Voittonen: Seurakuntapäiville on voitava tulla pelkäämättä


Voittonen Olavi205 kertoi eilen, että Lempäälän viikonloppuisilla seurakuntapäivillä nousi esiin paikalliseen vanhoillislestadiolaiseen rauhanyhdistykseen liittyvä kiusaamistapaus.

Kotimaa24:n haastattelema vanhoillislestadiolaisen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen puheenjohtaja Olavi Voittonen sanoo ottavansa yleisellä tasolla kantaa siihen, mikä on rauhanyhdistyksissä järjestettävien seurakuntapäivien merkitys.

Voittosen mukaan päivien tarkoituksena ei ole käsitellä yksittäisten ihmisten asioita, vaan ne kuuluvat sielunhoidon piiriin.

– On hyvin tärkeätä, että jokainen voi tällaiseen seurakuntapäivään tulla uskonelämän rakentumiseksi niin, ettei tarvitse pelätä omien asioiden tulemista yleiseen tarkasteluun. Tästä lähtökohdasta käsin olemme vanhoillislestadiolaisuudessa varsin johdonmukaisesti yrittäneet hoitaa asioita niin, että säästyttäisiin tällaisista 70-luvun hoitokokousten kaltaisista ilmiöistä, joissa raja yksityisen ja yleisen tarkastelun kysymyksissä saattoi joissain tapauksissa hämärtyä, Voittonen toteaa.

– Seurakuntapäivät ovat tilaisuuksia, joissa on tapana pitää Raamattuun pohjautuva alustus ja sitä seuraavissa keskusteluissa tarkastellaan perustavia uskon ja elämän kysymyksiä.

– En ole ollut paikalla Lempäälässä viikonloppuna, näin ollen en myöskään osaa siihen ottaa kantaa.

Varmaankin kuitenkin SRK:n puheenjohtajana tiedätte jotain Lempäälän asioista?

– Kyllä kai minä nyt jotain tiedän, mutta en näistä viimeaikaisista tapahtumista, Voittonen vastaa.

Vaikka otatte kantaa yleisellä tasolla, kenen suuntaan kommenttinne voidaan ajatella olevan tarkoitettu Lempäälän yhdistyksessä?

– On tärkeä sanoa kaikille tämä yleinen linja, että se säilyy siinä. Viesti on tarkoitettu sekä liikkeen sisäpuolelle että ulkopuolelle.

Lue Lempäälän tapauksen taustoista lisää täältä

Vuokko Ilolan blogi-näkökulma Lempäälän tapaukseen

Edellinen artikkeliPsykologit rajattu pois Helsingin johtavan perheneuvojan virantäytöstä
Seuraava artikkeliLapsiasiavaltuutettu: Koulun työrauha ei synny voimakeinoin

Ei näytettäviä viestejä