Vihkisitkö samaa sukupuolta olevan parin? – Näin Helsingin piispaehdokkaat vastasivat

Helsingin hiippakunnan piispanvaalin ehdokkaat olivat ensimmäistä kertaa koolla Kirkkopäivien paneelikeskustelussa perjantaina Turussa. Jaana Hallamaa ja Teemu Laajasalo olivat läsnä samalla esiintymislavalla, Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksesta Namibian Windhoekista Turkuun matkannut Kaisamari Hintikka osallistui tilaisuuteen nauhoitetuilla videopätkillä.

Kirkkoherra Risto Leppänen ja Helsingin piispan erityisavustaja Kaisa Kariranta juonsivat keskustelun, jossa ruodittiin ajankohtaisia ilmiöitä kirkossa ja yhteiskunnassa.

Hallamaalta ja Laajasalolta kysyttiin, vihkisivätkö he itse samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon, jos sitä heiltä pyydettäisiin.

Hallamaa totesi, että kirkolliset elimet ovat panneet asiassa pään pensaaseen ja lisäsi, että pappi ei vihkiessään toimi lain vastaisesti. Hän sanoi ensin, ettei tiedä, vihkisikö pyydettäessä samaa sukupuolta olevan parin.

Hallamaa jatkoi pohdintaansa toteamalla, että vihkivän papin pitää joka tapauksessa aina harkita vihkimistä jokaisen parin kohdalla erikseen.

– Ajattelen, että jos lain edellytykset täyttyvät ja ihmiset ovat vilpittömiä, niin kyllä vihkisin, mutta olisin valmis ottamaan vastaan seuraukset, jotka siitä mahdollisesti tulisivat.

Laajasalo vetosi piispainkokoukseen, Hintikka prosessiin

Teemu Laajasalo vastasi, että kirkon täytyy päättää asiasta. Hän sanoi tekevänsä tällä hetkellä ”erityisen mielellään” kaiken sen, mikä on sallittua. Hän mainitsi toteuttaneensa useita rukoushetkiä samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta.

– Ei minun mielestäni voi kuitenkaan tehdä sellaista, joka on piispainkokouksen ja Kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen mukaan kirkkojärjestyksen vastaista, Laajasalo sanoi.

Hän viittasi Kotimaa24:n uutiseen, jossa Ruotsin kirkon piispa emerita Tuulikki Koivunen Bylund kommentoi Suomen kirkossa käytävää avioliittokeskustelua. Laajasalon mielestä Koivunen Bylund ilmaisi asian hyvin sanoessaan, että jotkut papit tekevät kirkon virasta oman virkansa vihkiessään samaa sukupuolta olevia, vaikka asia on kirkossa auki.

Kaisamari Hintikka kommentoi asiaa ehdittyään Turkuun muutama tunti keskustelun jälkeen. Kotimaa24 kysyi häneltä saman kysymyksen, joka paneelissa oli esitetty. Hintikka vastasi aikataulusyistä sähköpostitse.

– Vastaukseni riippuisi siitä, miten pitkällä kirkossa ollaan sillä hetkellä päätöksentekoprosessissa. Tällä hetkellä selkeää yksiselitteistä kantaa ei ole, on vain meneillään oleva prosessi – jokainen pappi joutuu siis tekemään ratkaisunsa ihmisten palvelemisen ja kirkon ykseyden säilyttämisen välillä.

Kuvat: Olli Seppälä. Helsingin piispanvaalin ehdokkaat Jaana Hallamaa, Kaisamari Hintikka ja Teemu Laajasalo. Kuvia voi vaihtaa klikkaamalla niiden sivuissa olevia nuolia.

Lue myös:

Helsingin piispaksi haluaa kolme ehdokasta – ehdokasasettelu päättyi, yllätysnimiä ei tullut

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Edellinen artikkeliPääministeri Sipilä Kirkkopäivillä: Uskonnoilla tärkeä rooli sovinnon vahvistamisessa
Seuraava artikkeliPääministeri Sipilä osallistui uskontojen rauhankävelylle – mukana eurooppalaisia uskontojohtajia

Ei näytettäviä viestejä