"Vakava toive" – Kotimaa24 julkaisee piispojen viestin esikoislestadiolaisille

Lahden rukoushuone kuvassa, esikoislestadiolaisten sakramenttiseparatismi ja siihen liittyvän piispojen kirjeen julkaisu

Kotimaa24 on saanut luvan julkaista piispojen yksityisen viestin (lue uutisen alta) esikoislestadiolaiselle liikkeelle. Piispat varoittavat monin perustein liikettä ottamasta sakramentteja omiin käsiinsä.

Antamalla luvan julkistaa kirjeen piispat ilmaisevat vakavan huolensa liikkeen tilanteesta. Samalla he asettuvat selkeästi liikkeen "kirkollisen rintaman" taakse. Liikkeessä on myös niitä, jotka vastustavat sakramenttien ottamista omiin käsiin.

Sakramenttien haltuunottamisen taustalla on mainittu omien rukoushuoneiden kotoisuus mutta myös naispappeus, jota liike ei hyväksy. Joissain seurakunnissa esikoislestadiolaiset ovat kokeneet seurakunnan palvelujen saamisen hankalana.

"Esikoislestadiolaisten suunnitelma aloittaa kasteiden toimittaminen ja ehtoollisen viettäminen omilla rukoushuoneilla ilmaan virkaan vihittyjä pappeja on kirkon näkökulmasta huolestuttava", piispat kirjoittavat.

Sakramenttien ottaminen herätysliikkeen omiin käsiin merkitsisi piispojen mukaan muutosta niin herätysliikkeen itseymmärryksessä kuin sen suhteessa kirkkoon. "Teologisesti katsoen muutos johtaa esikoislestadiolaiset yhteisöksi, jolla on eri käsitys kirkosta, sakramenteista ja jumalanpalveluksesta kuin Suomen ev.-lut. kirkolla tai ylipäätään luterilaisilla kirkoilla."

Piispojen mukaan tähän asti seuratoimintaa ylläpitäneet yhdistykset muuttuisivat jumalanpalveluksia viettäviksi seurakunniksi. "Teologisesti muutos voi johtaa liikkeen organisoitumiseen omaksi kirkkokunnakseen, jonka jumalanpalveluksilla ei ole yhteyttä Suomen ev.-lut. kirkkoon."

"Omien sakramenttien seurauksena esikoislestadiolaiset eivät enää olisi kirkollinen herätysliike vaan eräänlainen vapaakirkko."

Mikäli liike alkaa viettää omia, kirkosta erillisiä ehtoollispalveluksia, seurakunnissa ei piispojen mukaan järjestettäisi enää sen kanssa yhteisiä jumalanpalveluksia. Olisi odotettavissa, että Esikoislestadiolaiset ry ei saisi rippikoulujen järjestämislupaa eivätkä seurakunnat enää järjestäisi yhteisiä rippikouluja liikkeen kanssa. Myös seurakuntien seuroja koskeva yhteistyö voisi päättyä. Kirkkorakennusta tai muita tiloja ei välttämättä enää luovutettaisi käyttöön.

"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat esittävät vakavan toiveen, että esikoislestadiolaisen liikkeen piirissä luovutaan hankkeesta, joka tuottaa epäselvyyttä ja hajaannusta", piispat kirjoittavat.

Kuvassa esikoislestadiolaisten rukoushuone Lahdessa. Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Piispa Repo: Omat sakramentit viesti sakramenttikäsityksen selvästä muutoksesta

Esikoislestadiolaiset ottamassa käyttöön omat sakramentit vetoomuksista huolimatta

Lahden kirkkoherrat huolestuneita esikoislestadiolaisten sakramenttiseparatismista

Esikoislestadiolaisten omien sakramenttien valmistelu yllätti piispan

Esikoislestadiolaiset valmistelevat sakramenttiseparatismia

Piispojen viesti kokonaisuudessaan:

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen viesti esikoislestadiolaisille

Piispojen neuvottelu Lappeenrannassa 8.9.2014

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on esikoislestadiolaisen liikkeen koti hengellisesti ja historiallisesti. Kirkossa arvostetaan liikkeen vahvaa hengellisyyttä, joka ilmenee siinä, että liikkeessä sitoudutaan kirkon uskoon, järjestetään seuroja, julistetaan Jumalan sanaa ja viljellään virsilaulua. Esikoislestadiolaiset ovat rakentaneet yhteiskuntaa ja kirkkoa pitämällä huolta kristillisestä kasvatuksesta kodeissa ja osallistumalla yhteiseen vastuunkantamiseen.

