Uusi trendi: Yhä useammat Israelin arabit palvelevat Israelin puolustusvoimissa

Kolmen viime vuoden aikana Israelin puolustusvoimissa (Israeli Defence Forces, IDF) palvelevien Israelin arabikansalaisten määrä on BBC:n uutisen mukaan kolminkertaistunut.

Asevelvollisuus Israelissa koskee juutalaisia ja druuseja. Muslimit ja kristityt ovat aina voineet palvella armeijassa vapaaehtoisina, mutta poliittisesti jännittyneen tilanteen vuoksi hyvin harvat ovat tätä mahdollisuutta käyttäneet.

Sen sijaan Israelin syntymisestä alkaen sen puolustusvoimat on rekrytoinut mielellään varsinkin beduiineja, jotka ovat tottuneita autiomaassa liikkujia.

BBC:n mukaan tilanne koko arabiväestönkin osalta on kuitenkin muuttumassa. Israelin 8,5-miljoonaisesta väestöstä arabeja on viidesosa, noin 1,7 miljoonaa. Vain hyvin harvat heistä palvelevat IDF:ssä, mutta määrä on kasvamassa.

IDF:ssä on esimerkiksi jo 500 hengen vahvuinen arabisotilasosasto. Sen muslimisotilaat vannovat sotilasvalansa Israelille ja sen asevoimille käsi Koraanilla.

Miksi arabit liittyvät IDF:ään? Yksi syy on raha: asevelvollisina palveleviin juutalaisiin verrattuna arabisotilaille maksetaan suhteellisen hyvää palkkaa. Monet arabit kuuluvat Israelin alimpiin sosiaaliluokkiin, joissa työttömyys on yleisintä.

Toinen syy on integraatio. BBC:n mukaan yhä useampi Israelin arabi kokee Israelin valtion omakseen ja haluaa toimia osana sitä. IDF on yksi keino integroitua paremmin israelilaiseen yhteiskuntaan.

Varsin monet Israelin arabit ja palestiinalaiset kokevat kuitenkin edelleen, että Israelin puolustusvoimissa palvelevat arabisotilaat ovat oman kansansa pettureita.

Esimerkiksi BBC:n jutussa haastateltu israelilainen arabikansanedustaja syyttää Israelin valtiota köyhien ja työttömien arabien lahjomisesta, kun näitä houkutellaan asepalvelukseen.

Tällä hetkellä IDF:n aktiivipalveluksessa on 175 000 miestä ja naista, joista ylivoimainen enemmistö on juutalaisia asevelvollisia. Täydessä mobilisaatiossa Israelin arvioidaan saavan aseisiin yli 600 000 sotilasta.

Yhä useampia arabisotilaita palkkaava Israelin puolustusvoimat IDF poikkeaa monessa suhteessa Lähi-idän muista armeijoista. Se on esimerkiksi ainoa Lähi-idän armeija, jossa avoimesti homoseksuaalisten sotilaiden palvelus on mahdollista.

Toinen harvinaisuus on, että Israelin asevelvollisuus koskee myös kuuroja ja huonokuuloisia. Nämä sotilaat palvelevat huolto- ja toimistotehtävissä.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliRadio Dein kysely: Kirkolliskokouksen enemmistö ei sallisi sateenkaarivihkimisiä
Seuraava artikkeli25 kirkolliskokouksen edustajaa allekirjoitti kannanoton vihkimisten puolesta

Ei näytettäviä viestejä