40 % Syyrian lapsista ei pääse kouluun tänäkään talvena

Suomiloman jälkeen oli taas paluu edessä Lähi-itään ja Syyrian kysymykset pomppasivat taas silmille. Sähköpostissa odotti raportti Syyrian lasten tilanteesta. Surullista luettavaa.

Maaliskuussa tulee kuusi vuotta Syyrian sodan syttymisestä. Ja lasten määrä, jotka eivät pääse kouluun, on kolminkertaistunut.

Kouluvuonna 2014–2015, 40 % Syyriassa ja sen naapurimaissa olevista lapsista eivät käyneet koulua. Monilla Syyrian lapsilla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta käydä koulua ja ne jotka käyvät koulua, heillä on jatkuva riski pudota pois koulusta sillä pakolaiselämä on jatkuvaa elämistä epävarmuudessa. Nämä kouluakäymättömät lapset ovat kaikkein hankalimmassa tilanteessa ja heidän tulevaisuutensa on harmaan peitossa monella tapaa.

Me avustusjärjestöissä puhumme oikeudesta koulunkäyntiin ja teemme työtä sen eteen jatkuvasti, mutta kun sota jatkuu niin ongelmat vain kasvavat ja yhä useampi lapsi jää koulunkäynnin ulkopuolelle. Silti jokaiselle lapsella tulisi olla ja on oikeus käydä koulua. Valitettavasti kaikki heistä eivät pysty käyttämään tätä oikeutta.

Välillä tuntuu toivottomalta, mutta kun saamme autettua edes osan lapsista kouluun niin se auttaa motivoitumaan taistelussa Syyrian lasten paremman tulevaisuuden puolesta.

Samaan aikaan avustusjärjestöverkostoissa on syntymässä uusia ideoita miten lapsia saataisiin kouluun tai muiden mahdollisten vaihtoehtoisten opiskelumahdollisuuksien piiriin.

Paikallinen kollegani on kouluttanut netin kautta opettajia Syyriassa Jordaniasta käsin. Opettajat ovat vain muutaman kilometrin päästä Jordanian rajasta, mutta rajan ylittäminen on mahdotonta. Yritimme saada syyrialaiset opettajat turvalliseen Ammaniin koulutukseen, mutta siihen ei tippunut lupia. Onneksi edes netti on pelannut.

Netin avulla kollegat näkevät toisensa ja opiskelevat uusia ideoita hiekkasäkeillä muurattujen ikkunoiden takana. Kun sodassa ollaan, valitettavasti aina tapahtuu surullisia asioita. Yhtenä päivänä koulurakennukseen iski kranaatti ja silloin oli kiireellä evakuoiduttava, mutta seuraavana päivänä taas koulutus jatkui.

Ihmisen sitkeys, selviytymiskyky ja elämisen halu ovat käsittämättömiä. Se selittänee osin miten omat vanhempamme jaksoivat rakentaa Suomen uudelleen sotien jälkeen.

Kun pakolaisleirin lasten kanssa juttelee, tulevat esille ne samat haaveet kuin kenellä tahansa Suomessa tai missä tahansa maassa asuvalla lapsella; halu tulla lääkäriksi, opettajaksi, insinööriksi. Se mikä erottaa on, että ensiksi kuitenkin syyrialaislapset toivovat rauhaa; rauhaa niin, että voitaisiin palata kotiin; sitten korjata koti; asettua asumaan; tavata vanhat kaverit; aloittaa koulunkäynti samalla kun vanhemmat voisivat taas viljellä ja elättää perheensä.

Pieniä asioita, mutta kuitenkin niin isoja. Koko elämän kattavia.

Halu rauhaan on valtava!

Loppujen lopuksi me kaikki jaamme tämän kärsivän planeetan samanarvoisina ihmisinä. Ikävä kyllä Syyrian lapsille vain ei ole tarjolla samoja oikeuksia rauhaan ja koulutukseen kuin lapsillamme on Suomessa.

Siksi tehkäämme parhaamme, että syyrialaislapsetkin pääsisivät kouluun mahdollisimman pian – ja rauha vallitsisi.

Kirjoittaja

Olli Pitkänen
Olli Pitkänen

Olen kehitysmaa-aktivisti ja maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyään toimin Kirkon Ulkomaanavun alueellisena ohjelmapäällikkönä Jordaniassa. Seurailen mielenkiinnolla elämää Lähi-idässä ja muualla maailmassa, josta kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista.