Varautuminen epidemiaan pudotti kirkossakävijöiden määrän – netti nousee kirkon työssäkin arvoonsa

Varautuminen koronavirusepidemiaan näkyi evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelusten kävijämäärissä sunnuntaina eri puolilla Suomea.

Kotimaan soittokierroksen perusteella ainakin Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Askolassa väkeä oli reilusti tavallista vähemmän, paikoin jopa alle puolet edellisen sunnuntain kävijämääristä. Sen sijaan Virtuaalikirkko-palvelun kautta Kuopion tuomiokirkon jumalapalvelukseen osallistuneiden määrä nousi selvästi: tavallisesti ihmisiä on mukana noin tuhat, nyt 1 800.

Tampereella keskustan isoissa kirkoissa oli kussakin noin 80 sanankuulijaa, kun heitä on tavallisesti selvästi yli sata.

Tuomiorovasti Olli Hallikainen saarnasi Kalevan kirkossa, missä oli alun perin tarkoitus järjestää jumalanpalveluksen jälkeen talvisodan päättymisen muistotilaisuus. Sinne odotettiin tulevaksi noin 300 ihmistä. Tilaisuus peruttiin, ja kirkossa oli 80 ihmistä.

– Kun katsoin joukkoa, niin iäkkäämpää väkeä he olivat ja monet kuuluivat varmasti riskiryhmään. En pidä koronaepidemian leviämisen estämiseen tähtääviä varautumistoimia liioiteltuina, Hallikainen sanoo.

Jyväskylässä mietitään jumalanpalvelusten määrää

Suomen suurimmassa seurakunnassa Jyväskylässä jumalanpalvelukset kokosivat esimerkiksi Palokan kirkkoon 27 kävijää (edellisenä sunnuntaina 75), Kuokkalan kirkkoon 43 (105), ja Kaupunginkirkkoon 39 ihmistä (108).

Kirkkoherra Arto Viitalan mukaan jumalanpalvelus järjestettiin sunnuntaina kaikissa yhdeksän alueseurakunnan kirkoissa. Myöhemmin tällä viikolla seurakunnassa arvioidaan, mikä on tilanne ensi sunnuntaina. Äärimmäinen vaihtoehto on, että Jyväskylässä olisi vain yksi jumalanpalvelus.

– Tosin silloin väkeä on todennäköisesti koolla yhdessä paikassa enemmän, mikä saattaa olla koronavarautumisen kannalta ongelmallista, Viitala sanoo.

Kirkkohallitus kehottaa antamassaan ohjeistuksessa seurakuntia luopumaan kaikista kokoontumisista, jotka eivät ole välttämättömiä seurakunnan lakisääteisten tehtävien hoitamisen kannalta. Kehotus perustui valtioneuvoston antamiin ohjeisiin koronavirusepidemian torjumiseksi.

Mahdollisuus tehdä uusia kokeiluja

Kirkkohallituksen ja myös tuomiokapitulien ohjeissa seurakuntia kehotettiin huolehtimaan erityisesti jumalanpalveluksista ja kirkollisista toimituksista. Messut on monin paikoin muutettu sanajumalanpalveluksiksi, eli ehtoollista ei ole tarjolla.

Askolan vajaan 4 000 jäsenen seurakunnassa Itä-Uudellamaalla ei suoraan lähdetty ajamaan seurakunnan toimintaa minimiin. Kirkkoherra Antti Kupiainen totesi viime torstaina seurakunnan verkkosivuilla, että toiminta jatkuu entisellään.

”Tämänhetkisen tilanteen mukaan seurakunnan elämä jatkuu mahdollisimman normaalisti. Tärkeintä on käyttää maalaisjärkeä ja huolehtia käsihygieniasta sekä yskimisestä hihaan tai paperinenäliinaan. Flunssaisena ei kannata lähteä liikkeelle. Kättelystä olemme luopuneet jo aiemmin. Seurakunta on kaikissa olosuhteissa ihmisten rinnalla ja hoitaa tehtäväänsä myös poikkeusoloissa”, Kupiainen kirjoitti.

Kotimaalle Kupiainen sanoo, että seurakunta ei suinkaan ole välinpitämätön tilanteen suhteen, vaan seuraa sitä jatkuvasti ja ottaa huomioon kunnan tekemät ratkaisut. Sunnuntain jumalanpalveluksessa oli 13 ihmistä, kun heitä normaalisti on yli 20.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on noudatettu Kirkkohallituksen ja arkkihiippakunnan tuomiokapitulin ohjeita. Katariinanseurakunnan kirkkoherra Leena Kairavuo kuvaa viime sunnuntaina kirkossakävijöitä ”pieneksi joukoksi”.

– Tilanne on valitettava ja kurja, mutta seurakunnan elämä jatkuu tämän jälkeenkin. Nyt on mahdollisuus suunnata työvoimaa uudella tavalla ja tehdä uusia kokeiluja. Moni asia on tauolla. Jos jotain hyvää haluaa nähdä, niin tämän jälkeen saatamme olla viisaampia siinä, miten resursseja kannattaa jatkossa suunnata.

Kairavuo sanoo, että seurakunnan elämä jatkuu nyt paljolti sosiaalisessa mediassa.

”Korona ei ole seurakunnan viesti”

Turun Katariinanseurakunnan kappalainen ja viestintäpappi Anna Hälli sanoo, että sosiaalinen media on ollut tähänkin asti paikka, jossa seurakunta on läsnä. Nyt se voi olla sitä vielä enemmän. Seurakunnan Facebook-sivua seuraavien määrä onkin kasvanut.

– Ajattelimme, että emme tee samaa kuin kaikki muut seurakunnat eli striimaa vain jumalanpalveluksia. Seurakuntamme Facebook-sivulla on ollut muun muassa iltahartausvideo kirkkoherran kotoa.

Hällin mukaan paikallisseurakunnan vahvuus on nimenomaan paikallisuus. Ihmiset pääsevät osallistumaan sosiaalisen median kautta tilanteisiin, joissa on tuttuja ihmisiä.

– Samalla tulee selväksi, että korona ei ole seurakunnan viesti.

Hällin mukaan seurakunta tiedostaa, että läheskään kaikki eivät ole sosiaalisessa mediassa. Niinpä yli 80-vuotiaisiin otetaan yhteyttä puhelimella ja kysytään, mitä heille kuuluu.

Turun Katariinanseurakunnan Facebook-sivulta löytyy myös ajankohtainen vitsi: ”Tiedätkö, kuka on maailman kovin tyyppi? Ai etkö? No tietenkin Nooa! Kun tavalliset ihmiset varustautuivat poikkeusoloihin kantamalla kotiin säkkitolkulla vessapaperia, Nooa selvisi yhdellä arkilla.”

Kuva: Olli Seppälä. Degerbyn kirkko Inkoossa.

Lue myös:

Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset hoidetaan – kirkko päivitti ohjeita koronaviruksen hillitsemiseksi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMielipide: Journalismi tulisi irrottaa kokonaan kirkon viestinnästä
Seuraava artikkeliPiispat: Jumalanpalvelukset toimitetaan ja striimataan kirkkotilassa ilman läsnä olevaa seurakuntaa

Ei näytettäviä viestejä