Äidille kiitos

"Ostan sinulle kultakellon sitten kun kymmenes lapsi syntyy" oli isäni luvannut juhlallisesti äidilleni jossakin vaiheessa heidän avioliittoaan. Minä olen tuo vanhempieni kymmenes lapsi, voisiko sanoa, että olen syntynyt kultakello suussani?

Kyllä sen voisi sanoa monessakin mielessä.

Kun minut tuotiin kapaloissa ensimmäistä kertaa kotiini ja laskettiin kehtoon isosisarusteni ihailtavaksi, tilanne meinasi ryöstäytyä kohtalokkaaksi, sillä joku sisaruksistani oli ajatellut, että minunkin pitää saada karkkia, joita hekin mussuttivat siinä minua katsellessa ja laittoi suuhuni ison karkkimolluskan, sillä seuraamuksella, että olin meinannut kertakaikkisesti tukehtua.

Syntymäni kunniaksi ostettu kultakello vaiko äidin pettämätön vaisto siitä, että jotain on nyt lastenhuoneessa hullusti, kun siellä oli epätavallisen hiljaista, pelasti minut tukehtumiselta.

"Me haluttiin antaa sillekkin karkkia."

Ei mennyt pitkääkään aikaa syntymästäni, kun sairastuin hinkuyskään ja jouduin sairaalaan. Muistini mukaan en kuitenkaan asuinpaikkakuntani sairaalaan, vaan Kuopioon, voinkohan muistaa asian oikein...? No joka tapauksessa, äitini joutui jättämään minut aika pitkäksi aikaa yksin sairaalaan, kun isommat sisarukset piti hoitaa.

Äitini on kertonut, kuinka tuskallista oli jättää minut, lähteä linja-autolla tai junalla takaisin kotiin ilman vauvaa. Itkua oli piisannut ja hän oli miettinyt, jääkö imetys pois siinä samalla. Pari viikoa meni ja selvisin taudista, lääkäreiden tai kultakellon ansiosta. Äitini tuli hakemaan minut sairaalasta ja tarjosi kotimatkalla rintaa ja olin heti hanakasti tarttunut siihen ja äitini oli ollut iloinen.

Aika kului ja olin noin neljävuotias, kun oli ilmeisesti tilanne, jolloin Suomeen valittiin taas presidenttiä. Ainakin radiosta oli kuulunut: "Kekkonen, Kekkonen, Vennamo, Kekkonen, Vennamo, Vennamo..." Tuosta intoutuneena, olin alkanut möykkäämään: "VENNAMO, VENNAMO, VENNAMO...", jonka seuraamuksena sisarukseni antoivat minulle lempinimeksi Vennamo :) Olen sekä tykännyt että inhonnut lempinimeäni, kotona se oli kivaa, mutta en halunnut kavereiden kuulla sitä.

No mut samoihin aikoihin tuo Vennamo meinasi hukkua mökkirannassa, kun äidin lammittäessä saunaa, näki isompien sisarusten saapuvan rantaan veneellä. Vennamo otti innoissaan jalat alleen ja paineli laiturille, mutta ei löytänyt laiturin päässä jarruja mistään. Tämä kaikki kertoo varmasti juuri hänen luonteensa heikosta kohdasta. Taas oli kultakello tarpeen, eikä voi väheksyä ollenkaan isoveljen ripeää toimintaa ja hyvää uimataitoa, kun kohta jo olin rannalla ensiavun ansiosta oksentamassa vettä ja selviämässä varmalta hukkumiselta.

Äitini oli ehtinyt nähdä punaisen henkselin pilkottavan veden seasta ja hänellä oli ollut suuri hätä, hukunko vaiko selviänkö.

On ollut mahtavaa tietää olleensa toivottu ja tykätty lapsi. Koskaan en ole tätä asiaa epäillyt elämässäni. Vaikka meitä sisaruksia oli paljon, äitini jaksoi huolehtia meistä hyvin, iloa, rakkautta ja lämpöä piisasi. Äitini olikin vahva ja jaksava ihminen. Nyt hän on jo heikko ja sairastelevainen, mutta onhan hänellä jo ikääkin.

Oliko äitini koskaan väsynyt, se ei ole minulle selvinnyt koskaan. Hän ei ole ainakaan minulle asiasta puhunut mitään. Mutta, koska hän on aina ollut niin superempaattinen suurperheiden vanhempia kohtaan ja huolehtinut heidän jaksamisistaan, olen päätellyt siitä, että asenteen täytyy kummuta hänen omista kokemuksistaan.

Hän toimitti minuakin hoitamaan lapsia perheisiin, joissa oli useita pikkuisia ja sanoi vielä lähteissäni, ettei saa sitten ottaa vastaan rahaa palkaksi. Se vähän kirveli, kun sitä rahaa sai muutenkin niin harvoin ja niukasti ja kun olin lähdössä piikapestistäni ja nenäni edessä heiluteltiin seteliä, niin en voinut ottaa sitä. Jälkeenpäin harmiitti hirveesti, kun en ollut ottanut tarjottua rahaa, kun sillä olisi saanut vaikka ja mitä ostettua.

