Unna Lehtipuu: "Antaminen on maailman nopein tapa rikastua"

Toisenlaisen sijoitusoppaan kirjoittaneella Unna Lehtipuulla on hyviä uutisia: rikastua voi ilman suuria rahavaroja.

Suuri elämä on sitä, että voi jatkuvasti antaa enemmän.

Näin opetti Unna Lehtipuulle kenialainen Rosemary, jonka Lehtipuu on tavannut useita kertoja Korogochon slummissa Nairobissa. Ammattistipendillä ompelijan koulutuksen saanut Rosemary pyörittää ompelimoa, jossa naiset tekevät kierrätysmateriaaleista koruja ja laukkuja. Tuotot jaetaan koko yhteisön kesken.

Lokakuun alussa viestintätoimisto Framillan johtoon siirtynyt Lehtipuu työskenteli tähän syksyyn asti Suomen World Visionin viestintäjohtajana ja konsultoi samaan aikaan osa-aikayrittäjänä yritysjohtajia viestintäasioissa. Niinpä hän on tavannut viime vuosina vuoroin maailman absoluuttisesti köyhimpiä ja maailman rikkaimpia ihmisiä.

Kahdessa työssään hän on oppinut, ettei suhdettamme rahaan määrittele se, kuinka paljon sitä on.

Lehtipuun hiljattain julkaistu toisenlainen sijoitusopas Timanttipesula (Talentum 2016) on sukellus onnellisuuden taloustieteeseen. Lehtipuu tietää, miksi raha ei usein tee onnelliseksi, mutta myös sen, miten rahansa viisaasti käyttämällä hyvinvointia voi lisätä.

***

Puhumme rahasta niin kuin se olisi maailman rationaalisin asia, mutta ainakaan tapamme käyttää sitä ei ole. Kokemuksillamme, tunteilla ja ympäröivällä kulttuurilla on paljon suurempi merkitys rahankäyttöömme kuin usein tiedostamme.

– Voimme oireilla eri tavoin, vaikka perussyy olisi sama. Joku ryhtyy suojaamaan omistuksiaan ja on todella kitsas. Toinen painaa pitkää päivää varmistaakseen, että saa lisää rahaa. Joku voi suhtautua rahaan välinpitämättömästi ja jättää laskut maksamatta, Unna Lehtipuu sanoo.

Lehtipuun mukaan rahasuhteemme taustalla vaikuttavat usein jo lapsuudessa omaksutut mallit. Opimme varhain arvottamaan, miksi joku on köyhä ja miksi rikas tai mitä tarkoittaa kallis ja mitä halpa.

Pihtiputaalta kotoisin oleva Lehtipuu kertoo olevansa kiitollinen siitä, että on saanut kasvaa tiiviissä maalaisyhteisössä, samassa pihapiirissä isovanhempiensa kanssa. Pienessä kylässä kaikki tulivat tutuiksi kylähulluja myöten, ja tarjolla oli monta erilaista mallia myös suhteessa rahaan.

***

Talousajatteluaan voi yrittää muuttaa tulemalla tietoiseksi niistä tekijöistä, jotka siihen vaikuttavat.

Logiikka on sama kuin laihduttamisessa. Pelkästään kaloreita laskemalla on vaikea pudottaa painoaan, jos ei samalla pyri ymmärtämään niitä syitä, jotka syömistä ohjaavat.

Lapsuuden lisäksi arkisilla kokemuksilla on merkitystä. Tunteet vaikuttavat rahankäyttöömme tutkitusti: niin kriiseissä kuin suuren onnen hetkillä olemme valmiita ostamaan kalliimmalla ja myymään halvemmalla. Huonon päivän jälkeen yritämme korjata mielialaamme shoppailemalla.

Lehtipuu kertoo havahtuvansa toisinaan kaupan hyllyjen välissä pohtimaan, mikä on todellinen tarve, jota hän ostamalla yrittää täyttää.

– Aika usein huomaan, että ostaminen ei ole siihen ratkaisu.

Hyviä apureita ovat olleet myös Lehtipuun vanhimmat, 14- ja 17-vuotiaat lapset, joita hän kehuu vastuullisiksi rahankäyttäjiksi. He oppivat taloudenpitoa samalla, kun perhe rakensi omakotitaloa ja kotona pohdittiin iltaisin kauppalaskujen äärellä, mistä vielä voisi säästää.

***

Ei raha puussa kasva. Ei kelpaa köyhän anti rikkaalle. Ahneella on paskainen loppu.

