Vapaakirkon lehti jatkaa ilman päätoimittajaa

Suomen Vapaakirkon lehdelle, Suomen Viikkolehdelle, ei toimintasuunnitelmaehdotuksesta poiketen ryhdytä ensi vuoden alussa palkkaamaan päätoimittajaa. ”Toki pidetään vuoden aikana silmät auki ja rukoillaan johdatusta uuden päätoimittajan löytymiseksi”, todetaan Vapaakirkon verkkosivulla olevassa tiedotteessa.

Suomen Viikkolehteä tekee vuoden 2018 alusta työryhmä, johon kuuluvat toimitussihteeri Pia Korhonen, kirkon tiedottaja Karoliina Leikkari, toimituspäällikkö Merja Pitkänen ja vastaavana päätoimittajana toimiva kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen. Päivittäistä toimitustyötä hoidetaan Vapaakirkon mukaan niin, ettei vastaava päätoimittaja kuormitu liiaksi.

”Totuudenmukainen tiedonvälitys on linjassa Raamatun ohjeistuksen kanssa. Suomen Viikkolehti on Vapaakirkon äänenkannattaja ja samalla itsenäisten vapaaseurakuntien muodostaman herätysliikkeen media. Tätä kahtaallista tehtävää lehti on kutsuttu toteuttamaan”, Merja Pitkänen kirjoittaa.

Suomen Viikkolehti on perustettu vuonna 1887. Sen kustantaja on Päivä Osakeyhtiö.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliHelsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliHelsingin suurmoskeijalle vihreää valoa virkamiehiltä – poliittinen käsittely puuttuu

Ei näytettäviä viestejä