Viimeinen Suola keskittyy kulttuuriin

Suolan kansikuva

Vuodesta 2008 ilmestyneen Kotimaa Suola -aikakauskirjan viimeinen paperille painettu numero keskittyy kristinuskon ja kulttuurin kysymyksiin.

Kotimaiseen kirjallisuutta julkaisevan Teoksen kustannustoimittaja Jussi Tiihonenkin sanoo Suolan haastattelussa, että mielellään lukisi enemmän kirjoja, joissa kristinusko olisi luontevasti osa kuvattua maailmaa.

– Kun kristinusko esiintyy kirjassa, se usein on kirjan isoin juttu. Otetaan aiheeksi vaikka lestadiolaisyhteisö tai mormonit. Tuntuu siltä, että se on kaikki tai ei mitään. Joko sitä ei pidetä mielenkiintoisena tai sitten siitä tehdään valtava numero, Tiihonen sanoo.

Tiihonen on kiinnittänyt myös huomiota siihen, että kirjallisuudessa usko on usein suljettujen yhteisöjen asia. Parhaimmillaan kristinuskon idea on hänen mukaansa toisenlainen.

– Kristinuskossa hienointa on ajatus siitä, että rajoja ei ole vaan ovet on avattava, kaikki mukaan, hän kuvailee.

Suljettuun uskonyhteisöön sijoittuva kirja kuvaa yleensä yksilön ja yhteisön välistä suhdetta. Se ei kuitenkaan sinänsä ole erityisen uskonnollinen aihe, vaan koskee yhtä hyvin kaikkia yhteisöjä.

Kulttuuri-Suolassa käsitellään kirjallisuuden lisäksi muun muassa elokuvaa, teatteria ja kuvataidetta.

68-sivuinen Suola on lähetetty 2-3 kertaa vuodessa Kotimaan seurakunta- ja kestotilaajille. Kulttuuri-numero jaetaan lukijoille tämän viikon aikana.

Suola-aikakauskirja ei kokonaan poistu median kartalta, sillä se jatkaa elämäänsä osana Kotimaa Pro -sivustoa, jonne tehdään jatkossa teemakokonaisuuksia Suolan hengessä, lupaa päätoimittaja Mari Teinilä.