Viidennes vähemmän – seurakuntavaalien ehdokasmäärä pieneni merkittävästi

Seurakuntavaalit 2018 Paavlin seurakunta

Marraskuun seurakuntavaaleissa ehdokkaita on mukana kaikkiaan 16 200. Edelliseen vaaliin verrattuna määrä on liki 20 prosenttia pienempi. Vaaleissa on jaossa 8 300 luottamushenkilöpaikkaa. Paikkamäärä pieneni vuoteen 2014 nähden 11,5 prosenttia.

Ehdokkaiden väheneminen kohdistuu ennen kaikkea kirkkovaltuustoihin, joiden vaalissa ehdokkaita on 22 prosenttia vähemmän kuin viime kerralla.

– Ehdokasmäärissä näkyy ensinnäkin seurakuntien määrän ja valtuustopaikkojen väheneminen seurakuntaliitosten myötä, kertoo tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta.

– Lisäksi yhtymiin kuuluvissa seurakunnissa yhteisiin kirkkovaltuustoihin on vähemmän ehdokkaita kuin seurakuntaneuvostoihin. Pienemmissä seurakunnissa taas on ollut vaikeampi saada ehdokkaita kirkkovaltuustoihin. Positiivista on kuitenkin se, että uusia ehdokkaita on edelleen merkittävän paljon.

Viime vaalien aikaan oli yli 30 seurakuntaa enemmän kuin vuoden 2019 alusta

Jaossa olevien paikkojen määrään suhteutettuna hieman yli puolet ehdokkaista tulee valituksi luottamushenkilöksi. Ensi kertaa ehdolla olevia uusia ehdokkaita on 70 prosenttia.

Ikä- ja sukupuolijakaumaltaan ehdokasjoukko muistuttaa edellisiä vaaleja, tiedotteessa kerrotaan. Kaikista ehdokkaista alle 30-vuotiaita on runsaat seitsemän prosenttia. Ehdokkaiden keski-ikä on 54,6 vuotta. Kaikista ehdokkaista miehiä on 48 prosenttia ja naisia 52 prosenttia.

Puoluepoliittisten listojen ehdokkaita on neljännes kaikista ehdokkaista. Keskusta on ehdokkaiden yleisin taustapuolue, sen jälkeen SDP ja Kokoomus. Myös Perussuomalaiset, Vihreät, Vasemmisto ja KD ovat valitsijayhdistysten takana. Muista taustaryhmistä merkittävimpiä on Tulkaa kaikki -liike, vanhoillislestadiolaiset ja partiolaiset.

Vuoden 2019 alussa seurakuntia on kaikkiaan 383. Seurakuntaliitosten myötä seurakuntien määrä on vähentynyt, edellisvaaleissa seurakuntia oli 415. Näin ollen myös luottamushenkilöpaikkoja on jaossa edelliskertaa vähemmän.

Itsenäisissä seurakunnissa järjestetään yhdet vaalit ja luottamushenkilöt valitaan kirkkovaltuustoihin. Jos seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, järjestetään kahdet vaalit. Yhtymissä vaaleilla valitaan jäsenet sekä paikallisiin seurakuntaneuvostoihin että yhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Vaalikone avataan äänestäjille maanantaina 8. lokakuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18. marraskuuta. Ennakkoäänestys järjestetään 6.–10. marraskuuta.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Seurakunnissa hämmennyttiin: Saako ehdokkaiden nimet julkaista? – Kirkkohallitus: Luottamustoimi on julkinen tehtävä

Alustavien tietojen mukaan seurakuntavaalien ehdokasmäärä vähentynyt monissa suurissa kaupungeissa

Kotimaan soittokierros: Ehdokkaita seurakuntavaaleihin ei löytynyt entiseen malliin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.