Esikoislestadiolainen liike on syntynyt ja kasvanut kirkon piirissä. Toisin kuin eräissä muissa maissa, vanhat herätysliikkeet ovat Suomessa pysytelleet kirkon sisäpuolella. Niillä on ollut tilaa toimia kokonaiskirkon hengelliseksi hyväksi. Myös niiden piirissä esitetylle kirkkokritiikille on ollut tilaa, ja niiden keskuudesta on voitu vaikuttaa kirkon elämään osallistumalla päätöksentekoon ja hallintoon seurakuntatasolta kirkolliskokoukseen asti.

Esikoislestadiolaisten suunnitelma aloittaa kasteiden toimittaminen ja ehtoollisen viettäminen omilla rukoushuoneilla ilmaan virkaan vihittyjä pappeja on kirkon näkökulmasta huolestuttava.

Arvioita hankkeen vaikutuksista

Sakramenttien ottaminen herätysliikkeen omiin käsiin eli niiden toimittaminen ilman pappia ja ilman yhteyttä kirkkoon merkitsee muutosta niin herätysliikkeen itseymmärryksessä kuin sen suhteessa kirkkoon. Teologisesti katsoen muutos johtaa esikoislestadiolaiset yhteisöksi, jolla on eri käsitys kirkosta, sakramenteista ja jumalanpalveluksesta kuin Suomen ev.-lut. kirkolla tai ylipäätään luterilaisilla kirkoilla.

Ensinnäkin kyseessä on muutos siinä, miten liike ymmärtää itsensä. Tähän asti seuratoimintaa ylläpitäneet yhdistykset muuttuvat jumalanpalveluksia viettäviksi seurakunniksi. Teologisesti katsoen kysymys on tällöin itsensä alueelliseksi kirkoksi mieltävästä yhteisöstä eikä herätysliikkeestä. Sen voi odottaa merkitsevän juridista muutosta liikkeen järjestäytymisessä. Teologisesti muutos voi johtaa liikkeen organisoitumiseen omaksi kirkkokunnakseen, jonka jumalanpalveluksilla ei ole yhteyttä Suomen ev.-lut. kirkkoon.

Omien sakramenttien seurauksena esikoislestadiolaiset eivät enää olisi kirkollinen herätysliike vaan eräänlainen vapaakirkko, jonka oppi, tunnustus ja järjestysmuoto eivät olisi ev.-lut. kirkolle selvillä.

Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan Jumala on asettanut kirkkoon viran julistamaan evankeliumia ja toimittamaan sakramentit, eikä kukaan saa omavaltaisesti niitä ottaa hoitaakseen ilman asianmukaista kutsua (Augsburgin tunnustus V ja XIV). Luterilainen tunnustus ei suosi kasteen ja ehtoollisen muuttamista maallikkojen tehtäviksi, vaan päinvastoin edellyttää niiden olevan virkaan vihittyjen pappien vastuulla.

Kyseessä olisi muutos siinä, katsooko liike olevansa ev.-lut. kirkon sisäpuolella vai sen ulkopuolella. Kirkkojärjestys säätää, että "ehtoollisen jakaa pappi" ja "pyhän kasteen toimittaa pappi" (KJ 2:12, 2:13 §). Kirkkojärjestys tuntee kummastakin säännöstä mahdollisena poikkeuksena vain hätätapauksen, eikä sellaisista näytä tässä suunnitelmassa olevan kysymys.

