Verkkopappi Markus Kartano on Vuoden pappi

Markus Kartano Kuva: Markus Kartano

Helsingin seurakuntayhtymän verkkopappi Markus Kartano, 49, on Vuoden pappi 2020. Valinnan teki Suomen kirkon pappisliiton hallitus. Valinta julkistettiin 16.11. liiton syysvaltuuston yhteydessä.

Valinnan perusteluissa todetaan, että Markus Kartano on väsymättä neuvonut, kouluttanut ja ohjannut kollegoitaan ympäri Suomea somen ja digitaalisuuden saloihin. Kartanon tuki monen työntekijän ja työkentän digiloikan taustalla on ollut merkittävä.

Kyllähän se on myös hämmentävää, kun tällainen kunnia myönnetään, Markus Kartano kommentoi valintaansa Kotimaa24:lle.

Kartano on ollut vuodesta 2009 alkaen Helsingin seurakuntayhtymän verkkopappina. Hän on ollut rakentamassa uusia verkkopalveluja, esimerkiksi lapsille ja nuorille suunnattua Fisucraft-maailmaa, joka sai Vuoden kristillinen mediateko -tunnustuksen vuonna 2016. Hän on ollut ensimmäisenä aloittamassa kirkon verkkoauttamistoimintaa Usko, toivo, rakkaus -kampanjan verkkosivustolla ja käynnistämässä kirkollisia ryhmiä ja sivuja Facebookissa.

– Aina kun on tullut jotain uutta, olen mielelläni ollut sitä kokeilemassa ja ottamassa käyttöön, Kartano sanoo.

Kartanon mukaan verkkopapin työn alkuvaiheissa sisällöntuotanto korostui, kun käytännön tekijöitä ei kirkossa juurikaan ollut. Sittemmin työ on ollut enemmän toisten auttamista ja tekniikkaa. Kirkon digiosaajien määrä on kasvanut.

Pappina Kartano on kokenut, että hänellä on ollut mahdollisuus heti kokeilla itse, kun on tullut ajatuksia siitä, miten työtä voi tehdä verkossa. Mobiilikirkko on ollut palvelu, jossa hän on voinut toteuttaa omaa näkemystään.

Verkkopappi haaveilee kirkosta, jossa olisi valmiiksi helposti käytettävät laitteet ja jossa työntekijöiden ei tarvitsisi osata kaikkea vaan olla mahdollistajia.

– Seurakuntalaisten osaamista voisi hyödyntää enemmän. Nuoria, aikuisia ja ikäihmisiä, joilla olisi intohimoa. Vapaaehtoisia voisi olla vetämässä pelikerhoja ja senioreiden atk-kerhoja, Kartano unelmoi.

Lue myös:

Vuoden kanttori Maria Väinölä: "Raamattukin kehottaa laulamaan ja soittamaan"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.