Äitini lapsirakkaus oli suurta. Hän oli aivan sekasin ja hökönä, kun ensimmäiset lastenlapset alkoivat putkahtelemaan, eikä tuo into asian suhteen ole laantunut hänellä varmasti vieläkään. Hänelle omat lapset ja lastenlapset ovat sitä parasta ja suurinta, mitä elämä voi tarjota. Voi miten paljon hän on iloinnut jokaisesta jälkeläisestään! Kun vanhempieni sadas lastenlapsi syntyi, se oli juhlan ja merkkipaalun paikka. Hän kutoi lapsoselle villahaalarin sydän sykkyrällä ja jotain muutakin juttuun liittyi, mutta en muista mitä. Siitä kohistiin kuitenkin melko lailla.

Ei siis ihme, kun katselee alkuhistoriaani, että lapsirakkaus valloitti minutkin hiustupsua myöten ja toivoin jo 7-vuotiaana itselleni suurperhettä kun olen aikuinen. Mutta. Minulla ei ollutkaan äitini vahvoja geenejä ja homma ei sujunutkaan minulta ollenkaan samalla tavalla. Äitini tuli monet, monet kerrat hätiin ja auttamaan ja siitä hänelle superkiitos. Sitä kun on olemassa selllaisiakin isovanhempia, jotka eivät halua lastenlapsiaan hoitaa, syystä tahi toisesta. Kaikki eivät ole yksinkertaisesti olemassaan lapsirakkaita ja kun ovat omansa hoitaneet, se riittää heille ja se -hyvänen aika- suotakoon heille.

Parasta olisi, ettei kukaan ole pakotetusti äiti tai isä, eikä myöskään yli voimiensa ja halujensa isovanhempi.

Lapsista huolehtiminen, omista, naapureiden, lastenlapsista, on ollut äidilläni niin sisäsyntyistä ja tärkeää, että hän vielä vanhoilla päivilläänkin unissa ja vanhuudenhöperyyksissään huolehtii heistä. Se on liikuttavaa :) Hän ei pysty luopumaan pestistään edes Alzheimerin kourissa. Joku lapsi jossakin on eksyksissä ja palelee ja sitä pitää lähteä etsimään. Vaikka keskellä yötä.

Iso Ruusu Äitini rintaan näin äitienpäivän kunniaksi, hänen sydämensä on ollut erityisen laaja kaikkia tuntemiaan lapsia kohtaan. Ja hän on aina auttanut ja tukenut tarvittaessa vanhempia heidän kasvatustyössään. Kiitos vielä <3

 

6 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Koskettava blogi, jossa kuvataan sekä äitiä, että lasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Hienosti kirjoitettu!

    Tuo lempinimi “vennamo” on toisaalta kiintoisa vl-kodin lapselle:-) Aikoinaan SMP:n kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi jopa kirjelmöi arkkipiispa Mikko Juvalle ja teki asiasta eduskunnassa kyselyn kun oli kuullut, että vanhoillislestadiolaisuuden piirissä oli kielletty äänestämästä SMP:tä, ja että vain “keskustapuoluetta äänestämällä pääsee taivaaseen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Täytyy vielä tunnustaa että luettuani “sadas lapsenlapsi” niin melkein putosin tuolilta. Jeesus heitä kaikkia siunatkoon! Samoin heidän vanhempiaan!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jussi Tynkkynen sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen:

    Hienosti kirjoitettu! Tuo lempinimi “vennamo” on toisaalta kiintoisa vl-kodin lapselle:-) Aikoinaan SMP:n kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi jopa kirjelmöi arkkipiispa Mikko Juvalle ja teki asiasta eduskunnassa kyselyn kun oli kuullut, että vanhoillislestadiolaisuuden piirissä oli kielletty äänestämästä SMP:tä, ja että vain “keskustapuoluetta äänestämällä pääsee taivaaseen.”

    Samaa mieltä, hieno äitienpäiväkirjoitus. Todella.

    Mutta toiseen kappaleeseen liittyen voin todeta sen, että vielä tuolloin SMP ei ollut kielletty puolue ja hyvin suuri osa maaseudun vanhoillislestadiolaisista liittyi “vennamolaisiin”. Muistan tämän hyvin. Vasta myöhemmin 1960-70-luvuilla kävi juuri niinkuin kirjoitit.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Jussi, Tarkoitin nimenomaan 1960- ja 1970-lukua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lea Keränen sanoo:

    Vuokko, sinä olet “kultakellolapsi”, minua kai voisi kutsua mankelilapseksi, sillä äitini päätti jo minua odottaessaan, että minusta saatavilla ensimmäisillä lapsilisärahoilla ostetaan kotiin mankeli. Ja onneksi sitten synnyin syyskuun viimeinen päivä, jotta saivat loka-, marras- ja joulukuulta rahat ja sitä kautta mankelin. Jos olisi mennyt päivää myöhemmäksi, niin olisi jäänyt noilta kolmelta kuukaudelta rahat saamatta, kun lapsilisä aikoinaan maksettiin kolmen kuukauden erissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit