Agnostikkoillat ovat kirkon kovinta kamaa

Vanha pappila Oulun keskustassa pullisteli eilen illalla. Hetkeä ennen seitsemää ilmassa oli sähköä, draaman odotusta. Olihan keskustelijoina kirkonmiehiä ja -naisia, joiden tiedettiin puhuvan rohkeasti suunsa puhtaaksi, kun on rakkaudesta, parisuhteesta ja sukupuolisuuden rajoista kyse.

Draaman kaarta saatiinkin, mutta olennaisinta oli, että keskustelu oli antoisa, sisältörikas ja vaihteleva. Erilaiset kannat ja näkemykset kohtasivat toisensa, mutta ilman inttämistä, jankkaamista, provosoitumista tai toisten mielipiteiden lyttäämistä. Vain kerran kuului yleisön joukosta kiukkuinen puuskahdus. Silloin puhuttiin papin mahdollisuudesta siunata polyamoria.

Agnostikkoillat ovat kirkon kovinta kamaa, jota kelpaa tuoda esiin mediassa. Keskustelun taso ylittää kevyesti A-talkin, totesi eräs kuulijoista. Ja hän tiesi, mistä puhui.

Kirkossa on pelätty erilaisia mielipiteitä, vastakohtia, jännitteitä ja erilaisuutta ylipäänsä. Pyrkimys harmoniaan on latistanut monet kirkolliset tilaisuudet laimeiksi kuin haalea vesijohtovesi. Agnostikkoillat ovat tällaisten tilaisuuksien joukossa kelpo viiniä, koska ne tuovat rohkeasti esiin vastakkaisia käsityksiä. Näissä illoissa opetellaan erilaisuuden sietokykyä, mikä on jo nyt ja tulevaisuudessa kirkon elämän elinehto.

Mistä agnostikkaillassa eilen puhuttiin? En ryhdy referoimaan, kiinnostuneet voivat käydä esim. Oulun seurakuntien facebooksivulla kuuntelemassa videotallennusta. Polttopisteessä oli kysymyksiä, joita on toki viime aikoina käsitelty muillakin keskustelufoorumeilla. Mitä on kuuliaisuus suhteessa rakkauteen? Kuinka aikasidonnaista on Raamatun opetus sukupuolisuudesta? Maallinen laki sukupuolineutraalista avioliitosta on säädetty, miksi kirkon siis pitää tehdä asiasta oma päätös? Mitä kirkkojärjestys sanoo avioliiton edellytyksistä – ja mitä se jättää sanomatta? Ja vielä: jos toisiinsa sitoutuneet aikuiset ihmiset haluavat tulla Jumalan eteen rakkautensa kanssa, varmoina sen oikeutuksesta, millä argumenteilla eväämme heiltä siunauksen?

Björn Vikströmin kirjan otsikko ”Monta rakkautta” kuvaa hyvin oikeaa tapaa keskustella rakkaudesta ja sukupuolisuuden rajoista. Rakkauden monista kasvoista kertovat tuhannet laulut, kirjat ja runot. Rakkaus on jotain sanoihin kahlitsematonta. Siitä on voitava puhua vastakkaisistakin näkökulmista. Sitä paitsi, näennäinen samanmielisyys ei vie pitkällekään, jos on tulevaisuudesta kysymys. Erilaiset kannat hedelmöittävät keskustelua ja rakentavat tehokkaammin uutta elämää.

  1. Timo J kirjoitti: ”Ja vielä: jos toisiinsa sitoutuneet aikuiset ihmiset haluavat tulla Jumalan eteen rakkautensa kanssa, varmoina sen oikeutuksesta, millä argumenteilla eväämme heiltä siunauksen?”

    Ehkäpä blogisti ajattelee argumenttinsa perinpohjin läpi ja vastaa sitten hyväksyykö kaikki liitot, jotka tällä periaatteella voisi solmia. Oletko siis valmis siunaamaan ihan kaikki parisuhteet? Jos vastaat ei niin ehkä perustelet miksi siunaisit jotkut ja et toisia.

    • Pekka: ”Jumala on tullut ihmiseksi ja sovittanut syntimme ristillä.”

      Jos rangaistus (peri)synnistä olisi iankaikkinen kituminen helvetin tulessa, niin silloinhan Kristuksen, sovittaakseen syntimme, olisi pitänyt mennä helvettiin ja jäädä sinne kärsimään iankaikkista rangaistusta puolestamme. Tämähän on täysin loogista siksi, että syntien (rikosten) sovittajan tulee tietysti kärsiä synnistä määrätty rangaistus syyllisten sijasta, jotta syyllisten ei tarvitsisi kärsiä itse rangaistustaan.

  2. Olet loogisesti aivan oikeassa. Tuo on hieno havainto. Vapahtajamme tuli juuri kärsiä iankaikkinen helvetti meidän edestämme. Hän tuli synniksi. Siinähän on koko jutun ydin. Tuon vain jos uskoo, niin pelastuu. Harmi vain ettei meidän logiikkamme riitä käsittämään, sitä miksi Hän ei jäänyt sinne. Jolle ylösnousemusta olisi, niin silloin emme tietäisi sen riittävän pelastukseksemme. Kiitos tärkeästä oivalluksesta, Kimmo.

Kirjoittaja

Timo Juntunen
Timo Juntunen
Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!