Suomen kirkossa ei voi soveltaa Norjassa ja Ruotsissa käytössä olevaa kirkkojärjestystä, saati ottaa malliksi Yhdysvalloissa historiallisista syistä vallitsevaa vapaakirkollisten yhteisöjen kirjoa. Vaikka kirkkojärjestys ei muodollisesti sido itsenäistä toimijaa, se ei voi toimia kirkollista järjestystä vastaan muuttumatta samalla itse kirkon ulkopuoliseksi toimijaksi riippumatta siitä, ovatko sen piirissä olevat ihmiset itse kirkon jäseniä vai eivät.

Kirkon ulkopuolella toimitettuja kasteita ei itsestään selvästi merkitä kirkonkirjoihin. Toisin kuin Ruotsissa, Suomen seurakunnissa edellytetään virallista todistusta kasteesta jossain kristillisessä kirkkokunnassa. Jotta maallikkovoimin kastetut eivät jäisi kirkon ulkopuolelle, tulisi ensin selvittää, mikä järjestäytynyt toimija on kasteen toimittanut ja onko sillä käytössä oikea kristillinen kaste. Sen lisäksi tulisi selvittää uskonnonvapauslain ja kirkkolain sekä kirkkojärjestyksen edellytykset kastetun ottamiseksi kirkon jäseneksi.

Sakramenttien viettäminen ilman pappeja ja ilman yhteyttä kirkkoon merkitsee Kristuksen asettamien pyhien toimitusten irrottamista niiden oikeasta kokonaisuudesta ja muuttaa käsitystä kasteesta ja ehtoollisesta. Se leikkaa ne kirkon yhteydestä oman liikkeen toimituksiksi, mikä kaventaa niiden yhteisöllistä luonnetta. Pyhä kaste yhdistää toisiinsa kaikki Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetut ja kirkon yhteyteen otetut.

Kirkon yhteydessä eläminen tulee ilmi juuri ehtoollisyhteydessä pysymisenä. Siinä uskonyhteys saa näkyvän ilmauksensa, koska siinä Kristus yhdistää omassa ruumiissaan Häneen uskovat itseensä ja toisiinsa. Ehtoollinen, jota ei tahdota viettää yhdessä niiden kanssa, joilla on sama usko, vääristää koko sakramentin luonnetta. Erillinen ehtoollinen viestii, että usko on eri kuin kirkolla.

Eri käsitys kirkosta, sakramenteista ja jumalanpalveluksesta puolestaan johtaa suhteiden etääntymiseen ja yhteistyön katkeamiseen liikkeen ja seurakuntien välillä. Sen saa aikaan sakramenttien oma teologinen painoarvo kirkon olemuksessa. Ne ovat keskellä kirkon teologista itseymmärrystä ja sen hengellistä elämää. Niiden vieminen kirkosta erilleen johtaa myös niihin osallistuvat ja niitä toimittavat kirkosta erilleen ennemmin tai myöhemmin.

Yhteistyön keskeisimpiä muotoja ovat olleet esikoislestadiolaisen herätysliikkeen kanssa järjestetyt jumalanpalvelukset eri seurakunnissa. Mikäli liike alkaa viettää omia, kirkosta erillisiä ehtoollispalveluksia, seurakunnissa ei enää järjestetä sen kanssa yhteisiä jumalanpalveluksia. Niiden merkitys ja tarpeellisuus muuttuu epäselväksi, kun ehtoollisyhteyttä liikkeen taholta ei enää ole.

Eräissä seurakunnissa on tehty yhteistyötä ns. katekismusrippikouluissa ja sovittu paikallisesti niissä käytettävästä oppimateriaalista. Yhteistyön perustana on ollut hiippakuntien tuomiokapitulien esikoislestadiolaisille myöntämä kirkkojärjestyksen mukainen lupa järjestää rippikouluja (KJ 3:3 a §). Kun käsitys kasteesta, kirkon jäsenyydestä sekä ehtoollisen vietosta muuttuu, muuttuvat myös käsitys konfirmaatiosta ja siihen valmistavasta rippikoulusta. Kyseessä ei enää olisi kirkon jäsenyyteen kastetun nuoren uskon vahvistamisesta sekä hänen valmistautumisestaan käymään itsenäisesti ehtoollisella seurakunnan jumalanpalveluksessa.

