Vesa Aurén Sastamalan kirkkoherraksi

Sastamalan seurakunnan kirkkoherraksi on sunnuntaina 29.9. valittu Vesa Aurén, 59. Aurén on ollut vuodesta 2009 lähtien maavoimien kenttärovasti.

Kirkkoherra valittiin suoralla vaalilla eli seurakuntalaiset äänestivät valinnasta.

Äänioikeutettuja oli 15 020, heistä äänioikeuttaan käytti 1 532 äänestäjää. Äänestysprosentti oli noin 10. Ennakkoäänestyksen annetuista äänistä neljä jätettiin huomiotta, koska äänestäjien kotikunta ei ollut Sastamala, eikä heitä siten ollut merkitty äänioikeutettujen luetteloon.

Kirkkoherran virkaan oli kolme hakijaa. Heistä ensimmäisellä vaalisijalla ollut Martinus-säätiön toiminnanjohtaja Mika Nokelainen sai vaalissa 489 ääntä, toisella vaalisijalla ollut Vesa Aurén 670 ja kolmannella vaalisijalla ollut Sastamalan seurakunnan kappalainen Jouni Pihlajamaa 373 ääntä.

Kuva: Vesa Aurén

Edellinen artikkeliPäivi Räsäsen 15 vuotta vanhasta pamfletista tehtiin rikosilmoitus – Ei aiheuta jatkotoimenpiteitä
Seuraava artikkeliJuhana Markkula Uudenkaupungin kirkkoherraksi

Ei näytettäviä viestejä