Vatikaanin uusi linjaus: juutalaisia ei pidä käännyttää

Vatikaani on julkaissut merkittävän uuden dokumentin, joka kieltää katolilaisia yrittämästä juutalaisten käännyttämistä.

Sama kanta on ilmaistu myös aiemmin, mutta tällä kertaa se tehdään erityisen vahvasti.

Uuden dokumentin tarkoituksena on lopettaa vuosisatoja jatkunut juutalaisten vainoaminen. Vatikaanin mukaan he uskovat samaan Jumalaan kuin kristityt.

Kristinusko ja juutalaisuus ovat kietoutuneet yhteen, eikä Jumala ole koskaan mitätöinyt liittoaan juutalaisen kansan kanssa, sanotaan Vatikaanin juutalaissuhteista vastaavan komission julkaisemassa asiakirjassa, josta kertoi the Guardian.

”Sen vuoksi kirkon täytyy suhtautua yhteen Jumalaan uskovien juutalaisten evankelioimiseen eri tavalla kuin toisten uskontojen tai maailmankatsomusten piirissä oleviin ihmisiin”, asiakirjassa sanotaan.

”Käytännössä tämä tarkoittaa, että katolinen kirkko ei tee tai tue mitään järjestäytynyttä lähetystyötä, joka on suunnattu erityisesti juutalaisiin.”

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun juutalaisten käännyttäminen on näin selkeästi torjuttu Vatikaanin asiakirjassa, sanoo David Kessler, uskontojenvälisiä suhteita tutkivan Cambridgen Woolf-instituutin johtaja.

Asiakirjan mukaan katolilaisten pitää ymmärtää erityisen herkästi holokaustin merkitys juutalaisille ja tehdä kaikkensa yhdessä juutalaisten ystäviensä kanssa vastustaakseen antisemitistisiä suuntauksia.

”Kristitty ei voi koskaan olla juutalaisvastainen, erityisesti kristinuskon juutalaisten juurien vuoksi.”

Asiakirja ei kuitenkaan merkitse muodollista muutosta viralliseen katoliseen oppiin. Se julkistettiin Vatikaanin toisen konsiilin 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Vuonna 1965 päättynyt toinen kirkolliskokous hylkäsi opetuksen juutalaisten kollektiivisesta syyllisyydestä Kristuksen ristiinnaulitsemiseen, tuomitsi antisemitismin, korosti kahden uskonnon yhteistä perintöä ja aloitti teologisen dialogin, jota konservatiivit eivät ole hyväksyneet.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliKatolisessa kirkossa alkoi laupeuden riemuvuosi
Seuraava artikkeliPiispa: Esikoislestadiolaisten ehtoollinen on laiton

Ei näytettäviä viestejä