Aaseillakin on asiaa

Näissä pääsiäisajan pikku blogeissa poimin tutuista raamatunkohdista episodeja, joihin ei yleensä kiinnitetä huomiota, mutta jotka ovat olleet itselleni merkityksellisiä. Tässä ensimmäinen.
---
Tuttavallamme on vanha aasi. Lapsenlapset halusivat nähdä sen. Matkalla pohdimme, mahtaako se antaa kiljuntanäytteen. Perille saavuttuamme kävelin reippaasti sen luo arvellen olevamme vanhat tutut – olinhan tavannut sen kerran aikaisemmin. Mutta aasi heilautti päätään hiukan kiukkuisesti, joten kavahdin taaksepäin. Siitäkös aasi säikähti: alkoi melkoinen ulina ja kiljunta. Saimme komean näytteen.

Jo Vanhasta Testamentista löytyy kertomus aasista, jonka Jumala laittoi viestinviejäkseen. Se tapahtui, kun moabilaiset houkuttelivat Bileamia kiroamaan Israel. Tämä lähti kirousmatkalle aasilla, mutta aasi näki tielle asettuneen enkelin ja pysähtyi. Aikansa aasia piiskattuaan Bileamkin näki enkelin, kun Jumala avasi hänen silmänsä. Kiroamisen sijasta Bileam siunasi Israelin. Aasi näki enemmän kuin ihminen.

Aasi kuljetti Jeesuksenkin Betlehemiin, kun hän oli vielä äitinsä kohdussa. Jesaja kirjoitti: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen. Mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua.” Ensimmäisenä jouluyönä Israelin kansa nukkui sikeää unta tietämättä, mitä täysin poikkeuksellista oli tapahtunut: Jumala oli syntynyt ihmiseksi.

Siinä härkien, lampaiden ja aasin edessä, eläinten ruokakaukalossa lepäsi äsken syntyneenä kauan odotettu Messias, Jumalan lupausten toteuttaja. Ehkä eläimet tunnistivat seimessä todellisen isäntänsä. Ehkä ne tässäkin tilanteessa vaistosivat jotain yli ihmisymmärryksen käyvää: että koko luomakunnan vapautus kärsimysten ja kuoleman orjuudesta oli alkamassa.

Noin 30 vuotta myöhemmin palmusunnuntaina aasi kuljetti Jeesuksen Jerusalemiin. Kun Rooman sotapäälliköt saapuivat riemukulkueessa voittoisasta sodasta, heidän vierellään seisoi orja, joka toisti: ”Muista, että olet kuolevainen”. Ratsastaessaan Jerusalemiin kansanjoukon hurratessa Jeesus näki ratsunsa selässä aasinristin. Sellainen on useimmilla aaseilla: tumma juova pitkin selkärankaa harjasta häntään, poikkijuova lapojen yli. Tuo kuvio muistutti Jeesusta siitä, että hän oli matkalla ristinkuolemaan.

Aasi on Jumalan Pojan ratsu. Se kantaa selässään Herransa merkkiä. Näin sekin julistaa hänen kuolemaansa ja voittoaan pimeyden valloista.

12 kommenttia

  • Rauli Toivonen sanoo:

    Hyvä ajankohta ajeluttaa myös aasi esiin Raamatusta. Samalla voidaan taas panna merkille Raamatun loistelias yhteneväisyys pääteemansa suhteen.

    Sakarja ennusti yli 2500 vuotta sitten: ”Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.”(Sak9:9) Ja tuo toteutui monien silminnäkijöiden edessä vajaat 1990 vuotta sitten.

    Samalla tavoin oli ratsastanut aiempi ”Daavidin poika”, kuningas Salomo: ”Antakaa pojalleni Salomolle muulini ratsuksi ja viekää hänet Gihonin lähteelle… Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka tänään on asettanut valtaistuimelleni minun seuraajani ja sallinut minun vielä omin silmin nähdä sen.'”(1.Aik1:33,48)

    Jeesus vertasi itseään Salomoon, ”tässä teillä on enemmän kuin Salomo!”sanotaan Lu11:31:ssa. Ja sattuvasti myös Psalmi 72 asettaa Salomon hallituskauden esikuvaksi sille, mitä Kristus -kuningas tulee saamaan aikaan. Ja parempaa huomenta kohti tuo Jeesuksen ratsastus varmasti meitäkin kannattelee, kauas pahojen virusten maailmasta.

    Ajatus aasin selässä olevasta merkistä on kaunis, ja kekseliäs on tuokin oivallus. Uskoisin kuitenkin, ettei Jeesus tarvinnut mitään ulkoisia merkkejä tietääkseen, että oli matkalla sovittamaan meidän kaikkien synnit. Ja tämä toki sinullakin Anita on se pääpointti kirjoituksessasi?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Palmusunnuntain tapahtumiin avautuu lukuisia näkökulmia. Tämä oli tänä vuonna minun näkökulmani, ei varmasti se oleellisin. Mutta olen usein kiinnostunut myös pienistä yksityiskohdista, jotka jäävät helposti huomaamatta. Eräänlainen miniatyyri tämäkin.

    Pääsiäisen alla en halua kirjoitella kiistakysymyksistä. Ajattelin kirjoittaa harvemmin esiin tulevista näkökulmista. Arvelen, että tämä olisi sellainen. Itselleni sekin on tärkeä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Näkövinkkelisi oli juuri tuollainen harvemmin esitetty.

