Vantaa ei lähettänyt vaalikirjettä – äänestysprosentti putosi

Vantaan seurakunnat eivät lähettäneet säästösyistä seurakuntavaaleissa lainkaan vaalikirjettä. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli 11,2 prosenttia, tänä vuonna 8,3.

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Tuohimäki arvioi, että vaalikirjeen lähettämättä jättämisellä on voinut olla hienoinen vaikutus äänestysprosentin putoamiseen.

– Se oli nyt valitettavan alhainen. Siihen on varmaan useita syitä lähtien ehdokasasettelusta ja kirkon merkityksestä kaupunkilaisille ylipäätään. Kyllä se kertoo kiinnostuksesta, miten kirkossa voi vaikuttaa ja mikä merkitys kirkolla on yhteiskunnassa. Itsetutkisteluun tämä varmaan meitä kannustaa, ei vaan Vantaalla vaan ylipäätään kirkossa, Tuohimäki pohtii.

Vantaalla Korson seurakunta toimi itsenäisesti ja lähetti ainoana seurakunnista vaalikirjeen. Sielläkin äänestysprosentti kuitenkin putosi.

Tuohimäki katsoo, että jatkossa vaalikirje on syytä lähettää, vaikka sillä olisikaan kovin suurta vaikutusta äänestysprosenttiin.

– Se on hyvää asiakaspalvelua, kerrotaan keitä on ehdolla ja missä voi äänestää.

Hänellä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka muissa seurakunnissa lähetetään vaalikirjeitä.

– Mielestäni se on tavallista.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliSuurin apuraha uskonrauhan rikkomisen tutkimiseen
Seuraava artikkeliViikonloppuvideo: Kokeellinen kirkkonäytelmä/ehtoollismessu

Ei näytettäviä viestejä