Vapaat suunnat julkistivat Päivi Räsästä tukevan kannanoton

Päivi Räsänen

Suomen vapaakristillisen neuvoston hallitus on julkaissut kannanoton, jossa se ilmaisee huolensa kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) pamflettia koskevasta esitutkinnasta.

Valtakunnansyyttäjä kertoi viime viikolla määränneensä toimitettavaksi esitutkinnan Räsäsen kirjoituksesta, jonka Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004. Edelleen verkossa oleva 24-sivuinen pamfletti käsittelee homoseksuaalisia suhteita ja kristillistä ihmiskäsitystä.

Suomen vapaakristilliseen neuvostoon kuuluvien jäsenkirkkojen johtajat kutsuvat valtakunnansyyttäjän päätöstä "juridisesti kyseenalaiseksi". Heidän mielestään päätös esitutkinnasta osoittaa vaarallisella tavalla kaventunutta sanan- ja uskonnonvapauden tulkintaa.

Viime viikolla Räsäsen puolesta otti kantaa kolmannes Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen edustajista. Heidän kannanottonsa voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Suomen vapaakristillisen neuvoston kannanoton mukaan Päivi Räsänen on kirjoituksessaan ilmaissut omaan kristilliseen uskoonsa ja Raamatun tulkintaan perustuvan vakaumuksensa. Allekirjoittajat toteavat, että jokaisella Suomen kansalaisella on tähän perustuslain suoma oikeus. He vetoavat, että uskonnon- ja sananvapaus säilytetään Suomessa myös käytännössä siinä asemassa, jota ihmisoikeussopimukset ja perustuslaki edellyttävät.

"Toivomme myös, etteivät erilaiset ideologiset ja poliittiset pyrkimykset kavenna tai rajoita kansalaisten vapautta ilmaista mielipiteitään ja noudattaa omaa vakaumustaan. Vain silloin maamme voi säilyä oikeusvaltiona ja demokraattisena, erilaisia näkemyksiä suvaitsevana vapaana kansalaisyhteiskuntana."

Kannanoton ovat allekirjoittaneet piirikunnanjohtaja Jori Brander Suomen Metodistikirkosta, johtaja Aimo Helminen Suomen Adventtikirkosta, ylisihteeri Saga Lippo Suomen Pelastusarmeijasta, johtaja Jari Portaankorva Suomen Baptistikirkosta, johtaja Mika Yrjölä Suomen Helluntaikirkosta, toiminnanjohtaja Esko Matikainen Suomen Helluntaikirkosta, kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen Suomen Vapaakirkosta ja pastori Arto Kortemaa Suomen Vapaakirkosta.

Kuva: Jussi Rytkönen. Päivi Räsänen vuonna 2017.

Lue myös:

32 kirkolliskokouksen edustajaa ottaa kantaa Päivi Räsäsen puolesta

Päivi Räsäsen tilanne nousi esiin kirkolliskokouksen kyselytunnilla – näin arkkipiispa vastasi

Piispa Häkkinen: Kristittyjen vainot eivät ole alkaneet, vaikka Päivi Räsästä koskeva esitutkinta koettelee monen oikeustajua

Päivi Räsäsen 15 vuoden takaisesta pamfletista esitutkinta – Piispa Laajasalo: Uskonnonvapauden näkökulmasta huolestuttavaa

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.