50 valkoista arkkua ja pala kurkussa

Sodan pitkiin varjoihin paistoi viikko sitten kevätaurinko. Siunasin seitsemän muun papin kanssa kentältä löydettyjä tuntemattomia suomalaisia sotilaita. Ajattelin sankarihautajaisia yli seitsemän vuosikymmentä sitten: nuoria leskiä mustan harson peittämä pää kumarassa, lapset puristamassa rystyset valkeina äidin mustan hameen helmaa.

Näiden viidenkymmenen läheiset eivät saaneet kaatuneen ruumista, jonka äärellä olisivat voineet surra. Kuinka paljon tukahdutettua surua puuttuvien valkoisten arkkujen taakse on jäänyt. Pala nousee kurkkuun kun piirrän hiekasta ristinmerkin ensimmäisen arkun päälle ja sanon: "Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman, Jeesus Kristus Vapahtajamme on sinut viimeisenä päivänä herättävä."
_ _ _
Sitä ennen saarnasin lähes täydessä Lappeen kirkossa. Kaatuneitten muistopäivällä on edelleen tärkeä paikka sydämissä. Seuraavassa saarnani.

”Teille on hyödyksi, että minä menen pois”. Jeesuksen sanat opetuslapsilleen päivän evankeliumissa (Joh 16:5-15) tuovat esille luopumisen vaikeuden. Ehkä jotkut sotaan lähtijät lohduttivat omaisiaan näillä samoilla ajatuksilla: ”Teille on hyödyksi, että minä menen sotaan.” Kaikkia tarvitaan. Ilman lähtijöitä, ilman puolustajia maa on turvaton hyökkääjän edessä. Silloin kodit, perheenjäsenet, jokapäiväinen leipä ja yhteiset arvot ovat vaarassa sortua ja hävitä.

Tämä perustelu sotaan lähdölle on yhteistä hyvää ajatellen vastaan sanomaton. Mutta kun eron hetki tulee, ovat inhimilliset siteet lähinnä mielessä. Lähtijää on vaikea päästää irti. Mielessä on yksinjääminen talon töiden ja tuntemattoman tulevaisuuden edessä.

Isäni varhaisimpia muistoja on, kuinka hän alle kolmivuotiaana seurasi äitinsä sylistä sotaan lähtevän isän etääntyvää hahmoa ja odotti - kääntyykö hän vielä katsomaan taakseen. Ei kääntynyt. Hän kuitenkin saapui sodasta takaisin. Monet eivät palanneet. Sodissa kaatuneita ja kadonneita oli noin 90 000.
Päteekö myös heihin ajatus: ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois”? Sodan kauhistuttavuus on siinä, että kaikki eivät palaa. Heitä ovat jääneet kaipaamaan aina tähän päivään asti kaatuneitten omaiset, perheenjäsenet, lesket ja orvot. He jäivät ilman puolison ja isän turvaa sekä läheisyyttä. Surun lisäksi heidän oli selviydyttävä elämän arjesta.

Voimme tänään kaatuneitten muistopäivänä sanoa kiitollisina ja kunnioittaen, että kaatuneitten uhrin ansiosta vapaan maan tunnus siniristilippu liehuu tänäänkin.

Miten me parhaalla tavalla voimme kunnioittaa kaatuneitten muistoa? Mielestäni pitämällä huolta siitä, että mahdollisimman monille Suomi olisi hyvä maa asua, elää ja tehdä työtä. Se edellyttää sitä, että kaikilla olisi mahdollisuus pysyä mukana, pärjätä ja tuntea osallisuutta.

Suomi on useilla mittareilla mitaten maailman paras maa, jossa asuvat onnellisimmat ihmiset. Minusta vaikuttaa kuitenkin siltä, että onni painuu taka-alalle samalla kun jakolinjat syvenevät ja tyytymättömyys kasvaa. Onni syntyy kiitollisuudesta, esimerkiksi siitä, että on voinut auttaa toista ihmistä.
Arki täyttyy Luojan hyvistä lahjoista, läheisistä ihmisistä, kodista, terveydestä, leivästä, vaatteista, luonnosta, hyvistä naapureista, rauhallisesta maasta. Mutta eikö ole niin, että hyvät asiat muuttuvat näkymättömiksi ja hukkuvat, kun niistä on tullut itsestään selviä. Niiden sijaan aletaan haikailla vieraita asioita, jotka eivät tuokaan onnea.
_ _ _

Palaan tämän sunnuntain evankeliumiin, jossa Jeesus puhuu ennen kuolemaansa läheisilleen. Jeesuksella on perustelu sille, miksi hänen poismenonsa on hyvä asia: ”Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne.” Jeesus käyttää tässä Pyhästä Hengestä nimitystä Puolustaja. Kirkon elämässä Pääsiäistä seuraa Helluntai, Pyhän Hengen juhla. Jeesuksen ylösnouseminen ja paluu Isänsä luo taivaaseen jättivät paikan Pyhälle Hengelle seurakunnan keskelle.

