Väitöstutkija: Kirkossa näyttää olevan suurempi vapaus puhua pelastuksesta kuin avioliitosta

Tuomas Hynynen

Viime vuodet teologi, Lopen seurakunnan kirkkoherra Tuomas Hynynen on seurustellut tiiviisti kirkon eettisten kannanottojen kanssa. Hynynen teki niistä sosiaalietiikan väitöskirjan ja huomasi, että kannanotoissa väitetään kirkon opetuksen olevan sopusoinnussa ihmiselle koituvan hyvän kanssa.

Hynysen mielestä yritys välttää ristiriitoja kirkon opetuksen ja etiikan välillä tuottaa toisinaan absurdeja lopputuloksia.

– Joissain kohdissa kirkon uskon ja eettisen hyvän yhteen sovittaminen vaatii kannanotoissa isoja kompromisseja ja vähintään "jänniä tulkintoja".

Kun Tuomas Hynynen alkoi tehdä väitöskirjaa vuonna 2012, hän halusi tutkia juuri opin ja etiikan suhdetta. Ensimmäiseksi hän huomasi, että etiikan vertaaminen oppiin on mahdotonta.

– On tietysti Raamattu ja Tunnustuskirjat, mutta esimerkiksi kirkon ihmiskäsitystä ei ole opin tasolla määritelty, Hynynen sanoo.

Mukana seitsemän kannanottoa vuosilta 2005–2010

Tutkimuksessaan Tuomas Hynynen päätyi analysoimaan kirkon opetusta, oppia, uskoa ja eettistä harkintaa seitsemässä kannanotossa, jotka ovat kirkkohallituksen, kirkolliskokouksen valiokunnan tai piispojen käsialaa vuosilta 2005–2010.

Mukana ovat perhettä, avioliittoa ja seksuaalisuutta koskeva piispojen puheenvuoro Rakkauden lahja (2008), kirkkohallituksen lausunto hedelmöityshoitolain valmisteluun (2005), kirkon näkökanta EU:n palautusdirektiiviin (2008), kirkon vastuullisen sijoittamisen ohjeet (2007), piispojen kannanotto maailman ruokaturvan puolesta (2010), kirkon ilmasto-ohjelma (2008) sekä kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietintö, joka koskee parisuhdelain seurauksia kirkossa (2010).

Hynysen mukaan kannanottojen perustana ovat luomiseen perustuva ihmisarvo ja kultaisen säännön soveltaminen. Kannanotot eroavat toisistaan siinä, kuinka paljon niissä viitataan Raamattuun, kirkon opetukseen, uskoon ja kirkon aiempiin kannanottoihin. Katekismusta tai kymmentä käskyä ei juuri mainita.

Vain hyvin harvoin eettiset ratkaisut jätetään harkittaviksi tilanteen mukaan.

Oppi mainitaan vain parisuhteiden ja seksuaalisuuden yhteydessä

Kannanotot ovat keskenään erilaisia. Tuomas Hynynen kutsuu niitä suorastaan eriparisiksi.

Parisuhteista ja perheistä on tuotettu tekstiä moninkertaisesti muihin asioihin verrattuna. Parisuhdeasioissa ihmisten omia toiveita rajoitetaan Raamatulla.

Kirkon ilmasto-ohjelma taas annettiin Kirkkohallituksen virkamiesten tehtäväksi.

– Kirkossa näyttää olevan suurempi vapaus puhua pelastuksesta ja Jumalan olemassaolosta kuin avioliitosta, Hynynen sanoo.

Hän jakaa tutkimansa kannanotot innostaviin ja rajoittaviin. Innostavissa kannanotoissa ihmisiä kannustetaan hyviin valintoihin. Niissä ei käytetä aikaa sen arvioimiseen, mikä on hyvää, eikä olla niin tarkkoja siitä, miten kirkon uskoa tulkitaan. Tärkeintä on lähteä yhteisiin talkoisiin vaikkapa ilmaston tai vastuullisen sijoittamisen puolesta.

