Veisumaratonissa lauletaan nuoren seurakunnan veisuja

Kouvolan seurakunnat järjestävät lauantaina Veisumaratonin, jossa lauletaan läpi koko Nuoren seurakunnan veisukirja 2015.

Kanttori Terhi Paukku kertoo, että idea syntyi jatkona eri puolilla Suomea järjestetyille virsimaratoneille. Kimmokkeena oli myös se, että nuorten veisukirjasta ilmestyi tämän vuoden alussa uusi painos uusine lauluineen.

Paikalle odotetaan erityisesti Kouvolan seurakuntien nuoria, mutta tilaisuus on avoin kaikille. Paukku toivoo, että myös vanhempi väki tulisi katsomaan, minkälaisia nuorten veisut nykyään ovat. Uusien laulujen lisäksi kirjassa on myös vanhoja suosikkeja.

Veisumaratonissa tarkoituksena on edetä kolmentoista laulun tuntivauhdilla. Aikaa veisaamiseen on varattu yksitoista ja puoli tuntia. Välissä pidetään lounas- ja iltapalatauko, joten aktiivista lauluaikaa jää kymmenen tuntia. Eikö näin pitkän laulu-urakan aikana ala laulaminen maistua puulta?

Terhi Paukku kertoo, että mielenkiintoa aiotaan pitää yllä vaihtamalla säestyspoppoota tunnin välein. Luvassa on eri tyylein säestettyjä veisuja.

– Sinne saa tulla ja lähetä vapaasti. Ei siellä ole pakko istua laulamassa alusta loppuun, paitsi meidän työntekijöiden, Paukku sanoo.

Hän aikoo valmistautua vaativaan laulu-urakkaan pitämällä äänestään huolta ja nukkumalla.

Veisumaraton lauantaina 7. marraskuuta kello 9–20.30 Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria-salissa, Savonkatu 40.

Kuva: Lasten Keskus