Suomalaiset rahaa käsittelevät sananlaskut ovat Unna Lehtipuun mielestä ”vähän masentavia”. Niissä vauraus yhdistyy kovaan työntekoon, mutta toisaalta rikasta kadehditaan.

– Nämä ovat niitä rahakoodeja, joita omimme kulttuurista.

Kulttuurilla ja uskonnolla on huomattava vaikutus siihen, miten suhtaudumme rikkauteen ja köyhyyteen, miten sijoitamme, säästämme ja kulutamme.

Viime kesänä Lehtipuu luki Israelissa lomaillessaan joukon juutalaisia bisnesoppaita. Niiden perusviesti kuului: viisastu niin rikastut.

Lehtipuun mukaan juutalaisessa kulttuurissa rikastumista pidetään siunauksena, mutta toisaalta myös antaminen on hengellinen velvoite. Ehkä siksi juutalaiset ovat hyvin edustettuina sekä Forbesin maailman rikkaimpien listalla että Nobel-palkituissa.

Meille luterilaisille raha on sen sijaan tabu. Vuosittain julkaistavat verotilastot kiinnostavat kaikkia, mutta suoraan palkoista ei puhuta. Kuulumme maailman rikkaimpiin kansoihin, mutta kolehtihaaviin sujautamme kaksieuroisen.

– Kun emme osaa pyytää, emme osaa antaakaan, Lehtipuu sanoo.

Suomen Pankin tilaston mukaan suomalaisilla kotitalouksilla oli elokuussa tileillään yli 84 miljardia euroa käytännössä tuottamatonta rahaa 0,21 prosentin keskikorolla.

Pankeille summa mahdollistaa halpojen yrityslainojen antamisen, mutta Unna Lehtipuun mielestä rahan voisi panna poikimaan fiksumminkin – vaikka sitten itse suoraan pieniin yrityksiin sijoittamalla.

Vaikean rahasuhteen lisäksi meitä vaivaa osaamattomuus.

– Olisi tavattoman hyvä, jos kaikilla olisi takanaan joku talouskurssi, että debit ja credit olisivat tulleet tutuiksi, sanoo Lehtipuu, joka aikanaan täydensi kansainvälisen politiikan opintojaan taloustieteellä.

***

Rahaan tarrautuminen ei kannata, sillä omaisuuden kerääminen ei lisää onnellisuutta loputtomiin. Itse asiassa se lisää sitä melko vähän aikaa.

– Arvellaan, että noin keskituloisuuteen. Siihen asti, että perustarpeet tulevat tyydytetyiksi ja on pieni turva.

Se mitä keskituloisuus tarkoittaa, riippuu siitä, mihin itseämme vertaamme. Lehtipuu kertoo kuvaajasta, jonka kanssa hän työskenteli viimeisimmällä Kenian-matkallaan. Nairobin slummissa kasvanut mies oli saanut ammattikoulutuksen World Visionin tuella ja kertoi tienaavansa nyt todella hyvin.

– Se tarkoitti 300 dollaria kuussa, eikä Nairobi ole mikään halpa kaupunki. Mutta slummissa eletään omassa yhteisössä irrallaan tavaratalomaailmasta.

Rahasta voi tulla myös onnettomuuden lähde. Rahaan liittyvät huolenaiheet ovat stressitilastojen kärjessä, eivätkä rahasta stressaa vain ne, joilla sitä ei ole, vaan yhtä lailla ne, joilla sitä on paljon.

Onnellisuuden näkökulmasta paljon merkityksellisempää kuin se, kuinka paljon rahaa meillä on, on se, kuinka me sitä käytämme. Materian kerääminen ei tuo onnellisuutta, vaikka sitä usein yritämme.

– ”Minä” ja ”minun” menevät meiltä sekaisin. Sitten jos menetämme omaisuuttamme, koko identiteetti katoaa.

Sen sijaan Lehtipuun mukaan rahan kuluttaminen esimerkiksi taitojen kartuttamiseen, elämyksiin tai hyväntekeväisyyteen todella lisää onnellisuutta.

***

Käytävällä on hiljaista. Istumme World Visionin tyhjäksi jääneessä neuvotteluhuoneessa, tyhjien työhuoneiden ympäröiminä.

Vuosi sitten joka toinen järjestön työntekijä sai lähteä yt-neuvotteluissa, jotka käytiin kehitysmäärärahaleikkausten jälkeen. World Visionin ohella merkittäviä vähennyksiä ovat joutuneet tekemään myös monet muut suomalaiset kehitysyhteistyöjärjestöt.

Jos päätöksiä tehdään vain rahan ohjaamana, syntyy huonoa jälkeä. Se pätee paitsi yksityiselämään myös valtion talouteen.

Raha ei ole ainoa resurssimme eikä tärkein päämäärämme, vaikka välillä käyttäydymme niin kuin se olisi.

Päätös kehitysmäärärahojen leikkaamisesta oli tosin Lehtipuun mielestä lyhytnäköinen, vaikka inhimillistä kärsimystä ei otettaisi laskelmissa lainkaan huomioon.

– Paljon edullisempaa on tarttua ongelmiin ja ratkaista ne kentällä, siellä missä ne syntyvät, kuin kalliilla rahalla Suomessa, Lehtipuu toteaa.

***

Kaikkialla antaminen ei ole yhtä vaikeaa. Rosemarylle se on elämän tarkoitus. Miksi antaminen on helpompaa Nairobin slummissa kuin suomalaisen hyvinvoinnin keskellä?

Kun on saanut paljon, haluaa myös antaa. Niin ovat vastanneet ne maailman köyhimpiin kuuluvat mutta esimerkiksi kehitysyhteistyön kautta apua saaneet ihmiset, joilta Unna Lehtipuu on kysynyt, miksi he haluavat jakaa omastaan, vaikka jaettavaa ei ole paljon.

Suomessa ei ehkä enää ymmärretä, että kasvu on aina yhteisöllistä, Lehtipuu pohtii.

– Jos ymmärtää, että maailma on isompi kuin oma tontti, se johtaa väistämättä siihen, että meillä on myös yhteistä vastuuta.

Antaminen kannattaa sitä paitsi täysin itsekkäistä syistä. Hyväntekeväisyyteen lahjoittavat ihmiset kokevat itsensä vauraammiksi siitä riippumatta, kuinka paljon rahaa heillä todellisuudessa on.

– Antaminen on maailman nopein tapa rikastua. Se muuttaa koko identiteetin.

Kuva: Esko Jämsä. Unna Lehtipuu on tavannut töidensä puitteissa maailman köyhimpiä ja rikkaimpia ihmisiä. Tapaamisten kautta hän on oppinut, ettei suhdetta rahaan määrittele se, paljonko sitä on.

2 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    “Suomen Pankin tilaston mukaan suomalaisilla kotitalouksilla oli elokuussa tileillään yli 84 miljardia euroa käytännössä tuottamatonta rahaa 0,21 prosentin keskikorolla.”

    Kun en ole hyväksynyt “rahaa rahalla” kasinotalouden periaatteita, olen vuosikymmenet pitänyt rahani talletuspankin korottomalla pankkitilillä, että pankki voisi senkin niukan pääoman antaa pikkuisen halvemmalla korolla lainaksi tarvitsevalle. Monet pankkityöni aikana tuntemani pienituloiset säästivät rahaa “pahan päivän varalle”, että he voisivat turvata “jokapäiväisen leipänsä”, jos sairastuisivat tai jäisivät työttömiksi. Vanhukset kasvattivat säästöjään “arkkurahaksi” kuoleman varalle, että perikunta voisi maksaa rahoilla hautapaikan, hautakiven ym. hautauskustannukset.

    Mielestäni ei ole julkisen sektorin asia ruotia kansalaisten henkilökohtaisten varojen taloudellista tuottamattomuutta. Julkiselle sektorille ja “markkinahemmoille” voisi suositella vaikka sen miettimistä, miten voi olla mahdollista, että julkisten ja kuitenkin monien julkisuuslain piiriin kuulumattomien hankkeiden budjetointi pettää niin pahasti, kuin Suomen Kuvalehdessä joistakin hankkeista kerrottiin, mutta monet päiväkodit ja koulut joutuvat sen sijaan toimimaan vajavaisilla resursseilla.

    Esimerkkijä olivat mm. Länsimetro (kesken), budjetin ylitys tällä hetkellä 636 milj €, Pääkaupunkiseudun kehärata , ylitys 477 milj. €, Oopperatalo, ylitys 340 milj. €, ja Hus-alueen potilastietojäjestelmä Apotti (rakenteilla), ylitys 225 milj. €.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Tuula ei listassaan maininnut Olkiluodon ydinvoimalaa, joka lienee lähihistoriamme tappiollisimpia hankkeita.

    Ilmoita asiaton kommentti