Adventtiajan ensimmäinen viikko

Elämme adventtiajan ensimmäistä viikkoa.
1. Adventtisunnuntaina Suomen kirkoissa lauletaan Hoosianna. 
Virossa pystytetään moniin asutuskeskuksiin toreille joulukuusi. 
Molemmat tavat kertovat että joulu on lähellä.
Ensimmäisellä adventtiviikolla on maanantaista lauantaihin omat tekstinsä. 
Yksi Vanhan testamentin teksteistä on Habakukin kirjasta: Hab. 2: 1-4.

 

Nostan tähän profeetan kirjasta  yhden lauseen ja panen rinnalle vastaavan kohdan Uudessa testamentissa. Apostoli Paavali viittaa siihen kaksi kertaa. Hän puhuu uskon vanhurskaudesta. Kristus on meidän vanhurskautemme. Saamme sen omaksemme lahjaksi, uskosta ilman lain tekoja, yksistään Jumalan hyvyyden tähden, yksistään armosta:

 

Habakuk:

2:4 —   vanhurskas on elävä uskostansa.

 

Roomalaiskirje:

1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: ”Vanhurskas on elävä uskosta.”

 

Galatalaiskirje:

3:11 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.”

 

Uskon vanhurskaus joka turvautuu Jumalan hyvyyteen ilman meidän omia tekojamme, on meidän luterilaisen kirkkomme perustava uskonkappale. Tämän uskonkappaleen varassa kirkko seisoo ja ilman sitä se kaatuu. Sen varassa torjumme kaikki harhaopit ja pysymme vakaasti elämän lujalla perustalla.

 

Me pelastumme eli meidät vanhurskautetaan, 
yksin uskosta, 
yksin armosta,
yksin Kristuksen tähden.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Hyvän opetuksen lahjaksi saadusta uskon vanhurskaudesta saamme tunnustuskirjoissamme:

    Augsburgin tunnustus sanoo seuraavaa

    IV Vanhurskautus

    Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss; Room. 4:5)

    Netistä tämän löytää osoitteesta:

    http://tunnustuskirjat.fi/augstunn.html#Vanhurskautus

  2. Jos joku haluaa lukea tuon Habakukin kirjan jakeen jollakin toisella kielellä niin esimerkiksi seuraava osoite antaa useamman kielisen tekstin

    http://biblehub.com/multi/habakkuk/2-4.htm

    Hyvin monia käännöksiä on myös seuraavassa osoitteessa, josta voi kielivalikolla hakea haluamiaan kieliä ja käännöksiä

    https://www.biblegateway.com/passage/?search=Habakuk+2&version=R1933

    Seuraavalta sivulta löytyy viittauksia hyvinkin monille ja erilaisille Raamattua esitteleville sivuille

    http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/raamattu.html

Kirjoittaja

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25