”Vaikeuksia ei puutu” – Lähetyshiippakunta aikoo tuplata toimintansa vuoteen 2025 mennessä

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta järjesti Loimaalla tämän kuun alussa ensimmäiset kesäjuhlansa. Niillä listattiin hiippakunnan kasvutavoitteet.

Vuonna 2025 hiippakunnalla on suunnitelman mukaan 25 seurakuntaa enemmän kuin nyt. Työntekijöitä on 25 enemmän ja jäseniä 2 500 enemmän.

– Tavoitteen takana ei ole jatkuvan kasvun paine. Sen takaa löytyy yksi sana: Rakkaus! Ei meidän rakkautemme, vaan Jumalan rakkaus luomiaan ja lunastamiaan ihmisiä kohtaan. Ei pienen Lähetyshiippakuntamme tavoite ole kasvaa itsemme tähden. Ei taivaan suurella juhlakentällä kanneta Lähetyshiippakunnan pinssiä eikä Koinonia-ristiä, Lähetyshiippakunnan dekaani Juhana Pohjola sanoi Loimaalla pitämässään linjapuheessa.

Uusien seurakuntien perustamista Pohjola perusteli sillä, että se on ”raamatullinen, luterilainen ja tehokas tapa tavoittaa uusia ihmisiä”. Toinen perustelu oli se, että uusien seurakuntien perustaminen virkistää jo olemassa olevia seurakuntia ja niiden toimintaa.

Lähetyshiippakunnan pastoraali-instituutissa on meneillään kolmas kurssi, jolla on yhdeksän osallistujaa. Uusia kursseja on suunnitteilla.

– Myös niitä pappeja on tullut, jotka ovat jääneet eläkkeelle tai eivät omantunnon syistä voi enää toimia Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa, Pohjola sanoi.

Minne menet, Lähetyshiippakunta? Pohjola kysyi puheensa lopuksi.

– Minne menemmekin, vaikeuksia ei puutu. Ympäröivässä yhteiskunnassa kasvavassa määrin niin sanottujen suvaitsevien moraalinen tietoisuus vaatii niin sanottujen suvaitsemattomien häpäisemistä ja eristämistä sanoin ja pian myös teoin. Mutta ennen kaikkea vaikeuksia on luvassa oman syntisen lihamme tähden, joka niin helposti loukkaantuu, riitaantuu ja vetäytyy.

Tällä hetkellä Lähetyshiippakunnassa on noin 2 100 jäsentä, 26 työntekijää ja 35 seurakuntaa, tuoreimpana Kotkan luterilainen Siilas-seurakunta.

Kuva: Olli Seppälä. Laitilassa toimiva Aamos-seurakunta on yksi Lähetyshiippakunnan 35 seurakunnasta.

Lue myös:

Lähetyshiippakunta järjestää ensimmäiset kesäjuhlansa – puhujina Päivi Räsänen ja Tapio Puolimatka

Lähetyshiippakunta määritteli itsensä säännöissään kirkoksi – ”Ei tässä mitään uutta tapahtunut”

Lähetyshiippakunta jatkoi maltillista kasvua – Dekaani Pohjola: Uskonnollisen yhdyskunnan perustamista ei pohdita

Kolumni: Lähetyshiippakunnan julkaisemaa katekismusta voi pitää kirkkopolitiikkana – tai teologiana

Tutkija: Soramiehen puheenvuoro kertoo Lähetyshiippakunnan tarpeesta luoda uhkakuvia

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTuomiokirkkoseurakunta valitsee uuden kanttorin Helsingissä – katso lista hakijoista
Seuraava artikkeliKolumni: Tunteiden ja elämysten välttely on yhtä huono asia kuin niiden asettaminen uskon mittariksi

Ei näytettäviä viestejä