Rajoittavat kannanotot koskevat parisuhteita ja perheitä. Ajatuksena on suojella heikompaa, kuten syntymätöntä lasta. Tuomas Hynysen mielestä lähtökohta on hyvä mutta tulkinnat yhteydestä kirkon oppiin erikoisia.

Vuonna 2005 kirkko suositti hedelmöityshoitoja vain avioliitossa oleville heteropareille heidän omilla sukusoluillaan. Tätä perusteltiin elämän rajallisuuteen suostumisella, Hynynen sanoo.

– On etiikan näkökulmasta järjetöntä, että lapsen olisi parempi olla syntymättä kuin syntyä avoparin perheeseen.

Parisuhteet ja seksuaalisuus ovat Tuomas Hynysen tutkimuksessa ainoita asioita, joiden yhteydessä kirkon oppi ylipäänsä mainitaan. Ilmasto-ohjelma on hänen mukaansa teologisesti radikaali, mutta siitä ei ole kirkon sisällä tarvinnut riidellä.

Hynysen mukaan seksuaalisuuden yhteydessä vedotaan oppiin, koska asia on ristiriitainen.

– Uskonto ja seksuaalisuus ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Niissä yhdistyvät minuuden toiveet ja häpeä.

Kaksi oivallusta kirkon keskusteluun samaa sukupuolta olevien avioliitoista

Meneillään olevaan avioliittokeskusteluun tutkimus tuo Hynysen mielestä kaksi näkökulmaa.

Ensinnäkin samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyvät perustelut ovat muuttuneet. Vuonna 2003 kirkolliskokouksen perustevaliokunta totesi, että kirkko ei voi siunata rekisteröityjä parisuhteita ja että tämä on seurausta kirkon opetuksesta.

Vuonna 2010 siunauskaava torjuttiin samassa valiokunnassa. Tällä kertaa ei enää vedottu kirkon opetukseen, vaan todettiin, ettei asiasta ole kirkossa ja kirkkojen välillä riittävää yksimielisyyttä.

– On selvää, että vuodesta 2010 alkaen kirkossa on tehty tilaa kahdelle erilaiselle tulkinnalle homoseksuaalisuudesta Raamatussa. Jos väitetään, että on vain yksi tulkinta, kerrotaan puoli totuutta, Hynynen sanoo.

Toisena huomiona Hynynen nostaa esiin sen, että kirkon kannanotoissa viitataan hyvin vähän kokemuksiin, joita asianosaisilla on puheena olevista asioista.

– Toisaalta koko samaa sukupuolta olevien parisuhteista käyty prosessi on ollut pitkä juuri siksi, että toiveet ja odotukset ovat niin suuressa ristiriidassa kirkon viestin kanssa.

Kannanotot eivät vaikuta ihmisten käsityksiin eettisistä kysymyksistä, vaan heidän käsitykseensä kirkosta

Hynynen kutsuu tutkimaansa jaksoa kirkon kannanottojen kulta-ajaksi. On kannanottoja toki julkaistu myös vuoden 2010 jälkeen, esimerkiksi piispojen selonteko (2016), joka kuvasi kirkon avioliittokäsitystä ja kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietintö (2018), joka arvioi avioliittokäsityksen laajentamista.

Kirkolle kannanotot ovat perinteisesti olleet väylä yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun. Rooli kansan omantunnon äänenä on kuitenkin heikentynyt, ja piispakunnasta on tullut entistä moniäänisempi. Median rytmi pakottaa kaikki kannanottajat reagoimaan nopeasti somessa.

Nykyään kannanotot ovatkin kirkolle ennen kaikkea mahdollisuuksia asemoida itseään yhteiskunnassa, Hynynen sanoo.

– Kirkon kannanotot eivät enää vaikuta niinkään ihmisten käsityksiin eettisistä kysymyksistä kuin ihmisten käsityksiin kirkosta.

Kuva: Olli Seppälä. Tuomas Hynynen tutki väitöskirjassaan seitsemää kirkon kannanottoa vuosina 2005–2010. Väitös järjestettiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa lauantaina 9.11.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.