Vuoden Ekumeeninen teko -tunnustus myönnettiin Kuopion ekumeeniselle pääsiäisvaellukselle

Vuosittain jaettavan Ekumeeninen teko -tunnustuksen sai tänä vuonna 2018 Kuopion alueella järjestetty ekumeeninen pääsiäisvaellus.

Vuosittain jaettavan Ekumeeninen teko -tunnustuksen sai tänä vuonna Kuopion alueella järjestetty ekumeeninen pääsiäisvaellus. Asiasta kertoo Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) nettisivuillaan.

Pääsiäisvaellus toteutettiin Kuopiossa tänä vuonna toista kertaa. Yli 50 henkeä vaelsi toisena pääsiäispäivänä 17 kilometriä Karttulan luterilaiselta kirkolta Syvänniemen kirkkoon. Matka kulki muun muassa Vapaaseurakunnan kirkon, ortodoksihautausmaan ja tsasounan kautta ja päättyi yhteiseen ruokailuun. Matkan varrella rukoiltiin, laulettiin, mietiskeltiin ja kuultiin alueen historiasta.

SENin puheenjohtaja arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen ja pääsihteeri Mari-Anna Auvinen luovuttivat kunniakirjat tunnustuksen saajille SENin syyskokouksessa Jyväskylässä maanantaina 12.11.

Kunniakirjat ottivat vastaan Kuopion kristillisten seurakuntien yhteistyöelimen hallituksen puheenjohtaja isä Harri Peiponen ja Tuomo Tuovinen Kuopion ortodoksisesta seurakunnasta, pastori Johanna Porkola ja Sisko Laitinen Kallaveden seurakunnasta, Ilpo Tolonen ja Erkki Taarasti Syvänniemen kyläyhdistyksestä, Eeva Partanen Eevantalosta ja pastori Kaarina Hoffrén Karttulan vapaaseurakunnasta.

SEN:n hallitus perusteli valintaansa sillä, että ekumeeninen pääsiäisvaellus on hieno perinne, joka yhdistää kristityt ylösnousemusilossa. Vaelluksen ja sen valmisteluiden aikana solmitut tuttavuudet ylläpitävät ekumeenisia paikallisyhteyksiä. Yhteinen jumalanpalvelus ja pääsiäisateria tuovat kristityt Jumalan eteen ja yhteisen pöydän ympärille ja mahdollistavat aidot kohtaamiset.

Ekumeeninen teko -tunnustuksen kautta nostetaan esiin ekumeeninen aloite tai toimintamuoto, "joka vahvistaa ekumeenista asennetta ja vie eteenpäin pyrkimystä Kristuksen kirkon näkyvään ykseyteen". Tunnustus voidaan myöntää tapahtumalle, hankkeelle tai idealle. Sen voi saada niin yksittäinen henkilö kuin ryhmä tai järjestö, seurakunta tai seurakunnat yhdessä.

Kuva Kuopion pääsiäisvaelluksesta: Harri Peiponen

Lue myös:

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan ja Turun Martinseurakunnan yhteistyö on Vuoden ekumeeninen teko

Vuoden ekumeeninen teko -tunnustus katoliselle kulttuurikeskukselle

Ekumeeninen teko -tunnustus koululaisten vaellustapahtumasta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.