Väitöskirja: Vaikutusvaltaisen islamistijohtajan Koraanin tulkinta oli vahvasti sosiopoliittisesti värittynyttä

Koraani

Vaikka Hizbollah-järjestön hengellinen johtaja Muhammad Hussein Fadlallah (1935–2010) perusteli ajatuksensa Koraanin avulla, hänen tulkintaansa värittää voimakkaasti Fadlallahin oma sosiopoliittinen konteksti, toteaa Maria Pakkala tuoreessa uskontotieteen alan väitöstutkimuksessaan. Väitös tarkastettiin Helsingin yliopistossa 25. tammikuuta.

Erityisesti Koraanin juutalaisia käsittelevät kohdat Fadlallah näkee Pakkalan mukaan hyvin tummien lasien läpi ja negatiivisia kohtia korostaen.

Vaikka Fadlallah kannatti jihadia ja aseellista vastarintaa, hän erottuu muista ajattelijoista olemalla valmis vuoropuheluun kristittyjen mutta ei juutalaisten kanssa. Pakkalan tutkimus kuitenkin osoittaa, että vuoropuhelun päämäärä oli saada kristityt auttamaan sodassa Israelia vastaan tai kääntymään islamiin. Yksi tapa kristittyjen käännyttämiseen oli saada lännessä asuvat maahanmuuttajat toimimaan lähetystyöntekijöinä niin, että he auttaisivat esimerkillisellä elämäntavallaan länsimaalaisia näkemään islamin hyvässä valossa.

Fadlallahin mukaan kaikki toiminta, myös dialogi kristittyjen kanssa, tähtää lopulta islamilaiseen valtioon, jossa muslimit voivat elää islamin mukaisesti. Se on hänen mukaansa ainoa tapa ratkaista muslimien ongelmat ja palauttaa menneisyyden kultakausi. Tiellä ovat kuitenkin erityisesti länsimaat ja Israel, mutta myös muslimien oma sekularismi.

Pakkala perustelee väitöstutkimuksensa merkitystä toteamalla, että islamistiseen ajatteluun ja koraaninselityksiin perehtyminen auttaa ymmärtämään, miten islamistit perustelevat toimintaansa, miten islamismi toimii ja mitkä ovat sen lopullisia päämääriä.

Kuva: Maria Pakkala

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.