Olisi odotettavissa, että Esikoislestadiolaiset ry ei enää saisi rippikoulujen järjestämislupaa eivätkä seurakunnat enää järjestäisi yhteisiä rippikouluja liikkeen kanssa. Tämä voisi johtaa nuorten jäämiseen vaille rippikoulun ja konfirmaation suomia kirkollisia oikeuksia, mikä etäännyttää liikettä kirkosta ennestään ja vaikuttaa myös haitallisesti nuorten hengelliseen kasvuun ja uskoon sitoutumiseen.

Monilla paikkakunnilla ovat esikoislestadiolaiset järjestäneet vuosittaisia suuria seuroja seurakunnan kirkossa. Mikäli omien sakramenttien vuoksi seurakunnassa arvioitaisiin, että herätysliikkeessä on kyseessä jokin muodollisesti ja teologisesti kirkon ulkopuolinen, itsenäinen uskonnollinen yhteisö, olisi odotettavissa myös seuroja koskevan yhteistyön päättyminen. Kirkkorakennusta tai muita tiloja ei välttämättä enää luovutettaisi käyttöön.

Omaksi maallikkovetoisia jumalanpalveluksia viettäväksi yhteisöiksi järjestäytyminen johtaisi myös syrjäytymiseen seurakuntien ja kirkon päätöksenteosta. Vieläkö esikoiset asettaisivat ehdokkaita ja äänestäisivät seurakuntavaaleissa? Olisi odotettavissa, että liike jäisi pian pois myös kokonaiskirkollisesta hallinnosta kirkolliskokouksessa ja kirkkohallituksessa.

Esikoislestadiolaisilla on ollut aktiivista lähetystä eli seuratoimintaa Inkerin kirkon piirissä eräillä paikkakunnilla Venäjällä. Yhteistyö on perustunut molemminpuoliseen luottamukseen ja henkilökohtaisiin kontakteihin, mutta se on tapahtunut kirkkojemme välisen keskinäisen tunnustamisen ja voimassa olevan yhteistyösopimuksen piirissä. Ei ole selvää, miten Inkerin kirkko suhtautuisi liikkeeseen, joka irrottautuu Suomen ev.-lut. kirkosta omaksi yhteisökseen ja joka ei noudata luterilaisen kirkon järjestystä. Liikkeen voitaisiin epäillä tuovan mukanaan hajaannuksen myös Inkerin kirkkoon.

Nämä seuraukset olisivat käsillä aivan pian, mikäli esikoislestadiolaiset siirtyisivät omiin, maallikkojen toimittamiin sakramentteihin. Vaikka muutos ei tapahtuisi kaikkialla maassa samalla kertaa, koko liikkeen profiili muuttuisi jo paikallistenkin käytäntöjen muuttumisen myötä. Sillä olisi välitöntä vaikutusta kirkkomme seurakunnissa vallitsevaan käsitykseen esikoislestadiolaisuudesta, ja se voisi nousta esteeksi, kun seurakuntien kanssa sovittaisiin yhteistyöstä. Herätysliikkeelle ja sen toiminnalle tulisi käytännössä nopeasti ero kirkkoon nähden, vaikka sen jäsenistö säilyisi pääosin kirkon jäsenenä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat esittävät vakavan toiveen, että esikoislestadiolaisen liikkeen piirissä luovutaan hankkeesta, joka tuottaa epäselvyyttä ja hajaannusta. Piispat toivovat, että esikoislestadiolainen herätysliike voisi yhä rakentaa yhteistä kirkkoamme Jumalan sanaan ja tunnustukseen pohjautuen ja Jumalan tahtoa kuunnellen.