Vantaalla avattiin Tikkurilan kirkon uumenista löytynyt aikakapseli – lue, mitä se sisälsi

Tikkurilan puretun kirkon uumenista Vantaalta löytyi aikakapseli, joka avattiin torstaina aamupäivällä. Avaamistilaisuudessa oli väkeä Vantaan seurakuntayhtymästä ja Vantaan kaupunginmuseosta.

Aikakapseleita on tavattu laittaa rakennuksiin kertomaan nimenomaan rakennusajasta. Kapselit löydetään yleensä purettaessa.

Kapselin sisältö ei ollut suoranainen yllätys, kertoo viestintäpäällikkö Meri-Anna Hintsala Vantaan seurakuntayhtymästä. Arkistolähteet olivat viitanneet kyllä, mitä sisällä on, hän sanoo. Yllätyksenä tuli se, että aikakapseli ei ollut siellä, missä piti.

– Toki meitä jännitti, onko sisältö se, mitä on sanottu. Avaaminen oli muutenkin hyvin jännittävä tilanne. Aika on merkillinen asia. Kaksi aikakautta törmää avaamisessa toisiinsa. Ajasta on säilötty merkkejä kestävään kupariseen kapseliin, ja sitten se avataan.

Vuonna 1955 perustuksiin säilötyksissä säiliössä oli yhden ja viiden markan rautarahat, 10, 20 ja 50 markan pronssirahat, vanhan kirkon peruskirja, pääpiirustukset ja työselitykset. Peruskirjassa mukana on aikalaiskuvaus, jossa on tietoja muun muassa siitä, kuka tuolloin oli presidenttinä ja Helsingin pitäjän seurakunnan kirkkoherrana. Kaikki esineet menevät Vantaan kaupunginmuseon kokoelmiin.

Hintsalan mukaan tavarat kuvaavat aikaansa. Tikkurilan uuden kirkon aikakapselin sisällöksi otetaan ehdotuksia vastaan, hän muistuttaa. Seurakuntayhtymä kerää sähköpostitse ehdotuksia siitä, mitä uuden kirkon perustuksiin jätetään tulevien sukupolvien löydettäväksi. Osoite on tikkurilantaivaanalla@gmail.com.

Tikkurilan uusi kirkko rakennetaan entisen kirkon tontille. Sen on määrä valmistua vuonna 2020.

Kuva: Antti Yrjönen / Vantaan kaupunginmuseo. Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast ja Vantaan kaupunginmuseon museomestari Mats Miinalainen avaamassa aikakapselia.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSeksuaalisuus ja erilaiset perheet ovat yhä vaikeita aiheita seurakunnille, todettiin Kirkon kasvatuksen päivillä
Seuraava artikkeliAki Ruotsala kesän 2018 Pori Jazz -kohun jälkeen: Tunnustavan kristityn imago ei sovi valtamedian arvoihin

Ei näytettäviä viestejä