Valtakunnansyyttäjä Lännen Mediassa: Vastuu on aina sillä, joka Raamatun tekstiä käyttää

Esitutkintamääräykset kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) toiminnasta ovat tuottaneet palautevyöryn valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle. Valtakunnansyyttäjä sanoo Lännen Median haastattelussa, että viesteillä on pyritty häiritsemään hänen toimintaansa viranomaisena.

– On selvää, että virkamiehen on työssään kestettävä ankaraa arvostelua ja sitä, että tehdyistä virkatoimista kannellaan laillisuusvalvonnalle ja että kritiikkiä esitetään myös julkisesti. Maalittamisilmiö kuitenkin ylittää selvästi sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, Toiviainen sanoo.

Valtakunnansyyttäjä on määrännyt toimitettavaksi kaikkiaan neljä esitutkintaa Päivi Räsäsen puheista. Uudet, tällä viikolla määrätyt tutkinnat koskevat kahta mediaesiintymistä, ja niistä voi lukea lisää täältä. Kaksi aiempaa Räsästä koskevaa esitutkintaa aloitettiin viime vuonna.

Kaikki tutkinnat liittyvät Räsäsen puheisiin homoseksuaaleista.

Suomen Helluntaikirkon johtaja kanteli oikeuskanslerille

Verkkomedia Seurakuntalainen kertoi perjantaina, että Suomen Helluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä on tehnyt valtakunnansyyttäjästä kantelun oikeuskanslerille. Yrjölä pyytää oikeuskansleria selvittämään, onko Toiviainen syyllistynyt toiminnallaan uskonnonvapauden ja sananvapauden rajoittamiseen.

Raija Toiviainen kommentoi Lännen Medialle hänestä tehtyä kantelua.

Hän toteaa, että kysymys ei ole yksittäisen virkamiehen halusta toimia tietyllä tavalla.

”Räsäseen liittyvässä asiassa sovellettavaksi tuleva teko on rikoslaissa säännelty kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Huomattava on, että sen taustalla on Suomea velvoittavat kansainväliset säännökset. Niiden mukaan kaikkinaiseen syrjintään on puututtava.”

Kiihottamisrikosta koskeva säännös suojaa seksuaali- ja muiden vähemmistöryhmien yhdenvertaista asemaa yhteiskunnassa, Toiviainen sanoo. Hänen mukaansa ilmaisujen solvaavuutta tai panettelevuutta arvioitaessa lähtökohtana on pidettävä sitä, missä määrin ne loukkaavat ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta.

Raamatun tekstit eivät sellaisenaan täytä kiihottamisrikoksen tunnusmerkistöä

Raija Toiviaisen mukaan kiivaana käyvässä keskustelussa sanotaan, että hän pyrkisi vaikeuttamaan kristinuskon harjoittamista tai kieltämään Raamatun.

”On tärkeää ymmärtää, että jos Raamatun teksteihin tai uskontoon vetoamalla esittää oman mielipiteensä, joka loukkaa toisen ihmisen perus- ja ihmisoikeuksia, kuten ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta, voi mielipiteestä, kun sen saattaa yleisön nähtäväksi tai kuultavaksi, tulla kiihottamisrikos”, Toiviainen sanoo.

Hän toteaa, että Raamatun tekstit eivät sellaisenaan täytä kiihottamisrikoksen tunnusmerkistöä. Vastuu on aina sillä, joka Raamatun tekstiä omassa viestissään käyttää ja niihin vetoaa.

”Jos Raamatun tekstit otetaan kaikilta osin kirjaimellisesti, oikeutetaan silloin mitä kauheimpia tekoja.”

Toiviainen sanoo, ettei ole nähnyt itseään koskevaa tutkintapyyntöä eikä kommentoi sitä Lännen Medialle tarkemmin.

Yleisellä tasolla hän sanoo olevansa huolissaan viranomaisten työssään kohtaamasta lisääntyneestä häirinnästä.

Raija Toiviaisen vastaukset voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen tammikuussa 2020.

Lue myös:

Valtakunnansyyttäjä määräsi kaksi uutta esitutkintaa Päivi Räsäsen puheista

Arkkipiispa Tapio Luoma Lännen Medialle: Päivi Räsäsen esitutkinnoissa ei rajoiteta uskonnonvapautta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKolumni: ”Häpeän sinua!”, kirjoitin Kari Kanalalle
Seuraava artikkeliJari Laulainen valittiin Asikkalan seurakunnan kirkkoherraksi

Ei näytettäviä viestejä