Yhdysvaltojen armeijassa voidaan rangaista raamatunlauseista työpisteellä

Yhdysvaltojen armeijan korkein sotilastuomioistuin on linjannut viime viikolla, että armeijassa palvelevia voidaan rankaista uskonnonharjoittamisesta, mikäli tuomarit katsovat ettei se ole uskonnollisesti tärkeää.

Päätös liittyy tapaukseen, jossa USA:n merijalkaväen korpraali Monifa Sterling kieltäytyi vuonna 2014 poistamasta työpisteeltään kolmea henkilökohtaista muistilappuaan, joissa oli Raamatun jakeita. Sterling vetosi uskonnonvapauslainsäädäntöön ja siihen, että muilla työtovereilla oli pöydillään vastaavia ei-uskonnollisia mietelmiä. Hän sai kuitenkin alennuksen ja hänet haastettiin sotilasoikeuteen.

Valtaosa tuomareista oli sitä mieltä, että Sterlingin lapuille kirjaamat raamatunlauseet olivat vilpitöntä, uskonnonvapauslainsäädännön suojelemaa uskonnonharjoitusta. Kuitenkaan armeijan määräys poistaa laput työpisteeltä ei tuomareiden mielestä aiheuttanut merkittävää taakkaa hänen uskonnonharjoitukselleen. Tuomioistuin ei vakuuttunut siitä, että Sterlingillä olisi sen kaltainen henkilökohtainen usko, että hänen olisi välttämättä ilmaistava sitä käytännössä tällä tavoin.

Eriävässä mielipiteessä katsottiin, että uskonnonvapauslainsäädäntö ei salli tuomareiden rajoittaa uskonnollisuuden vilpittömiä ilmenemismuotoja toteamalla mielivaltaisesti, että tietty teko ei ole uskonnonharjoittajalle riittävän merkittävä.

– Tämä on tosielämän esimerkki siitä, miksi tuomareiden ei pitäisi leikkiä teologeja, sanoo juristi Daniel Blomberg uskonnonvapautta ajavasta The Becket Fund -järjestöstä.

– Muutama tuomari päätti, että pyhien kirjoitusten pitäminen lähettyvillä ei ole tärkeää, vaikka yli puolet maailman väestöstä kannattaa uskontoja, jotka opettavat toisin, Blomberg toteaa The Becket Fundin tiedotteessa.

Päätökseen haetaan mahdollisesti muutosta Amerikan korkeimmasta oikeudesta.

The Becket Fund julkaisi jo alemman asteen sotilastuomioistuimen päätöksen jälkeen viime joulukuussa laajan kirjelmän, jossa se sanoo, että uskonnonvapautta rajoittava oikeuden päätös aiheuttaa harmia sekä uskonnollisten yhteisöjen jäsenille että USA:n armeijalle. Kirjelmän on allekirjoittanut joukko sotaveteraaneja ja sotilaallisten ministeriöiden jäseniä eri uskonnollisista taustoista.

Kuva: Olli Seppälä. Monifa Sterling oli kiinnittänyt työpisteelleen lapun, jossa muistutettiin Jesajan kirjan lauseesta: Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton.

Edellinen artikkeliKolumni: Saako uskova itkeä hautajaisissa?
Seuraava artikkeli”Päätöksiä ei voi tehdä hetken mielijohteesta”

Ei näytettäviä viestejä