Pappia epäillään seksuaalisesta ahdistelusta rippileirillä – rikosilmoitus on tehty

Rukoushelmet

Kotimaa24:n saaman tiedon mukaan miespuolisen seurakuntapastorin epäillään ahdistelleen seksuaalisesti helsinkiläisen seurakunnan rippileirillä.

Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki vahvistaa tiedon. Rintamäki täsmentää, että tapaus tuli ilmi rippileirin johdon tietoon viimeisenä päivänä. Asiasta kertoivat leirin työntekijä ja joukko isosia.

Tapauksessa on tehty tarvittavat toimenpiteet ja tilannetta on selvitetty asianomaisten henkilöiden kanssa kokonaiskuvan saamiseksi, Rintamäki kertoo.

– Meillä on nollatoleranssi tällaisiin tapauksiin, ja lähdemme siitä, että kaikissa tapauksissa toimimme asianmukaisesti. Otamme asian vakavasti ja olemme sitoutuneet siihen, että selvitämme sen.

Tuomiokapitulin lakimiesasessori Jussi Liljan mukaan tapaus on sattunut heinäkuussa ja tullut tuomiokapitulin tietoon 9. elokuuta. Lilja on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle.

Kotimaan uutisen julkaisemisen jälkeen Helsingin tuomiokapituli julkaisi kotisivullaan tiedotteen, jonka mukaan kyseinen seurakuntapastori ei ole tällä hetkellä työtehtävissä. Tuomiokapituli käsittelee asiaa poliisin jälkeen.

Kuva: Minerva Seppälä

***

Uutista on täydennetty 22.8.2018 klo 18.00 lakimiesasessori Jussi Liljalta saaduilla tiedoilla ja työntekijän nimike on tarkennettu seurakuntapastoriksi. Lisäksi uutiseen on lisätty linkki tuomiokapitulin tiedotteeseen.

Oikaisu 23.8.2018 kello 15.30: Artikkelin otsikossa ja leipätekstissä alun perin kirjoitettiin Rintamäen vahvistaneen tiedon, että pappi poistettiin epäillyn seksuaalisen ahdistelun takia rippileiriltä. Rintamäen mukaan epäilty ahdistelu tuli tietoon leirin viimeisenä päivänä, joten pappia ei hänen mukaansa poistettu leiriltä.

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.