95-vuotias Viro kuoleman aatossa

Tänä viikonloppuna, 24.2. juhlistetaan Viron ensimmäistä itsenäisyyspäivää. Neuvostomiehityksestä vapautumisen muistoksi on juhannuksen tienoille sijoittuva, toinen itsenäisyyspäivä. Tänään silmiemme edessä heiluu lakana, johon on kirjoitettu ”Eesti Vabariik 95. aastat”.

Itsenäisyyspäivä herättää tunteita ja viime viikot on lehtien palstoilla käyty vilkasta keskustelua Viron tulevaisuudesta. Kuoleeko harvinainen kieli pian sukupuuttoon, entä työperäisen muuton seuraukset? Tutkimusten mukaan kolmannes virolaisnuorista haaveilee ulkomaille muutosta. Elääkö 95-vuotias kuoleman aatossa?

Toisessa lehdessä vapaa-ajattelijoihin kuuluva mies ehdottaa, että virolaiset jättäisivät itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa kansallislaulun kolmannen säkeistön laulamatta, koska siinä mainitaan Jumala ja pyydetään Jumalan siunausta maalle ja kansalle.

Tämän mediapelin keskellä istahdan virolaisen opettajan kahvipöytään ja hän kertoo tuntevansa tuskaa siitä, miten virolaiset eivät tunne eurooppalaisia, kristinuskoon sidoksissa olevia juuriaan ja elävät siksi arvotyhjiössä. Sujuvasti puhe siirtyy siviilihautajaisiin, jotka opettaja kokee epämiellyttävinä ja toivottomina, aivan kuten moni muukin asiasta kokemuksensa jakanut virolainen. Pian löydän lehtijutun, jossa kerrotaan Viron McHautajaisista, pikaruokamaisesti hoidettavasta tuhkauksesta ja sen kivuttomuudesta.

Itsekin kokeilin taannoin virolaisen hautaustoimiston nettimyyntiä, josta saa todella klikkaamalla kaiken: ruumiin pesun, säilytyksen, soittajan ja laulajan hautajaisiin, kukat, uurnan yms. Tilasin pelkkiä kukkia ja sekin tuntui kylmältä, tottumattomalle. Nettipalvelu ei tarjoa lohdutusta, nenäliinoja, toivoa tai puhetta kuoleman jälkeisestä elämästä. Se ei mahdu puolen tunnin McHautajaisiin.

Viro on virolaiset. Virolaiset ovat oman tulevaisuutensa toivon tekijät. Aivan kuten Suomi on suomalaiset, kaikki erilaisen taustan omaavat maan asukkaat. Mikäli halutaan rakentaa kestävää kehitystä, on paaston ajan hengessä jätettävä pikaruoka vähemmälle ja palattava perusarvojen äärelle. Silloin kannattaa pyytää myös Jumalan siunausta tälle hienolle valtiolle ja kansalle, jolla on kaikki mahdollisuudet elää vielä pitkään. Onnea ja siunausta 95-vuotias Viro!

 

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Suomalaiset kirkkohautajaiset ovat erittäin hintavat ja melkein samaa liukuhihnamaista hommaa. En muista, että kirkkohautajaiset olisivat olleet erityisen hengelliset, kun suurin osa sukulaisistani ei edes käy kirkossa ja ovat vieraantuneet kirkosta. Ongelmaa oli mm. virsien valinnassa, kun ei tunnettu virsikirjaa. Suomalaisilla kun ei ole edes mitään, millä ilmaisisi suruaan: toiset itkevät niiskuttamalla ja suurin osa on ainoastaan hiljaa, kuuntelijan roolissa. Kirkoissa maallikot eivät yleensä osallistu mitenkään toimituksiin, he ovat ainoastaan taustalla ja mukana. Sitten on erikseen aktiiviuskovaiset, jotka kaveeraavat pappien kanssa ja harrastavat uskontoa vapaa-ajallaan. He ovat verkostoituneet ja osaavat tavat. Varmaan heillä on ”paremmat hautajaiset”, missä papitkin tuntevat kelle pitävät muistopuheita.

  2. ”Suomalaisilla kun ei ole edes mitään, millä ilmaisisi suruaan: toiset itkevät niiskuttamalla ja suurin osa on ainoastaan hiljaa, kuuntelijan roolissa. ”

    Puhut kyllä Janne Onnela tarkeästä asiasta. Ymmärrän varsin hyvin, kun nuorena kävin vapaitten suuntien kokouksissa itkuni itkemässä, kun asioiden käsittelemiselle ei ollut tilaa kirkossa ja sama ’tauti’ vaivaa mielestäni myös nykyistä kirkkoa.

    Nyt olen jo niin vahva, että itkeä turistan kirkossakin. Mutta kylläkin pitää vähän sordinolla itkeä, mutta silloinkaan kukaan ei yleensä tule kysymään, miten voit, mikä sinun on, mitä kuuluu, onko murheita!!

  3. Mitä tarkoittetaan sillä, että kirkkohautajaiset ovat ”hintavat”? Kirkkoon kuulumattomiltakaan ei peritä siunaustoimituksesta maksua. Kirkkoon kuuluvat maksavat papin , kanttorin, vahtimestarin ja siivoojan palkat kirkollisveron kautta. Hautapaikan hinta on sama kaikille kullakin paikkakunnalla. Seurakunnat hoitavat ja ylläpitävät hautausmaat. Se hintavuus menee kyllä bisnikselle, eli hautaustoimistoille, jotka saavat tulonsa arkuista, kukkalaitteista, kuljetuksista, hautajaiskahvituksista jne.

  4. Mieleen on jäänyt pahaa mieltä ja katkeruutta, jos vielä muistoissa liikkuu se, että pappi ei huomannut tulla kysymään, ”mitä kuuluu?”
    Kun nykyisin ollaan niin vapaita ja usein rohkeitakin arvostelemaan, miksi ei sitten mennä rohkeasti papin luo tekemään aloite?
    Kun hautajaisissa itketään, pappi varmasti ottaa puheeksi surun ja myös toivon. En voi uskoa, että se noteeraamatta jää.

  5. Tämä on tärkeää keskustelua, hyvä! Janne Onnelan huomiot ovat hyviä ja kertovat siitä, miltä kirkolliset toimitukset näyttävät ulkoapäin. Kokemus ulkopuolisuudesta ja ”statistin roolista” on kipeä ja viesti tärkeä: Tarttis tehrä jotain! Virosta käsin ajattelen, että Suomessa surulle, itkulle, turistamiselle jne. on enemmän tilaa, usein juuri kirkossa ja sitä sanovat hekin, jotka astuvat sisään näissä elämän taitekohdissa ja -kriiseissä. Miten välittää viesti ”olet tervetullut, tehkäämme yhdessä” -siinä kirkolle haaste!

Kirjoittaja

Ruotsala Pia
Ruotsala Pia
Suomen Lähetysseuran sponsoroima Viron kirkon perhetyön koordinaattori ja Viron työalueen OTO-tiedottaja. Kirkon nuorisotyönohjaaja, teologi ja aloitteleva perheneuvoja, joka jaksaa ihmetellä monia asioita.