6.12.

Täytin tänä vuonna 42.

Maailman valtioista suurimmassa osassa oli - ja paljolti on edelleen - terveydenhuolto tasolla, jossa 1975 syntyneistä suurempi osa on jo kuollut kuin elää. Siinä on syy toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää.

Synnyin maalaiskunnan syrjäkylällä.

Peruskoulussa opin silti sen mitä helsinkiläisetkin lapset. Kylällä oli kirjasto, keskustassa terveysasema ja niin edelleen. Siinäkin on syy toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää.

Synnyin avioliiton ulkopuolella, äidin lisäksi minut kasvatti juoppo eno.

Ei ollut liikaa rahaa, mutta pystyin silti käymään koulua, aina yliopistoon saakka. Koti oli mikä oli, mutta koulussa ei koskaan kysytty mistä tulen, vaan mihin kykenen. Myös siinä on syy toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää.

Näitä minä mietin, kun näen lipun salossa.

7 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Suomi oli 24 vuotias silloin, kun synnyin. Olen siis elänyt 3/4 Suomen iästä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tuntuu uskomattomalta että synnyin vain 7 vuotta sodan jälkeen. Eikä se epävarmuudenaika millään tavalla häirinnyt lapsuuttani.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Ehkä kuitenkin aika josta sinulla on muistikuvia alkaa siinä 12-15 vuotta sodan jälkeen.

      Vuosi tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta esimerkiksi työelämässä sen aikana yli 2% siirtyy eläkkeelle ja vastaava määrä nuorista astuu työelämään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Aikaperspektiivi muuttuu kummasti iän myötä. 10vuotta sitten oli vasta juuri äsken.50 vuotta. sitten tapahtuneet, kuin eilinen päivä

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Joten Napoleonkin seikkaili Moskovassa vasta niinku, viime viikolla.

    Ilmoita asiaton kommentti