Jääkiekossa ja sotaväessä puolustajan tehtävä on selvä: estää vastustajaa pääsemästä puolustusalueelle ja tekemästä maalia. Pyhä Henki puolustaa kirkkoa, ettei vastustaja pääse iskemään kiilaa eikä hajottamaan yhteyttä Jumalaan ja toisiin kristittyihin.

Pyhä Henki luo oikean hengen: uskon, rakkauden, toivon ja totuuden hengen. Samalla Pyhän Hengen tehtävä on karkottaa huono henki: vihan, katkeruuden, eripuran ja epäuskon henki. Tämä huono henki vie voimaa ja uskottavuutta kirkosta. Ehkä siksi monet mittarit näyttävät laskevia lukuja: kastettuja on yhä vähemmän, samoin kirkossa kävijöitä. Kirkko tarvitsee Puolustajaa, Totuuden henkeä, jotta voisimme palata uskon voiman lähteille ja vahvistua keskinäisessä yhteydessä.
Mistä voimme tietää, että Pyhä Henki on tehnyt omaa työtään keskellämme? Evankeliumissa Henkeä verrataan tuuleen. Me kuulemme sen huminan, mutta emme tiedä, mistä se tulee tai minne se menee. Tuulen voima tuottaa kuitenkin sähköä, kiidättää veneitä Saimaalla tai joskus kaataa metsää.

Apostoli Paavali vertaa Hengen työtä puuhun, jossa kasvaa hyviä hedelmiä: ”Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, / kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys / uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” (Gal 5:22). Jos siis kohtaat lähelläsi rakkautta, iloa ja rauhaa, tai tapaat kärsivällisen, lempeän ja ystävällisen ihmisen - olet ehkä Pyhän Hengen pelikentällä. Tai jos itse olet osoittanut hyvyyttä, uskollisuutta tai itsehillintää on Henki saanut puolustettua sinua pahan hyökkäyksiltä.

Nyt Helluntain odotusaikana muistamme Pyhää Henkeä ja ennen kaikkea sitä, että Henki kirkastaa meille Kristusta. Ilman Pyhää Henkeä uskon sisin sanoma jää oudoksi ja Kristuksen risti hulluudeksi.

Totuuden Henki valaisee myös Jeesuksen sanoja päivän evankeliumissa: ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois”. Jeesuksen ristinkuoleman hedelmää on uusi elämä langenneelle maailmalle. Ristinpuu on kuin Paratiisin Elämänpuu, jonka hedelmä antaa ikuisen elämän, jokaiselle joka siitä syö.

Ensimmäinen ihmispari rikkoi Jumalan tahdon ja söi Hyvän ja Pahan tiedon puusta. Siitä seurasi karkotus paratiisista ja Jumalan yhteydestä. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen hedelmä on lääke syntiä ja kuolemaa vastaan. Se avaa taivaan portit ja tien Jumalan Isän sydämelle. Siksi ovat totta Jeesuksen sanat: ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois”.

Kun Jeesus Matteuksen evankeliumissa ilmoitti edessä olevasta kuolemastaan, Pietari sanoi: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” - tähän Jeesus vastasi jyrkästi: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä.” (Matt 16:22-23).
Kiitämme siksi Jumalaa, joka antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joutuisi kadotukseen, vaan voisi saada Jeesuksen ristin ja ylösnousemisen kautta iankaikkisen elämän.
_ _ _

Hyvät kuulijat. Sotien aikana kuoleman todellisuus nosti uskon keskeiseksi voimavaraksi. Se antoi lohtua vaarojen keskellä. Sotilaspapit pyrkivät osaltaan välittämään toivoa. Rintamalla vietetty kenttäehtoollinen tai laulettu virsi nostivat ajatukset toiseen todellisuuteen. Jotkut raamatunkohdat puhuttelivat sotaa käyvää kansaa, kuten sunnuntain Psalmi: ”Herra näytti, että hän on pelastajamme, hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden. Maan ääretkin saivat tietää, että Jumalamme pelasti meidät.” (Ps 98).

Kaikkia kaatuneita ei saatu heti tuotua pois. Joidenkin kotimatka on venynyt lähes 80 vuoden mittaiseksi. Tänään siunataan Lappeenrannan hautausmaalle 50 tuntematonta suomalaista kaatunutta. Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja kentälle jääneiden etsintäryhmät tekevät suuriarvoista työtä. Etsinnät Venäjän alueella mahdollistaa valtiosopimus maittemme välillä. Kun kadonnut ja tunnistettu vainaja löytyy, omaiset saavat vihdoin vastauksen vuosikymmeniä vaivanneeseen kysymykseen: missä on kaatunut isä, isoisiä tai veli. Jumalalle he kaikki ovat kuitenkin aina olleet tiedossa. Hän antaa meille heräävän kesän ja uuden elämän keskellä lupauksen tulevaisuudesta ja toivosta.

1 kommentti