Uudellemaalle 20 henkilön kokoontumisrajoitukset – tässä ovat ohjeet seurakunnille

Koronaohjeet rajoittavat seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvien määrää Uudellamaalla. Kuva: Olli Seppälä

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on linjannut uusista tiukennetuista koronatoimista, rajoituksista ja suosituksista. Ne tulevat voimaan koko Uudellamaalla.

Helsingin ja Espoon hiippakunnat ovat valmistelleet yhdessä seurakunnille näihin linjauksiin perustuvat ohjeet, jotka ovat pääosin yhteneväiset. Espoon ohjeissa painotetaan, että seurakuntien ei ole syytä omilla päätöksillään rajoittaa toimintaansa enempää kuin mikä on viranomaisohjeiden valossa välttämätöntä.

Uusien ohjeiden mukaan sisätiloissa järjestettäviin yleisötilaisuuksiin saa osallistua korkeintaan 20 henkilöä ajalla 23.11.–13.12. Seurakuntien yleisötilaisuuksiksi lasketaan kaikki seurakuntien omissa tiloissa toteutuvat tilaisuudet, myös kirkolliset toimitukset.

Myös jumalanpalvelusten osallistujamäärä rajataan 20 henkilöön. Lukuun lasketaan mukaan jumalanpalveluksen toimittajat. Jumalanpalvelukset striimataan eli lähetetään suoratoistona seurakuntien omissa kanavissa. Helsingin ohjeistuksessa todetaan lisäksi, että jumalapalveluksia ei taltioida etukäteen.

Hautaan siunaamisten osallistujamäärien arvioinnissa tuomikapitulit kehottavat seurakuntia pastoraaliseen harkintaan. Osallistujamäärässä voidaan poikkeuksellisesti joustaa siten, että läsnä tilaisuudessa voivat olla vainajan lähiomaiset.

Kotona tapahtuvia yli 10 hengen kastetilaisuuksia, hääjuhlia tai muistotilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi lainkaan.

Seurakuntien kuoro- ja muuta harrastustoimintaa voidaan jatkaa, kunhan henkilörajoitukset ja turvavälit toteutuvat. Myös lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkuminen halutaan turvata.

Kokoontumisrajoitus ei koske seurakuntien lakisääteisiä luottamustoimielimiä. Kokoontumisia voidaan harventaa ja päättää vain niistä asioista, jotka ovat pakollisia tai muuten kiireellisiä. Kirkkolainsäädäntö ei tällä hetkellä mahdollista sähköisiä kokouksia.

Hiippakunnat suosittavat kasvomaskin käyttöä kaikille seurakuntien ja seurakuntayhtymien työntekijöille käytettäväksi työpaikalla kaikissa tilanteissa ja työpaikalla liikuttaessa.

Seurakuntalaisten toivotaan huolehtivat itse oman kasvomaskin hankinnasta, mutta seurakunnissa tulee olla tarjolla kasvomaskeja niille, joille maskien hankintakustannukset nousevat kohtuuttomiksi.

Espoon hiippakunta antaa myös etätyösuosituksen kaikille työntekijöille, joille se työtehtävien puolesta on mahdollista.

Helsingin hiippkunnan ohjeistamat rajoitukset eivät koske Pukkilan ja Myrskylän seurakuntia, koska ne eivät kuulu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueeseen.

Koronatilanne on pahin pääkaupunkiseudulla, mutta Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä suosittelee, että uudet rajoitukset ja suositukset otetaan käyttöön myös muualla Uudellamaalla. Uudenmaan seurakunnat kuuluvat Helsingin, Espoon ja Porvoon hiippakuntiin.

Porvoon hiippakunta ei ole vielä antanut erillistä ohjetta, mutta hiippakunnasta kerrottiin Kotimaa24:lle, että myös sen ohjeissa tullaan liittymään viranomaisten ohjeisiin ja suosituksiin.

Helsingin hiippakunnan ohjeisiin voi tutustua täällä ja Espoon hiippakunnan ohjeisiin täällä.

Oikaisu 20.11. kello 18.40: Tarkennettu kohtia, joissa Helsingin ja Espoon hiippakuntien ohjeistukset poikkeavat toisistaan sekä lisätty tieto siitä, että Helsingin hiippakunnan osalta ohjeet eivät koske Pukkilan ja Myrskylän seurakuntia.

Lue myös:

Pandemiatilanne paljasti merkillisen poikkeuksen – Avien kokoontumisrajoitukset eivät lain mukaan koske jumalanpalveluksia

Ministeri Saarikko avaa keskustelun tartuntatautilain ulottamisesta uskonnollisiin yhdyskuntiin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.