Asiasta on nyt pakko ottaa koppi.

Arikka muistuttaa, että pääkaupunkiseudulle on muuttanut valtavasti ulkomaalaisia, mikä näkyy jäsenyystilastoissa varsinkin Itä-Helsingissä. Lisäksi alueelle muuttaa maan sisäisesti nuoria aikuisia, sinkkuja, ja juuri tuossa iässä tilastojen mukaan kuulutaan vähiten kirkkoon. Arikan mukaan Helsingistä muutetaan pois, kun on saatu ammatti, puoliso ja perhe, ja tässä kohtaa taas liitytään takaisin kirkkoon.

Arikka muistuttaa, että tilastot antavat toisenlaisen kuvan todellisuudesta, jos prosenttien asemesta tarkastellaan lukumääriä. Silloin huomataan, että kirkosta erotaan mutta paljon maltillisemmin kuin pelkkien prosenttien perusteella voisi päätellä.

– Kirkkoon myös liitytään paljon Helsingissä.

”Vapaaehtoistyön on lisäännyttävä”

Hallintojohtaja Juha Tuohimäen mukaan Helsingin seurakunnat ovat kauan saaneet hyötyä valtakunnan suurimpiin kuuluvista verotuloista. Kaikkien aikojen huippuvuosi oli 2015, jolloin yhtymä sai vielä koko vuoden yhteisöveroa. Tuloja on myös voitu panna säästöön.

Kirkosta eroavat nuoret eivät ole ehtineet paljon veroja maksaa. Kirkkoon vahvasti kuuluvien suurten ikäluokkien eläketulot taas ovat usein hyvät.

Yhtymän talous on siis moneen muuhun Suomen osaan verrattuna hyvässä kunnossa. Eroamisista huolimatta verokertymä on pysynyt melko samana. Tulevaisuudessa resurssit kuitenkin niukkenevat.

– Sellaisessa tulevaisuudessa yhtymän talous on yksinkertaisesti pienempi kuin nyt, Tuohimäki sanoo.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kirkolla ei ole varaa ylläpitää niin paljon omia tiloja kuin ennen.

– On myös vähemmän mahdollisuuksia palkata henkilöstöä. Toiminnassa täytyy hakea uusia muotoja. Yhteistyöllä voitetaan paljon.

Olennaista olisi Tuohimäen mukaan satsata sinne, missä kirkko kohtaa jäseniään ja tehdä muita asioita taloudellisemmin.

Tuohimäki muistuttaa, että enemmistö helsinkiläisistä kuuluu kirkkoon. Heitä on 337 000.

– Se merkitsee myös potentiaalia esimerkiksi vapaaehtoistyöhön, jonka osuuden on lisäännyttävä.

Monikulttuurisuus vahvemmin osaksi työtä

Kirkkoherra Heikki Arikka arvioi, että jäsenyysongelman ytimessä on ennen kaikkea, koetaanko kirkko merkitykselliseksi vai ei.

– Jos ratkaisua haetaan vain seurakuntien toiminnan näkökulmasta, lääke tautiin on väärä.

Kriisitietoutta kirkossa on.

– Helsinkiläisten todellisuus on muuttunut ja muuttuu yhä. Sille tosiasialle on päivitettävä sanomaamme ja missiotamme.

Tämä merkitsee Arikan mielestä sitä, että on kansainvälistyttävä ja otettava monikulttuurisuus vahvemmin osaksi työtä. Myös työntekijöiden osaamista on päivitettävä monilta osin. Tämä vaati Arikan mielestä aivan uudenlaista otetta johtamiseen niin esimiehiltä kuin luottamushenkilöiltäkin.

Omalla tavallaan tilanne on Arikan mukaan kriisitilanne työntekijöille ja johdolle, mutta kirkolle se on ehdottomasti myös mahdollisuus.

Yleinen mielikuva kirkosta on erojen aikakautenakin melko myönteinen.

Kuva: Matti Karppinen

Lue myös:

Pääkirjoitus: Ikävistä uutisista huolimatta kirkon tulevaisuus ei ole prosenteissa

Prosenttiyksikön lasku edellisvuodesta – Kirkkoon kuuluu nyt 71 prosenttia väestöstä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Mitä luovutetaan ja kenelle? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliKolumni: Kirkosta ei löydetä henkistä hyvinvointia, vaikka kaikki tykkäävät Jeesuksesta

Ei näytettäviä viestejä