      Minut se sai tutkimaan aaseilla ratsastamista, mikä ei ole ihan harvinainen etenemismuoto Raamatussa. Siten tuli esiin tuo kuningas Salomo, joka tosin ratsasti ”vain” muulilla.

      Puuttumiseni noihin aasien selkäjuovaan oli tahditonta, koska sinulle tuolla tuntuu olevan merkitystä. Juovia tai ei, aasilla se Vapahtajamme otti nuo askeleensa kohti kuoleman tuhoamista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Ei minua haittaa, yritän oppia olemaan provosoitumatta. Tiedän näkemyserot.

      Lisäsin blogini alkuun pienen “prologin”, koska kirjoittelen näitä muutaman vielä lisääkin. En odota suuria lukijajoukkoja enkä vilkasta keskustelua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Lisään vielä, että näin karanteenissa ollessa tulee seikkailtua täällä sivustalla enemmän kuin ennen. Se on selvästi altistanut provosoitumiselle ja provosoimiselle. Mutta pyrin laittamaan jarrut päälle. Sellainen kun on ihan hedelmätöntä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Miten se toinen tuleminen, tuleeko lentokoneella, kun pitäisi taivaan pilvissä saapua?

    Kansa ainakin palaa lentokoneilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Raamattu sanoo: “Tämä Jeesus on tuleva takaisin samalla tavalla kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” Jumala ei meidän ajopelejä tarvitse.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Jumala ei meidän ajopelejä tarvitse. Miståäs sen tietää? VanhantestamentinJumala kunnäyttää useinkintarvineen ajopelejä,joisa onsiivet ja pyörät jajosita kuuluu jylinä ja joista vuotaa tuli. Ja tämä kohta onangen merkittävä:

      Lim tOyxh asnhbV ,lja ,YnpOah Vkly tOYxh ,w-hyhy rwa li ,ynpOah Vawny jrah ,ynpOahv tkll xVrh hMw Vkly tkll x Vrh ,YNPHOab hyxt xOr yk ,tmil Vasny (Hesekiel 1:19-2o) (Fontit muutettava heprean fonteiksi

      “Kun olennot kulkivat, kulkivat pyörät niiden ohella ja kun olennot kohosivat maasta kohosivat myös pyörät. Minne henki halusi niiden menevän, sinne ne menivät, koska olentojen henki oli pyörissä.”

      Sanojen olento,pyörät ja henki heprealaisten vastineiden chajjot, ophanim ja ruach kirjaimista vav(u), phe(f) ja vav(o) muodostuu alhaalta ylöspäin lukien sana ufo.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Kiitos kauniista blogista. Enpä olekaan osannut tiivistää tätä aasin osuutta näin hyvin maailman ihmeellisimpiin ja tärkeimpiin tapahtumiin. Aasihan se niissä todella mukana.

    Itse olen sanut hiukan tutustua aaseihin Englannissa laiminlyötyjen aasien turvakodissa. Mielenkkiintoisia, aliarvostettuja ja järkyttävän usein laiminlyötyjä eläimiä. Ääni on kyllä melkomoinen.

    Blogisi on hyvän kirjoittajan ajatuksia herättävää tekstiä ja olen todella iloinen, jos tällaisia ilahduttavia helmiä vielä syntyy lisää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Kiitos kannustavista ajatuksistasi. Senhän täällä sivustalla huomaa, että hengelliset tekstit kiinnostavat lukijoita paljon vähemmän kuin kiistakysymykset. Ajattelen, että erityisesti hiljaisella viikolla on hyvä jättää kiistelyt hetkeksi sivuun ja keskittyä pääsiäisajan teksteihin, mielellään tuoreista näkökulmista.

      Jumalanpalveluksissa keskitytään päätapahtumiin, niinkuin tietysti oikein onkin. Minä puolestani yritän löytää syrjemmälle jääviä episodeja, uusi näkökulmia tai yhteyksiä. Ehkä niistäkin löytää evankeliumin rippusia. Niin toivon.

      Minäkin muuten sain aiheen tähän blogiin jo useita vuosia sitten vieraillessani Lapualla eläinten vanhainkodissa. Siellä oli aasivanhus, muistaakseni Zavier nimeltään. Sen selkäristiä katsellessani nämä ajatukset jo syntyivät, ja kirjoitus päätyi ensin tuohon Valopilkkuja-kirjaani (lasten näkökulmaan sovitetulla tavalla) ja nyt sitten uudeksi versioksi tälle sivustalle. – Eläimet ovat minulle tärkeitä

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauno Seppänen sanoo:

    “Ristiselkä aasi. / Melkein vapisin kun sinut / aasien joukossa / ohdakelaitumella / ensimmäisen kerran näin / etelän taivaan alla. // Huutosi leikkasi / niin kuin leikkaa veitsi. / Satutit minua / niin kuin satuttaa lyönti. // Jeesus – Kuningas – / olen iloiten aasinas.” (Erkki Leminen)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Anita Ojala
    Anita Ojala

    Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja, free lancer -kuvittaja, -kirjailija ja -toimittaja. Minulta on julkaistu 4 kirjaa: mm. Valopilkkuja: viriketekstejä lasten ja nuorten hartaushetkiin (soveltuu myös aikuisten hartauskirjaksi).

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit