Yhteisvastuukeräys tuotti tänä vuonna hieman yli kolme miljoonaa euroa

Yhteisvastuukeräyksen tilitys luovutettiin perjantaina 8.11. keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Keräys tuotti 3 069 473,52 euroa. Varoilla avustetaan vähävaraisten lasten ja nuorten kouluttautumista Suomessa ja hauraissa maissa.

– Vapaaehtoiset yhteisvastuukerääjät ovat tehneet hienoa työtä nuorten koulutien turvaamiseksi! Kotimainen osuus keräystuotosta ohjataan Kirkon diakoniarahaston ja seurakuntien kautta muun muassa välttämättömien opiskeluvälineiden hankinta-avustuksiin, kertoo Yhteisvastuun keräysjohtaja, sosiaalineuvos Tapio Pajunen Kirkkopalveluista.

Paikallisseurakunnat päättävät oman osuutensa käytöstä itsenäisesti. Esimerkiksi Leppävirran seurakunnan Yhteisvastuu-osuus käytettiin oppimateriaalilainaamon perustamiseen kunnan lukioon.

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa kärsineitä ihmisiä. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Yhteisvastuukeräyksen tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun (60 prosenttia), Kirkon diakoniarahaston (20 prosenttia) sekä paikallisseurakuntien (20 prosenttia) kesken.

Keräystuotto 2019 oli osapuilleen samansuuruinen kuin 2018.

Yhteisvastuukeräystä koordinoiva Kirkkopalvelut on Kotimaata kustantavan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia. Keräystilityksen luovutustilaisuuteen 8.11. osallistuivat Kirkkopalveluista johtaja Ilkka Mattila, hallituksen puheenjohtaja Mikael Pentikäinen sekä keräysjohtaja Tapio Pajunen, vuoden 2019 keräyksen esimies Simo Peura Lapuan hiippakunnasta sekä Yhteisvastuu-rapin tehnyt koulunkäyntiavustaja, rap-artisti Anssi Sumiloff.

Täydennetty 8.11.2019 kello 15.55: Uutisen kuva ja kuvateksti vaihdettu.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliLokakuussa haudasta nostetut Johannes Valamolaisen luut viedään Valamon pääkirkkoon
Seuraava artikkeliKirkolliskokouksen kausi päättyi – näihin laulunsanoihin Anna-Mari Kaskinen tiivisti kuluneet neljä

Ei näytettäviä viestejä