Vappugospelin pääesiintyjästä äänestetään

Vappugospelnestys

Kouvolalainen musiikkifestivaali Vappugospel järjestää kansanäänestyksen vuoden 2012 pääesiintyjästään. Järjestäjät sitoutuvat tekemään kaikkensa voittaja-artistin saamiseksi Suomeen.

– Kyllästyimme arvuuttelemaan ja analysoimaan, mitkä artistit yleisöä saattaisivat kiinnostaa, joten päätimme ottaa rohkean askeleen ja kysyä. Näin kaikki pääsevät sanomaan sanottavansa esiintyjävalinnoista jo etukäteen, toteaa Vappugospelin projektijohtaja Joel Mustonen.

Yleisö saa Facebook-yhteisöpalvelun kautta toteutettavassa äänestyksessä päättää suosikkinsa kahdeksasta varsin nimekkäästä artistista ja järjestäjät sitoutuvat tekemään kaikkensa, jotta voittaja-artisti saadaan vapuksi Suomeen.

– Kaikkiin äänestyksessä mukana oleviin artisteihin on avattu jo neuvotteluyhteydet ja alustavia keskusteluita on käyty. Äänestys päättää, kenen kanssa neuvottelut jatkuvat, kertoo Mustonen.

– Emme kuitenkaan voi luvata, että äänestyksen suosikki saadaan tuotua Suomeen, sillä jo sovitut keikka-aikataulut sun muut saattavat nousta ongelmaksi. Olemme kuitenkin hyvin toiveikkaita, jatkaa projektijohtaja.

Äänestyksessä ovat mukana yhtyeet P.O.D., Casting Crowns, Demon Hunter, tobyMac, Stryper, Kutless, Switchfoot sekä RED. Kaikki yhtyeet ovat Yhdysvalloista.

Vappugospel järjestetään seuraavan kerran 30.4.2012 Kouvolassa. Tapahtumaa järjestää Gospel Sound Kouvola ry yhdessä Kouvolan seurakuntien kanssa. Äänestä täällä

Edellinen artikkeliPietismin salaviestit ovat vahvoja saarnoja
Seuraava artikkeli”Työnohjaukseen hakeutuva on tavallista parempi työntekijä”

Ei näytettäviä viestejä