Yhden ehdokkaan osallistuminen rovastikunnallisiin tapaamisiin närkästyttää muiden tukijoukkoja Turun piispanvaalissa

Mari Leppänen on yksi Turun arkkihiippakunnan piispaehdokkaista. Kuvat: Olli Seppälä, Antti Partanen

Hiippakuntadekaani, piispaehdokas Mari Leppäsen osallistuminen Turun arkkihiippakunnan rovastikuntailtoihin herättää ihmetystä muiden arkkihiippakunnan piispaehdokkaiden taustajoukoissa.

Rovastikuntaillat ovat seurakuntien luottamushenkilöille ja johtaville viranhaltijoille syys-marraskuussa järjestettäviä tilaisuuksia, joissa käsitellään rovastikunnan ajankohtaista tilannetta, tutustutaan kirkon uuteen strategiaan ja jaetaan kokemuksia seurakuntien päätöksenteosta. Illoissa on paikalla runsaasti piispanvaalin äänioikeutettuja.

Arkkihiippakunnassa on järjestetty vastaavia tilaisuuksia syksyisin vuodesta 2017 lähtien. Tällä kertaa asetelmaan tuo jännitteen se, että yksi rovastikuntailtoihin virkansa puolesta osallistuva on hiippakunnan piispaehdokas. Piispanvaali käydään marras-joulukuussa. Tuomiokapituli järjestää sekä piispanvaalin että rovastikuntaillat.

Rovastikuntailtoihin on kutsuttu seurakunnista kirkkoneuvostojen ja seurakuntaneuvostojen jäsenet, kirkkovaltuuston puheenjohtajisto, kirkkoherra ja talouspäällikkö ja sekä seurakuntayhtymistä johtavat viranhaltijat. Ensimmäisenä kokoontuu Nousiaisten rovastikunta, jonka ilta järjestetään 29.9. Paimion rovastikuntailta on 7.10., Ala-Satakunnan 8.10., Porin 28.10. ja Turun tuomiorovastikunnan 17.11.

Puheenvuoroja illoissa pitävät paikallinen lääninrovasti, tuomiokapitulin hiippakuntasihteeri Mirkka Torppa, hiippakuntadekaani Mari Leppänen ja piispa Kaarlo Kalliala sekä tuomiorovastikunnassa arkkipiispa Tapio Luoma. Mari Leppänen on vastuussa ohjelmaosuudesta, jossa käsitellään seurakuntien talouden ennusteita ja muita tulevaisuuteen liittyviä tilastoja sekä seurakuntien kehittämisprosesseja ja tulevaisuudensuuntia.

Arkkihiippakunnan piispanvaalissa ovat Mari Leppäsen lisäksi ehdolla kirkkoherrat Heikki Arikka Helsingin Malmin seurakunnasta, Kaisa Huhtala Porin Teljän seurakunnasta ja Jouni Lehikoinen Turun Mikaelinseurakunnasta.

Toisen ehdokkaan tukija: "Kyse on siitä, millainen foorumi viran puolesta annetaan"

Muiden piispaehdokkaiden tukijoukoissa ajatellaan nyt, ettei tuomiokapitulin pitäisi päästää yhtä ehdokasta esiintymään vaalien alla suurelle äänioikeutettujen joukolle.

– Se ei ole laitonta, mutta ei hyvän tavan mukaistakaan, erään ehdokkaan valitsijayhdistyksen edustaja sanoo.

Hän ei halua esiintyä nimellään, ettei kritiikin antajaksi leimautuisi yksi ehdokas.

Tukijan mielestä tuomiokapituli olisi voinut siirtää rovastikuntailtojen ajankohtaa tilanteessa, jossa yksi niihin virkansa puolesta osallistuva on ehdolla piispanvaalissa.

– Olisin toivonut piispan sanovan, että vaihdetaan kokoonpanoa tai siirretään illat tammikuulle. Silloin eläkkeelle jäävä piispa voisi samalla hyvästellä rovastikuntien väen. Onhan koronan takia siirretty monia muitakin tilaisuuksia.

Kaarlo Kalliala jää eläkkeelle 31.1.2021. Uusi piispa aloittaa 1.2.2021 ja hänet vihitään virkaansa 7.2.2021.

Tukijan mielestä vaaliin ei ole sisältynyt loanheittoa. Keskustelu rovastikuntailloista on kuitenkin hänen mukaansa luonut kampanja-aikaan ikävän särön.

– Kolmen ehdokkaan tukijoiden joukossa olemme ajatelleet, että ei tämä ole ihan fiksua. Kyse on siitä, millainen foorumi yhdelle ehdokkaista viran puolesta annetaan.

Tuomiokapitulin edustaja: "Asiaa harkittiin perusteellisesti"

Hallinnon viestinnästä vastaava hiippakuntapastori Pauliina Järvinen arkkihiippakunnan tuomiokapitulista vahvistaa, että asiasta on tullut kapituliin yhteydenottoja muiden ehdokkaiden taustajoukoista. Järvisen mukaan heidän kysymyksensä otettiin vakavasti ja Leppäsen osallistumista rovastikuntailtoihin harkittiin perusteellisesti.

– Halusimme käydä läpi asetelman, joka tulkittiin puolueelliseksi. Kapitulin on oltava puolueeton, ja sitä edellytetään myös seurakunnilta ja kirkkoherroilta.

Tuomiokapitulissa päädyttiin siihen, että Leppänen osallistuu rovastikuntailtoihin. Pauliina Järvinen sanoo, että piispanvaaleissa ei ole ollut karanteenikäytäntöä aiemminkaan. Niissä on ennenkin ollut ehdolla tuomiokapitulien työntekijöitä, ja he ovat hoitaneet virkatehtäviään normaalisti.

Järvisen mukaan päätöksen tekivät viime kädessä arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala ja arkkipiispa Tapio Luoma. Asian käsittelyyn osallistuivat lisäksi Pauliina Järvinen ja lakimiesasessori Matti Mäkinen.

Myös Mäkinen toteaa, että piispanvaaleihin ei kuulu säännöksiä tuomiokapitulien vaalikaranteenista.

– Tuomiokapituli pyrkii pysymään puolueettomana. Kapitulin järjestämissä vaalipaneeleissa ovat läsnä kaikki ehdokkaat.

Tuomiokapituli järjestää ensimmäisellä vaalikierroksella kaksi vaalipaneelia yhteistyössä paikallisten medioiden kanssa. Ehdokkaat ovat koolla Porissa 6.10. ja Raisiossa 20.10. Joillain ehdokkailla on lisäksi omia vaalitilaisuuksiaan.

Dekaanin työtehtäviä muutettu vaalin ajaksi

Mari Leppäsen tehtäviin hiippakuntadekaanina kuuluvat muun muassa hiippakunnallisen kehittämistoiminnan johtaminen, seurakuntien johtamisen tuki sekä kapitulin viestintä. Pauliina Järvinen sanoo, että Leppäsen työtehtäviä on rajattu vaalin aikana niin, että hän ei osallistu kapitulin viestintään. Poikkeuksen tekee kriisiviestintä, josta hän vastaa piispan kanssa, jos tarvetta ilmenee.

– Muuten Mari Leppänen hoitaa työtehtäviään normaalisti. Viime viikolla hän toi hiippakunnan kirkkoherrojen kokoukseen viimeisimmät koronapandemiaan liittyvät terveiset aluehallintovirastolta.

Pauliina Järvinen lisää, että toinen piispaehdokas, Kaisa Huhtala, on tuomiokapitulin pappisasessori. Hänkin on hoitanut asessorin tehtäviään vaalin aikana ja osallistunut äskettäin muun muassa piispantarkastukseen.

Rovastikuntailtojen suunnittelu on ollut hiippakuntasihteeri Mirkka Torpan ja hiippakuntadekaani Mari Leppäsen vastuulla yhdessä arkkihiippakunnan piispojen kanssa. Päävastuussa on Mirkka Torppa.

Viime vuonna kuhunkin rovastikuntailtaan osallistui 50–80 henkilöä. Tällä kertaa tilaisuuksien odotetaan olevan koronatilateen takia pienempiä. Jos viranomaisohjeet muuttuvat tämänhetkisestä, rovastikuntaillat toteutetaan verkossa.

Oikaisu 29.9.2020 kello 9.25: Korjattu Pauliina Järvisen titteli hiippakuntasihteeristä hiippakuntapastoriksi.

Lue myös:

Ehdokasasettelu päättyi – neljä ehdolla Turun arkkihiippakunnan piispaksi

Kotimaa24 kysyi: Mitkä ovat Turun piispaksi aikovien taloudelliset sidokset?

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.