Valamon luostarissa yleisöryntäys

Normaalisti Valamon luostarissa eletään syksyn aikana kävijöiden suhteen hiljaista kautta. Kuukausi sitten avattu Mestarin jälki -kristillisaiheisen taiteen näyttely on kuitenkin tuonut luostariin ennätyksellisen yleisömäärän.

Jo ensimmäisellä viikolla näyttelyyn kävi tutustumassa lähes kuusisataa ihmistä ja ensimmäisenä viikonloppuna kävijöitä oli lähes kolmesataa.

Mestarin jälki -näyttelyssä on esillä Suomen kultakauden mestareiden, kuten Helene Schjerfbeckin, Maria Wiikin, Hugo Simbergin, Amelie Lundahlin, Albert Edelfeltin, Juho Rissasen ja Eero Järnefeltin kristillisaiheisia teoksia.

Näyttelyssä on myös ulkomaalaisia teoksia 1500-luvulta 1900-luvulle. Arkkimandriitta Sergei nimesi suosikkityökseen Rafaello Sanzion mukaan maalatun Sikstuksen Madonnan. Toinen arkkimandriitan suosikki on Väinö Hämäläisen Vanhan testamentin aiheen mukainen teos, jossa Daavid soittaa harppua Saulille.

Lue lisää näyttelystä Valamon sivuilta.

Edellinen artikkeli86-vuotias muusikko hyväntekijänä – Katso video
Seuraava artikkeliLaura Kolbe: Papit saisivat olla ylpeitä siitä, mitä edustavat

Ei näytettäviä viestejä