Ylen kohuttu radiosarja Koraanista saa jatkoa – nyt vuorossa juutalaiset tekstit

Sivu Talmudista.

Yle Radio 1:ssä alkaa lokakuussa yli vuoden kestävä 62-osainen pyhiä juutalaisia kirjoituksia käsittelevä luenta- ja keskustelusarja. Se on laajuudeltaan vastaava ja samantyyppinen kuin vuonna Koraani, joka lähetettiin vuonna 2015. Asiasta kerrotaan Ylen tiedotteessa.

Tekstejä luetaan esimerkiksi juutalaisuuden merkittävistä kirjoista, kuten Vanhasta testamentista ja Talmudista. Jaksoihin sisältyy myös pyhien tekstien luentaa taustoittavia keskusteluita. Niissä tekstit asetetaan kulttuuriseen, uskonnolliseen sekä historialliseen kontekstiin.

Sarjaa varten on ensimmäistä kertaa käännetty suomeksi keskeisiä osia Talmudista. Käännöstyön on kustantanut Yle Draama, joka vastaa samalla sarjan tuotannosta.

Tekstien lukijana toimii Pekka Savolainen ja asiantuntijoina keskustelemassa on Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livson, Helsingin yliopiston seemiläisten kielten professori emeritus ja seemiläisten kielten ja kulttuurien dosentti Tapani Harviainen ja Lähi-Idän tutkimuksen yliopistonlehtori, FT Riikka Tuori Helsingin yliopistosta.

Sarjan tarkoituksena on pyrkiä lisäämään tietoa ja kulttuurisen monimuotoisuuden ymmärrystä moniarvoistuvassa maailmassa. Se antaa tietoa myös suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvasta uskonnosta. Sarjan kerrotaan soveltuvan kaikille, joita kulttuuri sekä uskontojen historia kiinnostaa.

Pyhiä juutalaisia kirjoituksia kuullaan Yle Radio 1:ssä sunnuntaisin 21. lokakuuta lähtien. Ensimmäinen osa kuullaan klo 16.15–17 ja sen jälkeen ohjelmat esitetään aina klo 16.30–17 välisenä aikana. Jaksot julkaistaan myös Areenassa temaattinen kokonaisuus kerrallaan ja yhteensä kokonaisuuksia on noin 10. Lisäksi jokaiseen teemaan liitetään artikkeli.

Kuva: Flickr / Chajm Guski / CC BY 2.0.

Lue myös:

Ortodoksikiista ja Koraani-ohjelma kiinnostavat kansainvälistä mediaa

Kantola: Koraani kuuluu yleissivistykseen

Kansanedustajalta kirjallinen kysymys Koraanin lukemisesta Ylellä

Ylellä aletaan lukea Koraania

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.